Osa 3/311 Pori, Kiitoslaulu täyttää maan

Viime viikon kaupungiksi monessakin mielessä tuli Pori. Kävimme perheeni kanssa Porissa yhteensä kolme kertaa viime viikon aikana. Pori onkin yksi hienoimmista ja viihtyisimmistä kaupungeista, joita tiedän. Siellä on aika paljon asioita, joiden vuoksi sinne on perheen kanssa mukava mennä. Tällä kertaa kävimme ostoskeskus Puuvillassa, Kirjurinluodon Pelle Hermanni-puistossa, kiipeilypuisto Huikeen Skuuttausradalla ja Yyterin hiekkarannoilla. Porissa on asukkaita noin 84 000 ja se on asukasluvultaan Suomen 10. suurin kaupunki. Pori on tunnettu Jazz-festivaaleistaan, jotka olivat myös viime viikolla.

Lauantaina 20.7.2019 klo 10 Kirjurinluodossa starttasi Jazz-hölkkä. Juoksumatka oli 7,7 kilometriä poluilla ja hiekkateillä. Oli jännä seurata, miten kroppa hiljalleen heräili aamun aikana. Aamupalaa syödessä ei juokseminen vielä tuntunut houkuttelevalta eikä vielä noin kahden tunnin ajomatkankaan jälkeen. Alkuverryttelyssä kroppa alkoi hiljalleen heräillä ja lopulta lähtöviivalla oli melkoisen vireä olo. Lähdinkin juoksemaan ihan omaa vauhtia ja yllättäen se tarkoitti sitä, että juoksin muiden edellä. Juoksuun lähti kaksi sellaista juoksijaa, jotka olivat kevään Karhuviestissä juosseet minua paremmin. On ollut mielenkiintoista huomata, että juoksukisoissa päässäni soi aina joku laulu. En voi vielä lähtöviivalla tietää, mikä laulu sillä kertaa soi. Yleensä tuo laulu alkaa soimaan, kun eka kilometri on juostu ja juoksu on tasaantunut sekä kroppa on päässyt siihen kunnolla mukaan. Jazz-hölkässä päässäni soi eräs Hannu-Heikki Hyppösen laulu. Laulu on ylistyslaulu Jeesukselle. En löytänyt Youtubesta laulua, mutta sanat menevät tähän tyyliin: ”Juhlitaan! Aina kiittäen juhlitaan! Sydän iloiten juhlitaan! Kiitoslaulu täyttää maan! Juhlitaan! Juhlitaan! Juhlitaan! Juhlitaa-aan! Kaikin voimin voittoo juhlitaan!” Tuo laulu sytytti minua! Olin vasta matkalla, mutta juhlin jo voittoa. Enkä tarkoita nyt tuon kisan voittoa, vaan jotain paljon suurempaa voittoa. Jeesus on tuonut minun elämääni suurenmoisen voiton. Hänen hyvyytensä on saavuttanut minut ja nyt haluan juhlia kaikin voimin tuota voittoa! Haluan myös, että tämä kiitoslaulu täyttää koko maan! Olen kotioloissa aika kova laulamaan. Laulan suihkussa, vesssassa, tiskatessa, siivotessa, autossa jne. Rakastan laulamista. Olen niin innokas laulamaan, että minusta voisi kuvitella, että jonain päivänä laulaisin vähintäänkin ammatikseni. Toki olen kuullut melko monen suusta sen tapaisia kommentteja, joista päätellen ei välttämättä kannata kokeilla laulu-uraa. Juokseminen on minun lauluani Jumalalle! Rakastan sitä, että saan tehdä tätä kaikin voimin ja tällä tavalla kertoa mahdollisimman monelle, kuinka hyvä Jeesus on! Juoksukisan aikana tiesin, että takanani juoksee kova juoksija. Tiesin, että hän haluaa ottaa minut kiinni. Jos hän olisi ottanut minut kiinni, olisin mielelläni lähtenyt taistelemaan voitosta, mutta toisaalta minulla oli jo juhlat käynnissä ja siitä haluan kertoa lisää. Tässä linkissä kuitenkin juoksukisan tulokset:  Jazz-hölkän 2019 tulokset

Olimme perheen kanssa mökillä Porin lähellä olevassa Lappi tl:ssä. Lähdin yksin päivää ennemmin jo kotiin, koska halusin kerätä muutaman sangollisen mustikoita. Löysin vinkin avulla juoksijoiden kielellä sanottuna Karhuviestin reitin varrelta älyttömän hyvän mustikkametsän. Jos joku porin alueella asuva sattuu lukemaan tämän ja miettii, mistä löytyisi mustikoita niin Porista kun ajat 8-tietä Eurajoelle päin ja noin 4 kilometriä ennen Eurajokea sähkölinja ylittää tien, käänny seuraavalle hiekkatielle oikealle. Mustikoita löytyi heti muutaman sadan metrin päästä 8-tiestä molemmilta puolilta hiekkatietä. Keräsin nuo sangot täyteen ja vein ne itseasiassa Karhuviestissä edustamani viestijoukkueen kuskille eli Kauhajoen maratoonarien kuskille, jota kutsutaan myös Lauhavuoren Shamaaniksi. Sen jälkeen ajoin yksin kotiin. Kotona tajusin, että en ole ollut ehkä vuosiin yötä yksin kotona. Perheelliselle miehelle se tuntui todella oudolta. Täydellinen hiljaisuus ja suljet oven tietäen, että kukaan ei tällä hetkellä kaipaa sinua… Täytyy jo etukäteen pyytää anteeksi perheeltäni tätä, mitä seuraavaksi kerron J Ensinäkin tajusin, että en ole yksin kotona! Tunsin ihanalla tavalla yhteyden persoonaan, joka on täynnä hyvyyttä. Mietin siinä samalla, että mitä on Jeesuksen tunteminen. Jotkut ajattelevat, että ei Jeesusta voi tuntea henkilökohtaisesti, koska Häntä ei voi nähdä. Mutta se onkin juuri päinvastoin! Kun tapaamme jonkun ihmisen, näemme hänen kasvonsa ja ilmeensä sekä kuulemme hänen sanansa, mutta läheskään aina emme tiedä, mitä hän oikeasti sisällään ajattelee. Kun taas kohtaamme Jeesuksen, kohtaamme Hänet suoraan sisäisesti. Tunnistamme Hänen rakkautensa ja hyvyytensä. Meille ei jää epäselväksi, millainen Hän on. Ja ollessani yksin kotona olin valtavan onnellinen, koska sain kaikessa rauhassa tuntea Jeesuksen läheisyyden. Viime päivien aikana on tuntunut, että olen siirtynyt Jeesuksen tuntemisen opettelussa niin sanotusti isoon altaaseen. Pikku altaassa opettelu ei ole uimakoulussakaan aina niin kokonaisvaltaista. Siellä voimme pitää osan kehostamme kuivana, mutta isoon altaaseen siirtyessä kastaudumme väkisinkin kokonaisvaltaisemmin.

Juuri tuossa Jeesuksen sisäisessä tuntemisessa on koko tämän jujun juoni! Eräs saarnaaja kertoi, että hän oli kristillisestä kasvatuksestaan huolimatta nuoruudessaan joutunut uskossaan kriisiin. Hän oli vihainen Jumalalle, koska hänen äitinsä sairastui syöpään ja siksi Hän ei halunnut enää uskoa Jumalaan. Sitten hän kokeili vähän kaikkia muita uskontoja. Hän halusi ottaa selvää, mikä olisi paras uskonto. Jossain vaiheessa tuo saarnaaja kuitenkin huomasi, että hänellä oli kova ikävä Jeesusta. Hän oli ajatellut asioita järjellään ja siksi jossain vaiheessa parhaimmalta tuntui uskonto, jonka mukaan kaikki uskonnot johtivat totuuteen. Tuo saarnamies ikävöi Jeesusta niin kovasti, että halusi palata takaisin kristinuskoon. Meidän järkemme ja mielemme voi sekoittaa asioita monella tavalla ja jossain mielessä vaikkapa ateismi voi kuulostaa kaikkein järkevimmältä. Tunnen upeita ihmisiä, jotka ovat ateisteja ja heidän vuokseen olisi kivaa olla ateisti. Maailmassa on varmasti älyttömän paljon minua järkevämpiä ihmisiä, jotka uskovat eri tavalla kuin minä. He voisivat selittää minulle viisaudessaan, että miksi minä olen väärässä ja he ovat oikeassa. Heillä olisi kuitenkin perustavalaatuinen ongelma minun kanssani: Minä tunnen jo Jeesuksen! Voisin ehkä ajatella muutaman tunnin heidän kanssaan samalla lailla, mutta aika nopeasti minulle tulisi ikävä Jeesusta.

Kuten viime blogissa sanoin, on ihanaa mennä Jumalan eteen tyhjänä. Lisään siihen vielä, että on ihana mennä Jumalan eteen yksinäisenä! Hänen hyvyytensä on paljon enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa. Minä en juokse näitä kisoja, että saisin edustaa omaa mahtavuuttani! En juokse siksi, että joku seura saisi mainetta minun kauttani! En halua juosta siksi, että voisin ylpeillä voitoista! En halua, että omaiseni muistaisivat minut hyvänä kilpailijana. Haluaisin juoksemallakin edustaa vain yhtä tärkeää asiaa! Haluaisin rummuttaa jaloillani kaikissa Suomen kunnissa, että Jeesuksen rakkaus on niin ihmeellinen! Hänen luonaan ihminen saa levon ja rauhan! Vaikka emme näe Häntä, Hän voi olla meille totisinta totta!

Haluan haastaa sinut ja samalla itseni heittämään ylimääräiset kellukkeet pois ja astua isoon altaaseen harjoittelemaan Jeesuksen tuntemista. Se, että kaikki asiat eivät mene haluamallamme tavalla ei haittaa. On aika keskittyä Jeesuksen tuntemiseen ja nähdä minne Hänen hyvyytensä meitä ohjaa.

Voit löytää lisää samankaltaisia ihmisiä näiden sivujen kautta: KRIK Finland

Osa 2/311

Juoksu on minulle ylistystä! Se on minulle ilon purkamista. Juoksemalla haluan osoittaa Jumalalle kiitoksen, kun Hän loi minut ja osoitan, että haluan pitää kiinni Hänen antamasta elämästä. Haluan käyttää tätä kehoani, jonka Hän minulle loi. Nuorena yritin kasvattaa itselleni saarnaajan vatsaa, koska mielestäni jokaisella hyvällä saarnaajalla oli iso vatsa. En päässyt tuossa tavoitteessani kovin pitkälle, mutta 22-vuotiaana eli yli 13 vuotta sitten aloin harrastaa juoksua. Olen juossut parhaimmillaan yli 5000 kilometriä vuodessa. Olen juossut useita ratajuoksuja ja kolmena vuotena myös Kalevan kisoissa.

            

Vuosien kuluessa olen kuitenkin huomannut, että juokseminen on parhaimmillaan ylistämistä. Tässä ei ole kyse voittamisesta, paremmuuden tavoittelusta tai kunnianhimosta. Tässä on kyse ilon purkamisesta ihanan Jumalan edessä. Juoksen tällä hetkellä noin 120 kilometriä viikossa ja teen parhaani juostakseni yhä paremmin ja paremmin. Tarkoitukseni on löytää joka kunnasta jonkinlainen juoksutapahtuma, johon osallistun.

            

Perjantaina 12.7. kävimme vaimoni Johannan kanssa Karijoella Kolmen kunnan juoksussa. Karijoki on kotoamme noin tunnin ajomatkan päässä ja siellä on asukkaita noin 1200. Tapahtumapaikka oli melko kaukana Karijoen keskustasta, joten alue oli hyvin rauhallinen. Tapahtumaan kerääntyi kuitenkin ihan mukavasti porukkaa. Toiveeni toteutui myös siinä suhteessa, että viivalla oli eräs tasaväkinen kilpakumppanini, jonka kanssa olemme kisailleet kesän aikana useasti ja voittaneet vuorotellen. Kilpailusta kehkeytyikin todella tasaväkinen ja juoksimme koko matkan hänen kanssaan kärjessä joko peräkkäin tai rinnakkain. Noin 300 metriä ennen maalia olin edellä, mutta Antti lähti hirmuiseen loppukiriin, johon minä vastasin liimautumalla hänen taakseen. Vielä noin 20 metriä ennen maalia tiukassa käännöksessä astuin Antin kenkien kannoille, mutta hän sai ansaitun voittonsa. Meidän matkamme oli 6,5 km ja aikaa kului Antilla 21:51 ja minulla 21:52. Keskivauhdiksi tuli siis 3:22/km ja olimme Antin kanssa tyytyväisiä sekä loppuaikaan, että jännittävään kaksinkamppailuumme.

            

Loppukirin aikana kuulin jotain, mitä odotinkin kuulevani. Antin isä kannusti poikaansa! Olen pannut merkille, että Antin isä on ollut joka kerta mukana niissä kisoissa, joissa olen Antin nähnyt. Näen isän katseesta sen ylpeyden omasta pojastaan, joka saa minutkin hyvälle tuulelle. Ja kaikkien näiden yhteisten kisakokemustemme perusteella uskallan sanoa, että Antti on yksi fiksuimmista ihmisistä, joita olen tavannut. Hän käyttäytyy aina todella ystävällisesti. En voi olla ajattelematta, että iso osa tuosta fiksuudesta johtuu isästä, joka aidosti ihailee omaa poikaansa. Jos joku kysyisi minulta, mitä pitäisi tehdä oman poikansa kanssa, joka käyttäytyy huonosti, voisin käskeä olemaan yhteydessä Anttiin ja hänen isäänsä. Suomi tarvitsee sellaisia isiä, jotka ovat sitä koko sydämellään!

            

Meillä kävi keskiviikkona eräs mukava perhe kylässä. He tulivat hyvin vanhan näköisellä farmarilla. Se oli kuulemma maksanut 300 euroa. Jotenkin tuo auto alkoi puhutella minua. Ymmärsin, että tuo perhe ei muutenkaan elänyt mitään luksuselämää. Koin, että Jumalalla on aivan erityinen rakkaus sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka elävät pienillä tuloilla. Hän rakastaa vähäosaisia ja haluaa kertoa heille, kuinka suuria aarteita he ovat Hänelle. Näen silloin tällöin erään naisen, jonka näkeminen tekee kipeätä. Muistan hänet nuoruuden kesätyöpaikassani iloisena, reippaana, kilttinä ja sellaisena valon tuojana. Muistan vieläkin ne kauniit sanat, jotka hän sanoi minulle, kun olin auttanut jossain. Tuon naisen elämä alkoi mennä alaspäin ilmeisesti huonon miesvalinnan myötä. Alkoholi taisi nousta tuon naisen elämän kuninkaaksi. Nykyään hän näyttää todella huonolta ja sairaalta. Minuun tekee erityisen kipeätä se, että tiedän, mitä hänen sisällään on. Hän on toisia huomioon ottava ihana valon tuoja tässä maailmassa, mutta elämä on kolhinut häntä todella pahasti. Tiedän, että Jumala rakastaa aivan erityisellä rakkaudella tuota naista.      

            

Jos olemme köyhiä, voimme oppia todellisesta rikkaudesta! Köyhän ihmisen tullessa Jumalan eteen usein astian tyhjyys suorastaan moninkertaistaa sen, mitä voimme saada. Toivoisin niin kovasti, että nämä sanat löytäisivät sinne, missä joku kokee ahdistusta, kun ei täytä niitä mittoja, jotka tämä maailma asettaa! Kuinka valtava ystävyys Jumalalla onkaan suunnitelmissa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole tämän maailman silmissä yhtään mitään!

            

”Viikunapuu ei tule kukkaan, eikä viiniköynnöksistä tule satoa, öljypuun sato pettää, eivätkä pengerpellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä navetoissa ole karjaa. Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen pelastukseni Jumalassa. Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee jalkani peuran jalkojen kaltaisiksi ja kuljettaa minua kukkuloillani.” (Hab.3:17-19)

Jatkossa edustan seuraa nimeltä KRIK Finland. Se on uskovien muodostama urheiluseura Suomessa. Krikin sivuilta voit löytää samanhenkisiä blogeja ja vlogeja sekä muuta mielenkiintoista: https://www.krik.fi

Osa 1/311 Isojoki

Osa 1/311 onnistui mukavasti. Kangasjärvi on aivan uskomattoman hieno paikka. Vesi on todella kirkasta, leirintäalueen ranta on hyvin hoidettu ja alue tuntuu satumaiselta paikalta. Blogin lopusta löydät muutamia kuvia käynnistämme. Paikalla oli monia tuttuja ja mukavanoloista porukkaa sekä leppoisa ilmapiiri. Juoksun järjestäjillä tuntui olevan sopivan rento ja hauska asenne ja he hoitivat hommansa kyllä erinomaisesti.

Juoksukisassa oli mukavasti porukkaa ja juoksun alussa huomasin, että mukana oli monta kovatasoista menijää. Minulla oli mukana Vivon paljasjalkakenkien lisäksi myös Niken lenkkarit. Alkuverryttelyn aikana yritin selvitellä, että pystynkö ohutpohjaisilla paljasjalkakengillä juoksemaan koko reitin. Kivikkoiset soratiet ovat pahimpia paljasjalkajuoksijalle. Paljasjalkakengät tuntuvat jalkojen hyvinvoinnille ylivoimaisesti parhailta, joten päätin riskeerata ja juosta niillä, vaikka alkuverryttelyssä en nähnyt koko reittiä. Reitti oli todella vaihtelevaa. Matkalla juostiin hiekkatietä, latupohjaa, polkua ja asfalttia pitkin, mutta missään vaiheessa ei tullut ongelmia ohutpohjaisten kenkien vuoksi. Viimeisten kilometrien aikana kuntoa testattiin pitkällä ylämäkiosuudella. Miesten ja naisten sarja juoksi noin 6,8 km ja käytin aikaa omaan osuuteeni noin 23 min 20 s. Toiseksi tullut pysyi tiukasti lähietäisyydellä loppuajan ollessa 23:35. Keskivauhti oli minulla noin 3:27-3:28. Lotta juoksi alle 16-vuotiaitten tyttöjen sarjan voittoon. Heidän matkansa oli 4,2 km ja molemmat reitit kiersivät Kangasjärven.

Ilmoittaessani Lottaa ja itseäni tuohon kisaan, minulta kysyttiin kuntaa tai seuraa. Päätin tällä kertaa ilmoittaa kunnan, vaikka edustammekin myös Jalasjärven Jalasta seurana. Ilmoitin kunnaksi Kurikan, johon Jalasjärvi on liittynyt muutama vuosi sitten. Tästä minua soimasi eräs Jalasjärveläinen mies kovasti. Me ei kuulemma olla edelleenkään kurikkalaisia, vaan jalasjärveläisiä. Tuosta tulikin mielenkiintoinen keskustelu ja oman pohdinnan paikka. Miksi meidän on niin vaikea taipua kurikkalaisiksi. Ymmärrän toki, että olemme kiintyneet omaan kotikuntaamme, joka on ollut niin pitkään Jalasjärvi. Mutta toisaalta maailma muuttuu ja palatessamme kotiin Kauhajoen kautta Tokerotietä, rajalla seisoi Kurikan kyltti, eikä Jalasjärven. Muutaman nuorenkin kanssa tästä keskusteltiin ja todettiin, että Kurikan Ryhdin ja Jalasjärven Jalaksen väliset pelit esimerkiksi jalkapallossa, lentopallossa tms. ovat kuin Suomi-Ruotsi-maaotteluita, joissa on tunteet voimakkaasti pelissä. Olisin toisaalta olettanut, että nuoret nielisivät ensimmäisenä muutoksen, mutta ei se siltä vaikuta. Melkein tuntuu, että jalasjärveläiset ovat oppineet vihaamaan kurikkalaisia ja ehkä myös toisinpäin. Minä taas olen varma, että kurikkalaiset ovat aivan yhtä ihania ja mukavia ihmisiä kuin jalasjärveläiset. Luulen, että niin päättäjissä, seuratoiminnassa, yhdistystoiminnassa tai missä tahansa asiassa virheitä ja onnistumisia on molemmilla. Mielestäni meidän on aika niellä ylpeytemme ja sulautua Kurikkaan sekä toimia yhdessä yhteisten asioiden hyväksi.

           

Olen joskus kuullut jonkun sanovan toiselle: ”Sä oot mulle pelkkää ilmaa!” Tuon on tarkoitus olla mahdollisimman loukkaavasti sanottu. Mutta asiaa voi ajatella toiseltakin kantilta. Lähtöviivalla en ehkä vielä tunnista niin voimakkaasti sitä tarvetta, mutta jo muutaman 100 metrin juoksun jälkeen haluan keskittyä hengittämiseen. En halua vastata pitkiin kysymyksiin, koska haluan hengittää mahdollisimman paljon ilmaa. Kangasjärvijuoksussa juoksimme usean miehen kanssa alkumatkaa yhdessä, mutta ei siellä juteltu. Kaikki keskittyivät hengittämiseen. Mitä pidemmälle juoksu eteni, sitä tärkeämmältä tuo hengittäminen tuntui. Maaliin päästyämme pysähdyimme hengittelemään hetkeksi. Ilman saaminen tuntuu maalissa todella tärkeältä. Palkintojen jaon jälkeen juoksin laiturille ja hyppäsin veteen. Veden alla on mukavaa olla hetken aikaa, mutta viimeistään puolen minuutin kuluttua tekee mieli nousta pinnalle hengittämään. Me tarvitsemme ilmaa jatkuvasti. On hassua ajatella, että elimistö toimii niin, että hengitämme keuhkoillamme ilmaa ja keuhkoista ilmassa oleva happi kulkeutuu veren mukana sydämeen, josta sydän pumppaa hapen lihaksiin. Tuota toimintoa haluamme kehittää tehokkaammaksi, jos haluamme pärjätä kestävyysurheilussa. Mutta teimmepä mitä tahansa tai emme yhtään mitään, niin tarvitsemme happea.

           

En osaa sanoa, miltä happi näyttää. Katsellessani ympärille en näe ilmaa enkä happea, mutta tiedän sitä olevan, koska pysyn elossa. Jotkut sanovat, etteivät ole valmiita uskomaan mihinkään, elleivät näe sitä. Se on toki toimiva ajatusmalli monessa kohtaa, mutta ilman kohdalla se ei toimi. Se ei toimi myöskään Jumalan kohdalla. Raamatun mukaan me elämme, liikumme ja olemme Jumalassa. (Apt.17: 28) Olen varma siitä, että koko meidän olemassaolomme perustuu Jumalaan. Ilman Häntä emme voisi olla olemassa. Joku sanoo eläneensä ilman Jumalaa jo vuosia. On mahtavaa, että Jumala armahtaa meitä meidän tietämättömyydessämme ja on voinut armahtaa meitä vielä senkin jälkeen, kun emme ole etsikkoajasta huolimatta uskoneet Häneen. Totuus on kuitenkin se, että ilman Häntä me emme voisi olla edes olemassa.

           

Ja nyt tulee se kaikkein ihastuttavin kohta tässä jutussa. Tullessamme uskoon, me huomaamme olevamme riippuvaisia Hänestä. Mitä pidemmälle elämme Hänen kanssaan, sitä syvemmin tajuamme tarvitsevamme Häntä. Rukouksesta tulee meille hengittämistä! Ajaudumme välillä hetkiin, jossa kaikki näyttää synkältä ja olemme ihan kuin hukassa. Mutta kuinka ihanaa onkaan uudestaan ja uudestaan tulla hengittämään Jumalan läheisyyteen. Meidän ei tarvitse keksiä minkäänlaisia korvikkeita Jumalalle! Meidän ei tarvitse leikkiä hengellistä tai täyttää omia tyhjiöitämme jollain muulla. Jumala haluaa olla meille se happi, jota me saamme hengittää jatkuvasti. Hän haluaa olla meidän täyteytemme. Väitän, että tässä on yksinkertainen, mutta täydellisesti toimiva onnellisuuden salaisuus!

           

Ensi viikolla minun on tarkoitus juosta Karijoella 12.7. Karijoki on Isojoen vieressä oleva hiukan yli 1200 asukkaan paikkakunta. Siellä juoksutapahtuman nimi on Kolmen kunnan juoksu ja lähtöpaikkana Ohriluoman kylätupa. Juoksumatkana on 7 km.

Monen vuoden projekti

Tänään on tarkoitus aloittaa projekti, joka saattaa kestää jopa yli 30 vuotta. Tämän sivuston oikeassa reunassa on lyhyesti kerrottu tuosta projektista. Haluan kuitenkin kertoa hiukan tarkemmin, mistä tässä on kyse. Minulle usko Jumalaan on ollut hyvin luonnollinen ja tärkeä asia pienestä pitäen. Minut kasvatettiin uskomaan. Jossain vaiheessa aloin huomata, että usko on jotain paljon enemmän kuin vain puheet tai laulut. Huomasin, että usko voi olla koko elämäni keskipiste. Voin perustaa kaiken elämässäni uskon varaan ja se toimii.

               

Jossain vaiheessa huomasin, että monissa seurakunnissa uskosta kyllä puhutaan kaikenlaista, mutta elämää ei uskalleta laittaa sen varaan. Se on ollut mielestäni todella surullista. Monien uskovien todelliset pohja-arvot ovatkin raha, koulutus, hyvä ammatti, vakavaraisuus, elämän turvaaminen vakuutuksilla jne. Enkä nyt tarkoita, etteikö uskovainen voisi opiskella tai työskennellä korkeassa ammatissa. Kysyn vain, että mikä todella on meidän turvamme. Minkä varaan me elämämme perustamme? Halusin puhua ihmisille siitä, että Jumala haluaa vaikuttaa meidän kaikissa elämän asioissa. Koin tulevani umpikujaan, kun tällaista ei haluta kuulla. Ihmiset kadottavat yhteyden Jumalaan, kun perustavat elämänsä muiden arvojen varaan. Ei meitä hyödytä laulaa, rukoilla, saarnata tai kuunnella saarnaa, jos tosielämässä olemme työntäneet Jumalan ulos. Ajauduin ulos seurakunnista juuri tämänkaltaisen ristiriidan vuoksi. En kestä sitä, että niin kaunista ja upeaa asiaa pidetään pilkkana, kun tosielämämme puhuu aivan muiden arvojen puolesta.

               

Raamatun profeetat ovat minulle nyt esikuvana tässä. Heitä ei haluttu kuunnella. Esimerkiksi Johannes Kastaja ei ilmeisesti koskaan puhunut juutalaisten synagogassa! On kiehtovaa, että hän ei jäänyt odottamaan saarnakutsua! Hän meni erämaahan ja opetteli erikoisen elämäntavan. Hänellä oli kamelinkarvavaate yllään, hän söi heinäsirkkoja ja hunajaa. Ihmiset kiinnostuivat hänestä ja hän saarnasi heille. Vanhan Testamentin profeetat toimivat myös erikoisilla tavoilla. He asettuivat tienvarsille tai menivät ihmisten luokse herättäen huomiota jollain lailla ja saarnasivat sanomansa. Koen, että tässä projektissa on minun juttuni. Ehkä herätän huomiota ja ehkä sanomani luetaan täällä.

               

Aloitin juoksemisen vuonna 2006. Koen edelleen suurta iloa juostessani. Näihin 13 vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Olen kokeillut olla enemmän kilpajuoksija ja sitten huomattavasti vähemmän. Ihanimman oivalluksen juoksuun liittyen sain vuonna 2012. Sinä vuonna monien tapausten myötä opin, että juokseminen voi olla minulle ennen kaikkea ylistämistä. Ja sitä se onkin. Haluan osoittaa kiitollisuutta Jumalalle tästä elämästä ja terveydestä. Haluan ylistää häntä kaikin voimin, koska Hän on minulle enemmän kuin mikään muu.

               

Tarkoitus on siis löytää juoksutapahtumia Suomen jokaisesta kunnasta ja käydä juoksemassa niissä. Kuntia on yhteensä 311, joista 107 käyttää kaupunki-nimitystä. Kuntamäärä toki elää kuntaliitosten myötä jonkin verran. Muutama vuosi sitten kuntia oli 320. Aion myös kirjoittaa blogiani jokaisen tapahtumakäynnin jälkeen. Kilpaileminen ja voittaminen eivät ole minulle pääasia.

               

Ja tämän blogisivuston kautta haluan kannustaa ihmisiä löytämään uudelleen itsensä. Näkemään itsensä siinä valossa, jossa Jumala meidät näkee. Haluan kannustaa ihmisiä uskomaan oikeasti Jumalan todellisuuteen. Uskomaan siihen, että Hän kykenee kannattelemaan meitä ja tekemään myös ihmeitä meidän elämässä. Jumalan toiminta ei vieraannuta meitä arjen haasteista, vaan päinvastoin. Koen, että Jumalan läheisyydessä opimme rakastamaan, antamaan anteeksi ja löytämään hyviä puolia toisista. Jumalan vaikutuksessa opimme selviämään paremmin arjessa. Hän täyttää meidät voimallaan ja ilollaan, jollaista emme mistään muualta saa.

               

Uskon, että toimiva rukouselämä johtaa esimerkiksi miehiä tekemään kotitöitä enemmän ja paremmin. Se johtaa meitä keskittymään siihen rakkauteen, mikä meissä on lapsiamme ja puolisoamme kohtaan. Toimiva rukouselämä auttaa meitä kuuntelemaan sydäntämme ja tekemään elämästä yksinkertaisempaa. Meidän ei tarvitse säntäillä joka suuntaan, kun kuuntelemme sydäntämme.

               

Tänään olemme menossa koko perheen voimin Isojoelle. Isojoki on Etelä-Pohjalainen pieni kunta Kauhajoen lähellä, jossa on hiukan alle 2000 asukasta. Isojoella on upea uimaranta Kangasjärvellä, jossa on myös leirintäalue. Juoksutapahtuman nimi onkin Kangasjärvijuoksu. Tyttäreni Lotta aikoo osallistua alle 16-vuotiaitten sarjaan, jossa matkana 4,2 km ja minä osallistun aikuisten sarjaan 6,8 kilometrin matkalle. Molemmat juoksut kiertävät Kangasjärven ympäri. Vaimoni Johanna ja poikani Joonatan aikovat sup-lautailla uudella sup-laudallamme siellä. Koen sellaista positiivista jännitystä, koska olen rukoillut koko Isojoen puolesta ja rukoillessani tunnistin sellaisen ihanan Jumalan läheisyyden, joka on minulle merkkinä siitä, että Jumala haluaa vastata…