Osa 2/311

Juoksu on minulle ylistystä! Se on minulle ilon purkamista. Juoksemalla haluan osoittaa Jumalalle kiitoksen, kun Hän loi minut ja osoitan, että haluan pitää kiinni Hänen antamasta elämästä. Haluan käyttää tätä kehoani, jonka Hän minulle loi. Nuorena yritin kasvattaa itselleni saarnaajan vatsaa, koska mielestäni jokaisella hyvällä saarnaajalla oli iso vatsa. En päässyt tuossa tavoitteessani kovin pitkälle, mutta 22-vuotiaana eli yli 13 vuotta sitten aloin harrastaa juoksua. Olen juossut parhaimmillaan yli 5000 kilometriä vuodessa. Olen juossut useita ratajuoksuja ja kolmena vuotena myös Kalevan kisoissa.

            

Vuosien kuluessa olen kuitenkin huomannut, että juokseminen on parhaimmillaan ylistämistä. Tässä ei ole kyse voittamisesta, paremmuuden tavoittelusta tai kunnianhimosta. Tässä on kyse ilon purkamisesta ihanan Jumalan edessä. Juoksen tällä hetkellä noin 120 kilometriä viikossa ja teen parhaani juostakseni yhä paremmin ja paremmin. Tarkoitukseni on löytää joka kunnasta jonkinlainen juoksutapahtuma, johon osallistun.

            

Perjantaina 12.7. kävimme vaimoni Johannan kanssa Karijoella Kolmen kunnan juoksussa. Karijoki on kotoamme noin tunnin ajomatkan päässä ja siellä on asukkaita noin 1200. Tapahtumapaikka oli melko kaukana Karijoen keskustasta, joten alue oli hyvin rauhallinen. Tapahtumaan kerääntyi kuitenkin ihan mukavasti porukkaa. Toiveeni toteutui myös siinä suhteessa, että viivalla oli eräs tasaväkinen kilpakumppanini, jonka kanssa olemme kisailleet kesän aikana useasti ja voittaneet vuorotellen. Kilpailusta kehkeytyikin todella tasaväkinen ja juoksimme koko matkan hänen kanssaan kärjessä joko peräkkäin tai rinnakkain. Noin 300 metriä ennen maalia olin edellä, mutta Antti lähti hirmuiseen loppukiriin, johon minä vastasin liimautumalla hänen taakseen. Vielä noin 20 metriä ennen maalia tiukassa käännöksessä astuin Antin kenkien kannoille, mutta hän sai ansaitun voittonsa. Meidän matkamme oli 6,5 km ja aikaa kului Antilla 21:51 ja minulla 21:52. Keskivauhdiksi tuli siis 3:22/km ja olimme Antin kanssa tyytyväisiä sekä loppuaikaan, että jännittävään kaksinkamppailuumme.

            

Loppukirin aikana kuulin jotain, mitä odotinkin kuulevani. Antin isä kannusti poikaansa! Olen pannut merkille, että Antin isä on ollut joka kerta mukana niissä kisoissa, joissa olen Antin nähnyt. Näen isän katseesta sen ylpeyden omasta pojastaan, joka saa minutkin hyvälle tuulelle. Ja kaikkien näiden yhteisten kisakokemustemme perusteella uskallan sanoa, että Antti on yksi fiksuimmista ihmisistä, joita olen tavannut. Hän käyttäytyy aina todella ystävällisesti. En voi olla ajattelematta, että iso osa tuosta fiksuudesta johtuu isästä, joka aidosti ihailee omaa poikaansa. Jos joku kysyisi minulta, mitä pitäisi tehdä oman poikansa kanssa, joka käyttäytyy huonosti, voisin käskeä olemaan yhteydessä Anttiin ja hänen isäänsä. Suomi tarvitsee sellaisia isiä, jotka ovat sitä koko sydämellään!

            

Meillä kävi keskiviikkona eräs mukava perhe kylässä. He tulivat hyvin vanhan näköisellä farmarilla. Se oli kuulemma maksanut 300 euroa. Jotenkin tuo auto alkoi puhutella minua. Ymmärsin, että tuo perhe ei muutenkaan elänyt mitään luksuselämää. Koin, että Jumalalla on aivan erityinen rakkaus sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka elävät pienillä tuloilla. Hän rakastaa vähäosaisia ja haluaa kertoa heille, kuinka suuria aarteita he ovat Hänelle. Näen silloin tällöin erään naisen, jonka näkeminen tekee kipeätä. Muistan hänet nuoruuden kesätyöpaikassani iloisena, reippaana, kilttinä ja sellaisena valon tuojana. Muistan vieläkin ne kauniit sanat, jotka hän sanoi minulle, kun olin auttanut jossain. Tuon naisen elämä alkoi mennä alaspäin ilmeisesti huonon miesvalinnan myötä. Alkoholi taisi nousta tuon naisen elämän kuninkaaksi. Nykyään hän näyttää todella huonolta ja sairaalta. Minuun tekee erityisen kipeätä se, että tiedän, mitä hänen sisällään on. Hän on toisia huomioon ottava ihana valon tuoja tässä maailmassa, mutta elämä on kolhinut häntä todella pahasti. Tiedän, että Jumala rakastaa aivan erityisellä rakkaudella tuota naista.      

            

Jos olemme köyhiä, voimme oppia todellisesta rikkaudesta! Köyhän ihmisen tullessa Jumalan eteen usein astian tyhjyys suorastaan moninkertaistaa sen, mitä voimme saada. Toivoisin niin kovasti, että nämä sanat löytäisivät sinne, missä joku kokee ahdistusta, kun ei täytä niitä mittoja, jotka tämä maailma asettaa! Kuinka valtava ystävyys Jumalalla onkaan suunnitelmissa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole tämän maailman silmissä yhtään mitään!

            

”Viikunapuu ei tule kukkaan, eikä viiniköynnöksistä tule satoa, öljypuun sato pettää, eivätkä pengerpellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä navetoissa ole karjaa. Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen pelastukseni Jumalassa. Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee jalkani peuran jalkojen kaltaisiksi ja kuljettaa minua kukkuloillani.” (Hab.3:17-19)

Jatkossa edustan seuraa nimeltä KRIK Finland. Se on uskovien muodostama urheiluseura Suomessa. Krikin sivuilta voit löytää samanhenkisiä blogeja ja vlogeja sekä muuta mielenkiintoista: https://www.krik.fi