Lentävä sydän

Olen viime aikoina kysellyt itseltäni, että onko sydämeni valmis lentämään. On jännä huomata, kuinka jotkut asiat voivat joskus jumiuttaa sydämen sellaiseen raskaaseen taapertamiseen maan kamaralla. Toisaalta on jännä huomata, kuinka se on sittenkin minun valintani, että annanko itseni lentää. Olen niin paljon ja niin monen ihmisen kanssa tekemisissä joka viikko ja joka päivä, että nolaan itseni ehkä keskimäärin 100 kertaa viikossa. Joskus ne virheet jäävät mieleen ja niitä pyörittelee vielä illalla ja pahimmillaan yölläkin. Harmittaa, kun tulee sanottua väärällä tavalla jokin asia ja pelottaa, että minut on koettu masentavana tai epäkunnioittavana. Tavallaan tuossa ohjaustyössä joutuu tasapainoilemaan riittävän jämptiyden ja riittävän lempeyden välillä. Hyvä tarkoitukseni on joskus vaikea saada näkyviin.

Joskus taas on vaarana jäädä jonkun huolen painamaksi. Maailmassa olisi rajaton määrä syitä olla huolissaan ja murehtia. Useimmiten se elämä kuitenkin jatkuu, vaikka millaisten murheiden alla märehtisimme. Meillä on erityinen mahdollisuus päästää irti kaikesta turhasta murehtimisesta ja märehtimisestä! Ongelma voi olla vain se, että haluaisimme yleensä saada jonkinlaisen yliotteen kaikesta. Haluaisimme saada riittävän varmuuden kaikesta epävarmasta. Totuus on kuitenkin, että elämä on ihan täynnä epävarmuustekijöitä. Toisaalta voisi olla helpompaa, jos olisimme itsestämme riittävän varmoja. Olisiko hyvä kehitellä rautainen itseluottamus, ettei kukaan saisi meitä sortumaan? Se olisi loppujen lopuksi itsensä huijaamista. Kuitenkin me erehdymme jatkuvasti ja teemme virheitä.

Olemme oikeasti aika pieniä ja voimattomia ihmisiä täällä. Ehkä emme haluaisi myöntää sitä. Monesti yritämme kasvattaa valtaamme hiljalleen tavalla tai toisella. Raha tuo meille vallantunnetta. Usein meillä on kuvitelma, että onnellisuus tulee sitten kun saamme haluamamme. Sitten, kun rahaa on tarpeeksi tai sitten, kun pääsemme haluamaamme tilanteeseen elämässä. Entäpä jos onnellisuus ei riipukaan ollenkaan siitä, miten asiat ovat hallinnassamme? Jos se meneekin ihan toisinpäin! Jos sydän alkaakin lentää sitten, kun emme enää edes halua hallintaa, emmekä ehdollista onneamme millään! Tietenkin elämme meidän tavallamme ja teemme asioita tietyin tavoittein ja se on hyvä niin, mutta voisimmeko nöyrtyä elämän edessä? Otan esimerkiksi uimaopettajan työn. Siinä työssä on paras olla tyytyväinen siihen, että yrittää parhaansa. Jos olisin tyytyväinen vain silloin, kun uimakoulutunti sujuu juuri niin kuin haluan, en jaksaisi tehdä tätä työtä enää. On niin paljon muuttuvia tekijöitä. Osallistujat eivät aina ymmärrä sanojani, he eivät aina kuule tai muista kuunnella, mitä heille puhun. He eivät ole aina kykeneviä niihin juttuihin, mikä on päivän ohjelmassa. Jatkuvasti täytyy joustaa ja kehitellä varasuunnitelmia. Loppuviimein minulla on yleensä 12 opetettavaa yhtä aikaa, joiden tavoite on sama, mutta jokainen on matkallaan eri kohdassa ja jokaisella on omanlaiset haasteet tavoitteen saavuttamisen edessä. Ja minä nautin suunnattomasti siitä, että jokainen saa omalla tasollaan edistyä omaa vauhtiaan.

Sillä on erittäin suuri merkitys, että annammeko sydämemme lentää! Teemmekö asioitamme raskain mielin vai onnellisina? Uskallammeko vain mennä eteenpäin? Kuuntelemmeko sydäntämme? Epäonnistuminen on mielenkiintoinen juttu. Kun sinä epäonnistut, niin on olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka ajattelevat, että epäonnistumisesi vuoksi sinun olisi hyvä hävetä ja madaltaa profiiliasi. Joskus huomaa ihmisistä, että he oikein odottavat näkevänsä toisissa ihmisissä häpeämistä ja alentumista. Älä nyt vain kuvittele itsestäsi liikoja. Kai se on ärsyttävää, kun joku liitelee onnellisena päivästä toiseen, jos oma elämä on lähinnä riutumista. Mutta sano minun sanoneeni, ettei epäonnistumisesta kannata masentua! Siitä voi oppia ja sisuuntua. Voit ehkä joskus nauraa omille virheillesi. Otetaan esimerkkinä minun elämäni yksi suurimmista ja noloimmista virheistä. Kirjoitin pienen kirjasen, jossa oli mielestäni paljon hyvää asiaa. Jotenkin koin kirjoittaessani vahvasti, että haluan olla sellainen tekojen mies ja uskoa omassa elämässäni Jumalan mahdollisuuksiin. Kirjoitin, että tulen vielä jonain päivänä juoksemaan 10 kilometrillä maailmanennätyksen. Uskoin niin vahvasti siihen, että Jumalan siunauksen alla se on mahdollista. Siitä on nyt kulunut useita vuosia ja tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että maailmanennätystä ei ole tulossa. Päinvastoin elämäntilanteet veivät veronsa juoksutavoitteista useaksi vuodeksi. Voin siis vain kuvitella, mitä moni ihminen ajatteli minusta lukiessaan tuota tekstiä. Täysin kaistapää! Minuakin on alkanut huvittaa tuo asia. Jotenkin siinä on sellaista minulle ominaista suoraviivaista ajattelua. Olen lukenut koko pienen elämäni Raamattua, jonka ihmeelliset kertomukset ihastuttavat minua uudestaan ja uudestaan. Ja kyllä! Pystyn siihen edelleen. Pystyn uskomaan, että kaikki on mahdollista. Jotenkin en vain ole ehkä aina ymmärtänyt Jumalan suunnitelmia oikealla tavalla. Mutta Jumala ei ole kuollut ja siksi minäkään en aio mennä piiloon. Myönnän, että tuo oli todella nolo virhe minulta, mutta Jumala istuu silti valtaistuimellaan ja minua suorastaan kutkuttaa se, mihin tämä elämä vielä meneekään!

Jumala antaa anteeksi meille meidän virheemme ja Hän haluaa aloittaa alusta. Hän haluaa rakentaa uudestaan jotain meidän kanssamme.

Kutsun sinutkin liitämään. On upeata tehdä juttunsa parhaansa mukaan hyvillä mielin. On upeata kohdata haasteita ja taistella kaikin voimin. On upeata olla sinnikäs ja määrätietoinen. On upeata olla uskollinen. Uskon, että näemme elämän parhaat puolet, kun annamme kaikkemme ollaksemme täysillä se, kuka olemme.

Juudaan kirjeessä Raamatussa kehotetaan rakentamaan itseämme pyhimmän uskomme perustukselle. Se on hyvin kaunis ajatus ja se toimii. Meidän ei tarvitse rakentaa mitään itsemme varaan. Samassa kirjeessään Juuda puhuu ihmisistä, jotka ovat sielullisia ilman Henkeä. Raamatussa puhutaan hengestä, joka voi olla yhteydessä Jumalan Henkeen. Voimme olla lähellä Jumalaa hengellämme. Onko meillä henkeä? Jos meillä on vain sielu, joudumme perustamaan kaiken itseemme. Uskon kautta henkemme herää ja elämäämme tulee uusi ulottuvuus. Voimme olla onnellisesti Jumalan kädessä ja perustaa luottamuksen Häneen. Hänen läheisyydessään tiedämme olevamme kelvollisia eikä meidän tarvitse hankkia hyväksyntää tekemällä asioita. Voimme lähteä liitoon, koska ihan kaikki on Hänen kädessään.

Haluan päättää tämän tekstin KLS:n sanoihin, joilla kutsun sinut liitämään kanssani! Voit kuunnella tuon laulun kokonaan tästä linkistä: Kls. "Tanssi"

”Siis tanssi tähtien halki, lennä maailman ääriin, saat hengittää, ihmetellä, elää. Levitä kätesi tuuleen ja maailman ääriin. Ihmeellinen koko maailma on sinua varten!”

Puolen vuoden projekti

Olen saanut etuoikeuden tutustua mukavaan mieheen nimeltään Tomi Loukkola. Hänen kanssaan intouduttiin puolen vuoden projektiin. Olemme molemmat innokkaita lenkkeilijöitä ja Tomi on jo valmiiksi hyvässä kunnossa. Hän haluaisi kuitenkin pudottaa painoaan 85 kiloon. Tänään mittasimme painoksi 101,8 kg. Tomilla on hyvä lihaskunto-ohjelma, jota hän jatkaa lenkkeilyn ohella (ja muuten hyvän lihaskuntonsa vuoksi tuo tavoitepaino on varmasti hyvinkin ihanteellinen hänelle). Nyt lenkeille tulee vähän enemmän vauhtiskaalaa uuden ohjelman myötä.

Ohjelmassa maanantai on vapaapäivä. Tiistaina on tarkoitus juosta yhdessä ja ohjelmassa on verryttelyjen lisäksi liikkuvuusharjoitteita, koordinaatioita, 60-80 metrin lyhyitä juoksuvetoja sekä joko 8*600 m:n tai 5*1000 m:n juoksuvetoja. Palautuksena vetojen välissä huilataan noin 2 minuuttia. Keskiviikkona, torstaina ja lauantaina ohjelmassa on kevyttä helppoa lenkkeilyä tai uintia. Perjantaina juoksemme taas yhdessä ja silloin verryttelyjen lisäksi juoksemme vauhtikestävyystasolla eli joko 3*10 minuuttia tai yhteen menoon 20-30 minuuttia hengästyttävää, mutta hallittavaa juoksua. Sunnuntaille ohjelmassa on pitkä kevyt lenkki eli 1 h 10 min- 1 h 40 min kevyttä helppoa juoksua.

Ruokavaliotakin mietimme yhdessä ja siinä ei mitään hurjia muutoksia tehdä. Vedenjuontia pidän tärkeänä pitkin päivää. Pyrimme jättämään kaiken ylimääräisen rasvaisen tai sokerisen syömisen vähälle ja suosimme paljon vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Syödä pitää niin, että jaksaa ja liian pitkiä taukoja ei saa olla syömisten välissä eli 5-6 kertaa päivässä.

Nyt onkin sitten mielenkiintoista, mitä saamme aikaan puolessa vuodessa. Tulemme seuraamaan punnituksilla painon kehittymistä ja tavoite olisi saada 0,7-1,0 kiloa pois joka viikko.

Mainittakoon, että Tomilla tuntuu olevan tosi hyvä asenne tähän hommaan ja siksi uskonkin, että tavoite on mahdollinen! Vähän joudutaan siirtymään pois mukavuusalueilta tiistaisin ja perjantaisin ns. kovempien yhteisten harjoitusten myötä. Luulen kuitenkin, että vähitellen Tomi löytää itsestään aivan uusia ulottuvuuksia juuri noissa harjoituksissa. Tyypillistähän on, että lenkeille muodostuu sellainen tasapaksu vauhdinpito päivästä toiseen. Nyt, kun siirrytään vähän tuttujen alueitten ulkopuolelle, niin voi ensin tulla olo, että tulee äitiä ikävä ja ettei tämä ole enää kivaa. Vähitellen kroppa siihen kuitenkin tottuu ja toisaalta kroppa alkaa muistamaan sen hyvän fiiliksen kovan treenin jälkeen. Kevään edetessä pääsemme myös ylämäki- ja porrastreeneihin sekä pururadalle ja urheilukentälle joten vaihtelua on paljon luvassa.

Tomi on lähtenyt venymään ulos tutuista kuvioista ja kutsun jokaista lukijaa tekemään samoin. Joskus luulemme, että mahdollisuutemme loppuvat tähän, kun emme ole onnistuneet toivotunlaisesti. Monesti eteemme tulleet ongelmat haastavat meitä venymään! Tekemään jotain uutta ja erillaista. Meidän ei kannata lannistua eikä kangistua omiin kaavoihimme. Juuri nuo haasteet kasvattavat meistä suurmiehiä ja suurnaisia, jotka sittenkin pystyvät melkein mihin vaan.

Olen paljon ajatellut sitä ja rukoillutkin, että näkisin aina ne ihmiset, jotka tarvitsevat rohkaisua. Tällä viikolla näin pienen ihailemani ihmisen, joka kamppaili onnistumisen halun ja epäonnistumisen pelon välissä. Näin jopa muutaman kyyneleen ja tajusin, että nyt oli minun aikani toimia. Kuten ensimmäisessä blogissani kerroin haluaisin rahallisestikin olla tukemassa niitä, jotka sitä tarvitsevat. Taisin löytää pienen sijoituskohteen tuossa pienessä ihmisessä. Odotan innolla, että näen hänen silmänsä loistavan. Ehkä hän saa olla samalla erään projektin tienraivaajana. Jääköön tämä vielä salaisuudeksi.

Toivotan lukijoilleni energistä ja liikunnallista kevään odottelua!!

Seikkailu

Meidän perheen hiihtoloma alkoi perjantaina 22.2. Minulla se alkoi viimeisenä eli vasta klo 19:30 illalla. Lähdimme pienelle koko perheen seikkailulle heti lauantaiaamuna klo 4:00 Ajoimme autolla Helsinkiin serkkuni luo, josta serkkuni vei meidät autollamme lentokentälle. Lensimme Berliiniin ja siellä kävimme bussilla Berliinin eläintarhassa. Se onkin eläinlajien määrässä maailman suurin eläintarha. Näimme muunmuassa norsuja, seeproja, kirahveja, simpansseja, gorilloja, pingviinejä, virtahepoja ja älyttömän määrän erillaisia kaloja. Illalla palasimme Berliinin lentokentälle, jossa nukuimme ilmaiseksi erään rauhallisen alueen sohvilla. Lento Portugalin Faroon lähti sunnuntaiaamuna kuuden maissa. 

Faron lentokentältä olimme varanneet itsellemme taxikuljetuksen Albufeiran hotelliin nimeltään Alto da Colina, joka oli noin 500 metrin päässä meren rannasta. Meidän saapumispäivänämme oli kuulemma talven ensimmäinen hellepäivä eli + 26 astetta. Viivyimme Albufeirassa viisi päivää ja viisi yötä. Lämpötila oli noina päivinä meidän makuumme juuri sopiva eli + 20 paikkeilla tai vähän yli. Hotellissa oli sisäallas ja ulkoallas. Ulkoaltaan vesi oli tosi kylmää, mutta emme olleet silti ainoita, jotka siellä polskivat. Tutkimme aluetta joka päivä kävellen. Meren rantaa pitkin koko perheenä kuljimme molempiin suuntiin ehkä noin 5 kilometriä. Hiekkarantojen lisäksi meren rannalla kulki upeita pikkupolkuja. Poluilla oli useita haastavia kiipeilykohtia varsinkin, kun emme yleensä valinneet helpointa reittiä. Ilmaisia matkamuistoja kertyi lasten toimesta meren rannalta kiitettävästi. 

Perjantaiaamuna lähdimme hotellilta taxilla lentokentälle. Lensimme jälleen Berliiniin, jossa kävimme kävellen ihmettelemässä ympäristöä. Nukuimme taas samoilla sohvilla lentokentällä ja lensimme lauantaiaamuna seitsemän maissa Tukholmaan. Tukholman lentokentältä otimme bussikyydin Tukholman keskustaan. Keskustassa kävimme ostoksilla ja ihmettelemässä kuninkaan linnaa ja siellä olevia sotilaita.

Lopulta kävelimme Viking Linen Gabriella-laivalle. Meillä oli tosi mukavaa laivalla. Joonatan ehti kisailla lasten limbokisassa ja ihailimme jonkun tanssiryhmän esityksiä. Uni maistui laivassa kaikille niin hyvin, että aamupalalle emme ehtineet sunnuntaiaamuna. Helsingissä kävelimme vielä syömään Kotipizzaan ja sieltä serkkuni haki meidät kotiinsa. Kotiin lähdimme iltapäivällä klo 15 eli olimme kotona illalla noin klo 19:30.

Käytimme siis melko tehokkaasti 9 päivän hiihtoloman tuohon seikkailuun. Varailimme itse kaikki lennot ja majoitukset sekä suunnittelimme reitit ja ohjelman. Laskin, että koko reissuun kului meidän perheeltämme hiukan alle 1000 euroa, kun lasketaan automatkat Helsinkiin ja takaisin, kaikkien lennot, kyydit lentoasemalta hotellille ja takaisin, majoitus hotellilla, bussikyyti Tukholman lentokentältä keskustaan sekä laivamatka. Tämän lisäksi rahaa meni ruokaan, josta olemme tottuneet maksamaan myös Suomessa sekä eläintarhakäyntiin, mutta tämä olikin Johannan vanhempien syntymäpäivälahja hänelle ja samalla koko perheelle. Keräsimme viime kesänä mustikoita myyntiin ja tienasimme sillä itsellemme reissurahaa noin 1350 euroa. Tuo raha riitti hyvinkin meidän hiihtolomaseikkailuun.

Mitä kaikkea saimme kokea tuolla matkalla? Tutustuimme kolmeen maahana. Pääsimme hetkeksi pakoon Suomen kylmää talvea juuri sopivaan lämpötilaan. Merenranta ja sen aallot olivat varmasti kaikkien mielestä lumoava kokemus. Näimme paljon sellaisia asioita, joita Suomessa ei näe. Aktiivisuusmittareiden perusteella kyse oli todellisesta aktiivisuuslomasta koko perheelle. Minä sain tehdä juoksuharjoituksia viitenä päivänä erinomaisissa olosuhteissa. Reissun kruunasi risteily, jota lapset ovat toivoneet.

Suosittelen siis muillekin tällaisia itsejärjestettyjä halpoja reissuja. Valitsimme lennot hintojen perusteella. Esimerkiksi lento Berliinistä Helsinkiin olisi ollut niin paljon kalliimpi, että saimme halvemmalla lennon Tukholmaan ja sieltä risteilyn Helsinkiin. 

Hiihtoloman aikana olen miettinyt sitä, miten pidämme kiinni tästä elämästä. Olen huomannut itsessäni, että joskus oma ote elämään lipsuu. Jostain syystä oma rohkeus ja itseluottamus ei riitä ja siksi ajautuu tuuliajolle. Sitten en täytä omaa paikkaani enkä ole täysillä sitä, kuka olen. Kuinka helppoa onkaan vain mukautua tähän maailmaan! Joskus ehkä keskitymme niin paljon toisiin ihmisiin, että unohdamme itsemme! Aivan kuin sillä ei olisi väliä, miten meillä menee! Monet vanhemmat saattavat kuskata lapsiaan harrastuksiin, koska heidän mielestään harrastukset tekevät hyvää Samalla kuitenkin vanhempien oma elämä on ihan riekaleina. Vanhempien oma fyysinen kunto saattaa olla täysin retuperällä vaikka he pitävät lastensa hyvinvointia niin tärkeänä. Kuuntelin hiihtoloman aikana neljä kertaa lentokoneen turvallisuusohjeet. En ole kovin hyvä englanninkielessä, mutta aina jotenkin yksi tietty kohtaa kuuluu korviini: "Jos aikuinen on lentokoneessa lasten kanssa, hänen pitää laittaa happinaamari ensin itselleen ja auttaa sitten vasta lapselle." Tiedän, että tuo kuulostaa monien vanhempien mielestä ristiriitaiselta. Monissa perheissä lasten etu on niin vahvasti ykkönen, että vanhemmat ovat ihan pihalla tästä elämästä. Olenkin joskus miettinyt, että niinkö sen kuuluukin mennä, että elämme ensin niin hyvän lapsuuden ja nuoruuden, että tullessamme vanhemmiksi olemme valmiit unohtamaan itsemme. Minä en ainakaan ole siihen valmis! Ja olen myös huomannut lapsista, että he kehittyvät ja tulevat luovemmiksi, kun heidän elämäänsä ei koko ajan yritä täyttää jollain muka niin kivoilla asioilla. Tylsyys tekee hyvää lapselle. Lisäksi he oppivat oma-aloitteisemmiksi ja itsenäisemmiksi, kun emme koko ajan ole heitä auttamassa joka asiassa. Ja loppuviimein he ottavat meistä vanhemmista mallia monessa asiassa. Jos me olemme hukanneet oman elämämme, niin millaisen mallin he meistä saavat.

Uskon, että Jumala haluaa meidän tulevan vahvaksi sinuksi ja minuksi! Hän haluaa, että osaamme kuunnella omaa sisintämme. Hän haluaa, että uskallamme elää meidän tavallamme. 

En kuitenkaan usko, että löydämme itsemme sillä pelkästään, että tutkimme itseämme jossain hiljaisuudessa. Ihmisinä ja omina itsenämme olemme aika tyhjiä. Tarvitsemme, jotain mikä tekee meistä täysiä. Jeesus sanoi näin: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni pelastaa sen." (Luuk.9:23-24)

Joskus vain hetki Jumalan edessä laittaa kaiken kohdalleen! Sydän alkaa pulputa iloa ja rauhaa. Jumalan läheisyydessä ihmisellä on kaikki hyvin. Joskus koen, että joku ylistyslaulu vie minut siihen rauhaan. On ihanaa tunnustaa Jumalan edessä, että Hän on minulle enemmän kuin mikään muu! Hänen hyvyydestään käsin on ihanaa elää tätä elämää.