Luin hiljattain paikallislehdestämme, että Jalasjärven entinen
kunnanjohtaja yhdessä toisen osallisen kanssa oli pyytänyt, että hänen velkansa
Kurikan kaupungille annettaisiin anteeksi. Tuo velka on yli miljoona euroa ja
kasvaa korkoa yli 80 000 euroa vuodessa. Velka oli tullut maksettavaksi
heille käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksellä, koska heidän katsottiin
syyllistyneen törkeään avustuspetokseen ja tämä aiheutti silloiselle
Jalasjärven kunnalle valtavan velan. Myöhemmin Jalasjärvi liitettiinkin lopulta
Kurikan kaupunkiin. Kaupungin hallitus päätti, ettei velkaa anneta anteeksi.
Armoa pyydettiin vedoten terveydentilaan, ikään ja maksukyvyttömyyteen. Tuo
lehtiartikkeli ja tapahtumien muistelu alkoi puhutella minua voimakkaasti.
Tiedän, että Jalasjärvi joutui suureen ahdinkoon noiden tapahtumien
seurauksena, mutta en silti käsitä, miksi näille miehille ei voitu jo antaa
velkaa anteeksi. Tulin tuosta kirjoituksesta surulliseksi ja luulen, etten ole
ainoa.
Raamattu on täynnä kaunista kuvausta siitä, miten Jumala on
jatkuvasti halukas antamaan meille anteeksi. En ole mistään muusta yhteydestä
löytänyt niin voimakasta ja suurta rakkautta, kuin Raamatusta ja Jumalan luota.
Hän on jatkuvasti halukas tekemään hyviä asioita meidän elämässämme.
Kun seuraamme ihmisten elämää lähellä tai kaukana, näemme
valitettavasti usein valtavan paljon armottomuutta. Viime aikoina on ollut
paljon kädenvääntöä Suomessa siitä, että voiko Raamattua siteerata missä
tahansa ja jos siteeraa niin voiko se olla jonkun ihmisryhmän pilkkaamista ja
jopa rikollista toimintaa. Minun olisi kaikkein helpointa tässä pitäytyä vain perinteiseltä
tuntuvassa uskovien kannassa, että tietenkin meidän täytyy sanoa synti synniksi
niin kuin se on Raamattuun kirjoitettu. Tuntuu tutulta ja turvalliselta vain
todeta, että tuo on syntiä ja synti pitää sanoa synniksi. Mutta joku tässä
kuitenkin mättää.
Tässä vaiheessa täytyy selventää, että vaikka joidenkin on
sitä vaikeata ymmärtää, niin meille uskoville Raamattu on opaskirja. Uskovaiset
haluavat uskoa Raamattuun ja elää sen mukaisesti. Moni uskovainen lukee
Raamattua päivittäin ja etsii sen kirjoituksista jatkuvasti viisautta
elämäänsä. Ja me uskovaiset emme suostu kyseenalaistamaan mitään tekstin
kohtaa. Emme pystyisi elämään niin, että erottelemme tekstistä toiset kohdat
paikkansapitäviksi ja toiset vääriksi. Uskon, että Raamattu on hyvä ja
uskottava kirja ihan joka kohdasta.
Mutta tuntuu siltä, että me uskovaiset emme joskus tajua sitä,
että kaikki suomalaiset eivät lue Raamattua päivittäin. Kaikille Raamattu ei
ole elämän tärkein opaskirja. Suomi ei oikeasti ole kovin kristillinen maa ja
me kaikki tiedämme sen. Uskon, että suurin osa suomalaisista etsii
elämänviisautensa jostain muualta kuin Raamatusta. Tämän asian huomioiden
joudun kysymään ihan uudella tavalla, että mikä on Raamatun merkitys minulle.
Voisin löytää Raamatusta valtavan määrän ohjeita ja
syntiluetteloita, mutta ketä varten ne ovat. Uskon, että ne ovat minua itseäni
varten, koska minä sitä Raamattua luen. Jos ihminen ei ole löytänyt ihanaa
Jumalan läheisyyttä ja vaikutusta omaan elämäänsä, en suosittele häntä lukemaan
Raamatun syntiluetteloita. Me emme omassa voimassamme pääse synneistämme eroon.
Kuvitellaanpa, että minä esimerkiksi huomaan Kolossalaiskirjettä lukiessani,
että kiivastuminen (Kol.3:8) on asia, josta pitäisi päästä eroon. Haluan siis
elää Jumalan mielen mukaisesti ja siksi yritän kovasti päästä eroon
kiivastumisesta. En kuitenkaan onnistu siinä, vaan alan kokea, että minulla on
ihan selkeä taipumus kiivastua tietyissä tilanteissa. Lopulta pyydän päästä
tutkimuksiin ja saankin selville, että kiivastuminen on minun synnynnäinen
ominaisuuteni. On oikeastaan tosi hyvä tulla tuohon tulokseen, koska on aina
parempi ymmärtää, ettemme omassa voimassa voi syntejämme voittaa. Lopulta menen
Jumalan eteen pyytäen, että Hän auttaisi minua tässä. On ihana ymmärtää rukous
sellaisena, joka vaikuttaa meihin, eikä sellaisena, jolla me yritämme vaikuttaa
Jumalaan.
Mitä Jumala mahtaa tehdä tuon minun synnynnäisen ominaisuuteni
kanssa? Toteaako Hän, että taisi luodessaan vähän mokata? Että korjataan tuo
juttu nyt viimein! Uskon, että Jumala tuntee meidät läpikotaisin. Hän tietää,
millaisiksi Hän meidät loi, eikä Hän tehnyt virhettä. Toisaalta syntikin on toki
synnynnäinen ominaisuus Raamatun mukaan eli syntiinlankeemuksen seurauksena
koko ihmiskunta on synnin alaisuudessa. Mutta jos tuo minun kiivastuminen onkin
ihan kemiallisesti tai biologisesti todennettava? Onko se sitten joku rappeuma
tai sairaus? On toki totta, että ihmisiä syntyy myös sairaina. Voisiko
kiivastuminenkin olla samankaltainen syntiinlankeemuksen seurauksena tuleva
perinnöllinen sairaus? En usko, että meidän tarvitsee tuollaisia asioita
sairauksiksi todeta. Tiedän kuitenkin, että Jumalan edessä on todella ihanaa olla!
Voimme viedä kaikenlaiset ongelmat ja kysymykset Hänen eteensä ja viipyä Hänen
läheisyydessään niin, että Hän auttaa meitä. Hän ei tyrmää meitä meidän
vikojemme vuoksi, vaan Hän armahtaa ja auttaa niin, että lopulta voimme
huomata, että Hän ei ole tehnyt luodessaan virheitä, vaan Hänellä oli sittenkin
ihana suunnitelma meidän elämäämme. Tämä oli siis esimerkki siitä, miten uskon
Jumalan toimivan meidän elämässämme.
Joskus olen kuullut uskovien voivottelevan, että kyllä on
kauheaksi mennyt tämä maailma, kun epäraamatulliset asiat ovat tulleet
hyväksytyiksi ja laillisiksi. Ja jotkut ovat valtavan huolissaan, että saammeko
enää vapaasti luetella Raamatun syntiluetteloita. Haluan muistuttaa, että
alkuseurakunta aloitti toimintansa paljon vaikeimmissa olosuhteissa. Alkuseurakunnan
aikana ihminen saattoi menettää henkensä, jos hän tunnusti Jeesuksen Herrakseen. Me saamme vapaasti tunnustaa Jeesuksen Herraksemme. Ja sitä paitsi minä en ainakaan ole kokenut kehotusta luetella julkisesti
Raamatun syntiluetteloita. En myöskään usko, että se auttaisi yhtään missään
asiassa. Uskon, että minun egoni täytyy kestää se, että suurin osa ympärilläni
elää ihan eri säännöillä, kuin minä. En tarvitse Raamattua tai Jumalaa
vallankäyttövälineeksi! Jumala ei koskaan ole tullut minua lähelle, että voisin
käyttää Häntä vallan välineenä. Eikä Raamattua ole kirjoitettu, että voisimme
ohjata muita ihmisiä. On eri asia, jos joskus voimme Jumalan hyvyyden ja
Raamatun ihanien sanojen avulla antaa jotain hyvää toisille ihmisille, mutta
valtaa me emme tarvitse, se on varma.
Loppupäätelmänä haluan kertoa, miten minä toimin, kun
seurakuntaamme tulee ihminen, joka ihan julkisesti osoittautuu esimerkiksi
kiivastuvaksi ihmiseksi, hän tekee jotain, josta Raamattu kehottaa pääsemään eroon. Kiivastuminen on muuten usein aika näkyvä tapahtuma
eli sitä ei voi olla huomaamatta. Ensinäkin tehtäväni on keskittyä osoittamaan hänelle
rakkautta. Ajattelen kaikessa, että Jumala haluaa armon käyvän oikeudesta ja
siksi minun tehtäväni ei ole kertoa hänelle kuinka syntinen hän on. Saarnaan
evankeliumia, joka osoittaa, että pääsemme Jumalan läheisyyteen Jeesuksen veren
kautta. Entä, jos hän on julkisesti kiivastuva vielä 10 tai 20 vuoden päästä?
Tehtäväni on edelleen rakastaa ja tehdä kaikki mahdollinen hänen hyväkseen. En
tuomitse enkä heitä ensimmäistä kiveä, paitsi jos itse olen synnitön, eli en
koskaan. Jos hän kysyy suoraan tuosta asiasta, voimme yhdessä käydä vaikka
Kolossalaiskirjeen kohdan läpi ja todeta samalla, että Jumalan avulla me voimme
tämän asian selvittää – niinhän tuo Kolossalaiskirjekin opettaa.
Suurin osoitus siitä, että emme ole kovin kristillisiä, on meidän armottomuus. Aito usko Jeesukseen saa alkunsa ja
elää anteeksiantamisen voimalla! Kristityn elämässä armon pitäisi käydä oikeudesta!