Perheen yhteinen aika

Tyttäreni Lotta ehdotti joku aika sitten, että pyöräilisimme Jalasjärveltä Paimioon (noin 275 km). Emme kumpikaan tykkää erityisemmin pyöräilystä, mutta ilmeisesti jotenkin tuon idean pähkähulluus sai meidät innostumaan ja toteuttamaan se. Viime viikolla vietimme syyslomaa, joten meillä oli hyvin aikaa pyöräillä.

Lainasin äidiltäni polkupyörän ja naapurilta kypärän. Lotalla oli jo tosi hyvä pyörä ja kypäräkin valmiiksi. Lähdimme maanantaina 14.10. pyöräilemään klo 7:55. Ensimmäisen päivän tavoitteeksi otimme pyöräillä 161,5 kilometrin päähän ”Sinun tähtesi”- majataloon, joka on Sastamalassa. Laskimme, että päivänvaloa riittää klo 8:sta hiukan yli kuuteen illalla. Niinpä meillä oli aikaa vähän yli 10 tuntia, jonka aikana täytyy syödä hyvin, että jaksaa pyöräillä. Lähdimme suunnilleen 20 km/h-vauhdilla polkemaan, koska laskimme sen vauhdin riittävän. Noin 20 kilometrin pyöräilyn jälkeen alkoi molemmille tulla jo epätoivon tunteita. Vauhdin pitäminen tuntui työläältä ja minulla varpaat jäätyivät, koska sukat olivat ensin hiostuneet.

Jatkoimme kuitenkin polkemista ja pääsimme Karvialle. Karvian jälkeen saimme hiukan paremman henkisen otteen matkan taivaltamiseen. Oli motivoivampaa, kun olimme jo päässeet tutuista maisemista vähän kauemmaksi ja alkoi tuntua, että edistymme matkassa. Pyöräilimme pysähtymättä Kankaanpäähän asti (87,5 km) ja söimme siellä Hesburgerissa. Olimme pyöräilleet noin 19 km/h keskimäärin, joten olimme aikataulullisesti mukavasti niskan päällä. Kankaanpään jälkeen tiesimme, ettei vauhdilla ollut niin tarkasti väliä ja etenimme rennolla mielellä. Kankaanpään jälkeen alkoi kuitenkin mäkisempi osuus, joten väsymistä vastaan täytyi taistella silloinkin. Viimeiset kilometrit ennen Kiikoisten ABC:ta alkoivat tuntua tuskalliselta, mutta selvisimme sinne. Siellä taas söimme tukevasti ja ostimme illaksi iltapalaa. Vielä oli matkaa noin 30 kilometriä vaikka takana oli jo yli 130 kilometriä, joten edelleen väsymystä vastaan sai taistella. Onnistuimme aikataulun kannalta täydellisesti. Saavuimme majataloon klo 18:30 ja ilta alkoi pimentyä juuri noihin aikoihin. Jo 20 minuutin päästä ulkona oli pimeää ja ajaminen olisi ollut autotien varrella vaarallisempaa. Majatalossa lepo oli se, mitä me tarvitsimme.

            Tiistaiaamuna heräsimme klo 7 jälkeen, puimme, pakkasimme tavarat ja söimme maukkaan aamupalan, joka kuului edulliseen yöpymishintaamme. Klo 8 lähdimme pyöräilemään toisen päivän urakkaa. Matkaa oli taivallettavana vielä 117 kilometriä. Pyöräilimme ensin 50 kilometriä pysähtymättä ja söimme Alastarossa Kahvila-Ravintola Karoliinassa. Sieltä matkaa oli Auraan 35 kilometriä ja päätimme pysähtyä vielä sinne syömään. Aurasta meillä oli matkaa määränpäähän 32 kilometriä. Viimeiselle taipaleelle saimmekin Lotan serkun matkaseuraksi, koska hän pyöräili meitä vastaan Auraan asti.

            Pyörillä tehtynä matkustaminen tuntuu tosi erilaiselta. Elämä ilman autoja muuttuisi tosi paljon erilaiseksi. Autoilla olemme tottuneet pääsemään helposti aina sinne, minne haluamme. Pyöräily vaati melko paljon tahtoa ja kärsivällisyyttä. Laskimme myös huviksemme ainakin 10 asiaa, miten matkamme olisi voinut epäonnistua. Pääsimme kuitenkin perille suunnitellusti ilman, että pyörän rengas olisi hajonnut tai pyörän vaihteisto tai joku muu olisi hajonnut. Pysyimme itse suunnilleen terveinä, joka myös oli oleellinen asia jaksamisen kannalta. Päivänvalo ajamillamme teillä oli myös tärkeä asia. Pimeällä ajaminen olisi ollut vaarallisempaa. Jos olisimme polkeneet jossain vaiheessa liian lujaa, olisimme väsyttäneet itsemme ja sen jälkeen matkasta ei olisi tullut mitään. Toisaalta matkalla ehti näkemään ja huomaamaan paljon enemmän asioita kuin autosta yleensä huomaa. Koko reitti tuntui aivan erilaiselta, kuin mitä se tuntuu autolla. Reitin suunnittelussa mahdollisimman lyhyen reitin löytäminen tuntui paljon tärkeämmältä, kuin autoillessa. Kaiken kaikkiaan koko pyöräilystä jäi positiivinen voittajafiilis ja ehdimme myös jutella matkan aikana monenlaista.

            Itse en ollut ihan parhaassa kunnossa, kun viime viikolla normaalia rankemman työviikon loppupuolella flunssa alkoi hiipiä ja ääni käheytyä. Luulin viikonloppuna sen jo olleen voiton puolella, mutta näin ei ihan käynytkään. Pyöräilyn jälkeisenä päivänä minulle nousi hiukan lämpöä ja ääni oli kadoksissa. Lepäsin totaalisesti kolme päivää tekemättä juuri yhtään mitään ja nyt alkaa kunto jo hiljalleen palata.

            Olen usein elämäni aikana pohtinut kristittyjä perheitä. Minua kiinnostaa se, miksi kristityt perheet eivät tahdo onnistua olemaan onnellisia tai tasapainoisia. Olen nähnyt monessa paikassa valtavan paljon ikäviä esimerkkejä siitä, kuinka kristittyjen perheiden lapset kärsivät rakkaudettomuudesta. Joidenkin teorian mukaan kyse on sielunvihollisen hyökkäyksestä eli perheet kärsivät, koska sielunvihollinen tekee tuhojaan heidän perheissään. Tämän vuoksi, jotkut kokevat tämän pelkästään hengellisenä taisteluna. Itse en kuitenkaan niinkään usko tuollaiseen ajatteluun, enkä pidä tärkeänä kiinnittää huomiota siihen, mitä sielunvihollinen yrittää. Kristittyjen lapset tarvitsevat ihan niitä normaaleja asioita, joita jokainen lapsi tarvitsee. Jostain syystä kristityt vanhemmat eivät näytä antavan lapsilleen näitä perusasioita. Sitten ihmettelemme, miksi jonkun lapsi alkoholisoituu, joku taistelee masennuksen ja henkisten ongelmien kanssa, joku ajautuu huumeisiin tai rikollisuuteen, joku yrittää itsemurhaa. Monet reagoivat ahdistukseensa vain kituuttaen eteenpäin, mutta heistä näkee, että jotain on jäänyt saamatta. Kodeissa pitäisi olla turvallista. Lapsia pitäisi rakastaa ja rakkautta pitäisi osoittaa jatkuvasti. Perheen ongelmat eivät tule ratkaistuksi siten, että viemme esirukouspyynnön seurakuntaan! Joskus näyttää siltä, että saarnaajat säälivät enemmän kapinoivien lasten vanhempia seurakunnassa, kuin näitä lapsia, jotka joutuvat sietämään suoraan sanottuna helvetillistä lapsuutta. Jotain näyttää olevan siis pahasti pielessä koko tuossa yhteisössä.

            Isän ja äidin katse jo sinänsä kertoo lapselle niin paljon. Jos välitämme jatkuvasti katseillamme hyväksyvää ja ihailevaa rakkautta, on lapsen helpompi olla. Se, että isä tai äiti käy seurakunnan tilaisuudessa puhumassa lähimmäisen rakkaudesta, ei kuitenkaan täytä koskaan heidän lastensa rakkaudenkaipuuta. Monet vanhemmat menettävät otteensa lapsestaan, koska eivät ole olleet läsnä silloin, kun lapsi olisi sitä kaivannut. Jos vanhempien sydän on kylmä ja rakkaudeton, on äärimmäisen vaikeata saada lapsen elämään nostetta!

            Tasapainoiseen perhe-elämään tarvitaan se, että perusasiat ovat kunnossa! Siihen ei tarvitse huippukoulutusta tai huippuosaamista. Väitän, että lapsen syntyessä hän pelkällä olemuksellaan tekee sellaisen vaikutuksen vanhempiinsa, että se valmistaa vanhemmat tehtäväänsä. Jos kuitenkin vanhempien elämää sotkee esimerkiksi kunnianhimo, rahanhimo, kauhea nautinnonhalu tai vääränlainen kristillisyys, voi tuo suhde rikkoutua ikävällä tavalla. Jos vanhemmat menettävät kyvyn olla läsnä perheen keskellä, on todennäköisesti ongelmia tulossa.

            Raamattu opettaa mielenkiintoisella tavalla vääristä profeetoista. Jeesus puhuu vuorisaarnassaan todella mielenkiintoisia asioita. Minusta tuntuu, että suurin osa kristityistä ei ole ollenkaan ymmärtänyt tätä kohtaa tai ei ole ottanut huomioon sen merkitystä: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ”Herra, Herra”, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: Herra Herra, emmekö me sinun nimessäsi profetoineet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet paljon voimatekoja?” Silloin minä vastaan heille: Minä en ole koskaan tuntenut teitä. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.”” (Matt.7:21-23)

            Jeesus siis ennustaa etukäteen ennen koko seurakunnan perustamista ja ennen omaa ristinkuolemaansa, että tulee olemaan vääriä profeettoja, jotka tekevät ihmeitä ja puhuvat Jeesuksen nimessä. Jeesus antaa ymmärtää, että ongelma on, että heillä on väärä agenda. Kuka tahansa, joka tulee uskoon ja rukoilee Jeesusta ei pääsekään taivaaseen, vaan pelkästään ne, jotka tekevät Isä Jumalan tahdon. Tämä on mielenkiintoinen asia! Oikea agenda on Isän tahdon toteuttaminen omassa elämässä. Meille on tullut tutuksi monenlaiset hengelliset vaikuttajat, jotka ovat tehneet ihmeitä Jeesuksen nimessä, mutta sitten ovatkin eläneet pahassa ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. On tapauksia, jotka ovat suorastaan tragikoomisia ja ulkopuolisilla on todennäköisesti ollut hauskaa lukea näistä. Joku saarnaa homoutta vastaan ja sitten onkin itse homo jne. Poikkeuksetta keskustellessani uskovien kanssa, on uskovat sanoneet, että kyllä Jumalan palvelija voi langeta. Tuntuu, että kukaan ei ole ottanut huomioon sellaista vaihtoehtoa, että joku olisi alusta lähtien kiinni vääränlaisessa kristillisyydessä ja levittänyt sitä. Edellä mainitussa Raamatun kohdassa Jeesus sanoi, ettei ollut koskaan tuntenut kyseisiä vääriä profeettoja. Voimme siis päätellä, että on olemassa kristillisyys, jossa puhutaan oikeista asioista, kuten Jeesuksesta, mutta kuitenkin se on vääränlaista kristillisyyttä. On olemassa muitakin voimia, jotka voivat tehdä ihmeitä uskovien keskuudessa. Meidän on hyvä ottaa tämä huomioon!

            Samassa Raamatun kohdassa Jeesus sanoo vääristä profeetoista näin: ”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette.” (Matt.7:15-16) Eli meitä opastetaan seuraamaan hengellisen vaikuttajan hedelmiä. Tämä tarkoittaa tekoja ja elämää. Millainen tuo ihminen on tässä oikeassa elämässä. Ja nyt, jos me näemme kärsiviä ja rikkinäisiä perheitä seurakunnassa, meidän tulee kysyä, että onko se hyvä hedelmä. Raamatun keskeisin ajatus hyvästä lienee yhdellä sanalla sanottuna rakkaus. Jos perheissä on rakkautta, niin miten ne sitten kärsivät niin paljon. Myös Paavali oli ymmärtänyt että perheen hyvinvointi paljastaa ihmisen todellisen minän. Timoteuskirjeessä Paavali opastaa, että ”seurakunnan kaitsijan tulee siis olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, kunniallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomari, eikä tappelija vaan lempeä, ei riitaisa eikä rahanahne. Hänen tulee hallita hyvin oma kotinsa ja kaikella arvokkuudella pitää lapsensa kuuliaisina. Jos joku ei pysty hallitsemaan omaa kotiaan, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?” (1.Tim.3:2-5) Jos tämä Raamatun kohta otettaisiin tosissaan, niin seurakunnissa jouduttaisiin siirtämään moni työntekijä pois tehtävästään ja uskon, että se tekisi hyvää tuolle perheelle!

            Tässä olisi hyvin terveellinen haaste meille kaikille vanhemmille! Ja varsinkin jos olet vastuussa seurakunnassa ja opetat muita, onko kotonasi kaikki hyvin?

            Koen, että molempien lasteni syntymähetkellä minun käteeni annettiin valtava konekivääri täynnä väkeviä rakkauspanoksia! Koen, että minun vastuullani on, että lapseni tietävät olevansa tärkeitä. Minun vastuullani on huolehtia heistä! Minun vastuullani on lohduttaa heitä ja tukea heitä. En pysty unohtamaan sitä voimallista hetkeä, kun katselin lastani ensimmäistä kertaa syntymän jälkeen! Hän näytti siinä hyvin hauraalta ja avuttomalta. Jotain älyttömän kaunista oli syntynyt ja tulevien vuosien aikana tuo kaunis kasvaisi ja kehittyisi hiljalleen. Olen tajunnut, että minun ei ole tarkoitus käyttää konekivääriäni umpimähkään! En ole ainut ihminen maan päällä, joka rakastaa minun lapsiani. On tilanteita, joissa minua ei edes tarvita, mutta sitten on paljon tilanteita, joissa minun pitää ampua. Rakkauspanokset ovat eri muotoisia. Välillä panokseni ovat lohdutusta, rohkaisua, tukea, syvää ihailua, kannustusta, huolehtimista jne. Silloin, kun kukaan muu ei ole ampumassa tärkeitä panoksia, minun tehtäväni on olla paikalla. Se ei suinkaan ole merkityksetön asia, että mitä minun lapselleni kuuluu. Se on yksi tärkeimmistä elämäni kysymyksistä, koska jokaisen ihmisen omat lapset ovat aivan erityisen merkittäviä lähimmäisiä heille. Jos meillä on minkäänlaista käsitystä lähimmäisenrakkaudesta, niin omat lapsemme tulevat sen huomaamaan. Jos minun lapseni aikoo luovuttaa ja menettää elämänilonsa, en aio päästää häntä minun tähtäimestäni. Hän on minun koko elämän ydinagendan prioriteettien kärjessä.

            Äskeinen kappale ei ollut mitenkään jonkun erityisen ihmisen kertomus. Kyse ei ollut jostain poikkeuksellisesta hyvyydestä. Päinvastoin kyse on hyvin tavallisesta ja arkisesta perusasiasta, että joku sydämestään rakastaa omaa lastaan. Näyttää kuitenkin siltä, että se on yhä vähemmän tavallista. Et tarvitse jotain hyvyyskoulutusta, että voisit olla rakastava vanhempi, koska Jumala loi meidät rakastamaan. On vain todella kummallista, että siitä huolimatta niin älyttömän moni uskovainen on hukannut totaalisesti kyvyn rakastaa omia lapsiaan. Moni on tehnyt jopa jonkinasteisia hylkäämisiä, eli päättänyt, että lapsi ei tekonsa vuoksi enää ansaitse välitöntä rakkautta. Tämä on todella huolestuttavaa. Rakkaudessa ei saa olla mitään ehtoja, mutta silti kristityt rakastavat enemmän niitä lapsia, jotka täyttävät heidän asettamiaan hengellisiä mittapuita. Yllättäen vanhempien agenda ei olekaan rakastaa syvästi omaa lastaan, vaan kyse on kulissien luomisesta. Lapset ovat vanhempiensa käyntikortteja, joten heidän vikoilunsa suututtavat. Lasta yritetään houkutella tekemään valintoja, joilla hän toisi vahvistusta perheen kulissiin. Eräässäkin tapauksessa äiti oli niin häpeissään, kun lapsi oli lopettanut koulunsa kesken, ettei kehdannut kertoa tästä sukulaisilleen. Kun lapsi kuulee, että tässä onkin kyse äidin kulissiajattelusta ja häpeän tunteista, eikä lapsen omasta elämästä, on vaikea löytää enää uudestaan luottamuksellista rakkaussuhdetta oman äidin kanssa.

            Haluan kysyä, että mitä merkitystä sillä on, mitä naapurit näkevät? Mitä merkitystä sillä on, jos perhettäsi pidetään luopioina seurakunnassa? Kukaan naapureista tai seurakunnasta ei kuitenkaan tule tekemään kotiaskareita puolestasi, joten unohdetaan heidän mielipiteensä. Merkitystä on sillä, mitä sinun lapsellesi kuuluu tänään! Voisitko sinä tänään kirkastaa hänen päiväänsä sinun kiinnostuksellasi ja sinun kannustavilla sanoillasi? Tässä olisi kyse Jumalan agendasta. Minä olen oppinut tykkäämään siitä, että seurakunnassa minua pidetään luopiona ja seurakunnan ulkopuolella minua pidetään liian hengellisenä tai vääräoppisena. On upeata, kun ei tarvitse miettiä sitä, mitä minusta ja perheestäni ajatellaan. Saa keskittyä oikeasti tärkeisiin kysymyksiin.

            Nykymaailmassa ihmiset tuntuvat keskittyvän paljon enemmän siihen, minkä vaikutelman he tekevät itsestään ja hyvin vähän siihen, mitä he todella ovat. Totuus itsestä jää toisarvoiseksi, kun mietimme, mitä tänään laitamme someen. Mikä kuva antaisi tänään hyvän vaikutelman minusta. Jos myös kristillisyys keskittyy vaikutelmaan, eikä syvään totuuteen, niin silloin olemme eksyksissä.

            Jeesus kutsuu meitä ristinsä juurelle tunnustamaan, että olemme sisältä täynnä pimeyttä ja kylmyyttä. Hänen ristinsä luona voimme saada valon ja lämmön sisällemme ja sitä perheet tarvitsevat.

Video ja isä-tytär-haaste

Alla on linkki videoon, joka on samalla opiskeluuni liittyvä etätehtävä. Videolla kerron oman elämän esimerkkien kautta sen, miten koen Jumalan evankeliumin. 

video

Meillä on tyttäreni kanssa edessä aikamoinen isä-tytär-haaste. Meidän on tarkoitus polkea pyörillä veljeni luo kahdessa päivässä. Matkaa tulee yhteensä noin 270 kilometriä ja lähdemme huomenaamulla. Seuraavassa blogissa voin kertoa, miten tuo haaste onnistui. Tässä vaiheessa voin jo todeta, että aika erillaiselta tuntuu suunnitella pyöräilymatkaa, kun yleensä autolla pääsee säästä huolimatta helposti minne tahansa. Ilman autoja maailma olisi hyvin erillainen paikka.