Uskovaisuus on enemmän kuin pinnan kiillotusta!

Voimme nähdä pinnallisia eroja uskovaisten ja ei-uskovaisten välillä. Voimme huomata, että uskovaiset ehkä kiroilevat vähemmän ja eivät nauti alkoholia juurikaan tai eivät ainakaan juopottele niin paljoa kuin ei-uskovaiset. Uskovaiset käyvät seurakunnassa, lukevat Raamattua ja rukoilevat. He myös kunnioittavat yleensä kristillisiä perinteitä.

Nämä mainitsemani asiat eivät mielestäni juurikaan vakuuta siitä, että kannattaa kääntyä uskovaiseksi. Jos tuossa on suunnilleen kaikki, mitä uskovaisuus tuo tullessaan niin kylläpä on tyhjä paketti. Toki rukous, Raamatun luku ja jopa seurakunnassa käynti voivat olla sinänsä todella antoisaa ihmisille, mutta ei puhuta tällä kertaa siitä. Puhutaan enemmänkin siitä, miten usko voi muuttaa ihmistä.

Ennen kuin jatkan, haluan muistuttaa, että joka tapauksessa me ihmiset olemme keskeneräisiä, eikä Jumalan vaikuttama muutos välttämättä näy meissä niin nopeasti tai selkeästi, kuin jotkut odottavat. Tarvitsemme aikaa kasvuun Jumalan rakastavassa sylissä. Ja Jumala on ihmeellisen armollinen ja kärsivällinen meidän kanssamme.

Malakian kirja on Raamatussa viimeinen kirja ennen Uutta Testamenttia. Siellä profeetta lupaa: ”Silloin te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa ja sen, joka ei häntä palvele.” (Mal.3:18, Käytän Raamattu kansalle 2012- käännöstä)

Uuden Testamentin opetuksia lukiessamme voimme aika nopeastikin huomata, että sen opettamat arvot ovat päinvastaisia verrattuna nykymaailmamme yleisiin arvoihin. Maailma tuntuu virtaavan tiettyyn suuntaan ja helpointa on antaa virran viedä. Uusi Testamentti haastaa meitä kulkemaan vastavirtaan hyvin monessa asiassa. Otan muutamia tärkeitä esimerkkejä esiin tässä blogissani. Tämä teksti voisi vilistä viittauksia eri Raamatun jakeisiin, mutta en tarkoituksellisesti lainaa Raamatun tekstiä juurikaan. Kirjoitan sulkuihin vinkiksi joitain jakeita, joista voit lukijana selvittää, mitä Uusi Testamentti opettaa.

Erittäin yleinen tapa toimia tässä maailmassa on toisen ihmisen tuomitseminen. Kun joku toimii mielestämme väärin, ajattelee väärin tai ehkä satuttaa meitä, me tuomitsemme hänet. Sen jälkeen usein puhumme tuosta ihmisestä pahaa, kartamme häntä tai toimimme jotenkin epärakentavasti häntä kohtaan. Jeesus opettaa meitä, ettei meidän kuuluisi tuomita ketään ja Hän kehottaa meitä rakastamaan vihamiehiämme (Matt.7:1, Matt.5:43-44) Jeesuksen opetuslapsen suuri koko elämän mittainen agenda on toimia jokaisen lähimmäisen parhaaksi, vaikka mitä tapahtuisi (Tiit.3:1-2) Vihainen kristitty, joka vaatii kunnioitusta kristillisille arvoille, ei luultavasti ole tekemässä sitä, koska on Jeesuksen opetuslapsi, vaan koska hän on ihan hukassa. Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys nykyään, koska niin moni kristitty vouhottaa vihaisesti, kun heidän arvojaan ei kunnioiteta riittävästi. Joskus tulee sellainen olo, että monille uskoville pitäisi sanoa: ”Käy välillä vähän Isän sylissä!” Asioille voisi löytyä siellä oikeat mittasuhteet. Isä rakastaa jokaista ihmistä.

Yksi yleinen arvo tässä maailmassa on halu ylentyä ja halu olla johtaja. Monelle tuntuu olevan perusduunarin työ vain väliaikainen etappi, josta pitäisi päästä etenemään johtotehtäviin. Valitettavasti seurakunnatkaan eivät ole tästä ajattelusta vapaita. Jotkut johtoasemiin päässeet eivät suostu millään luopumaan vallankahvasta, koska valta on sokaissut heidät. Vaikka uskon, että uskovaiset on kutsuttu vaikuttamaan, niin se ei tarkoita nousemista johtoasemaan. Jeesus haluaisi näyttää meille, että olemme samalla viivalla ja samanarvoisia kaikkien muiden kanssa (Matt.23:8-12). Jeesuksen sanat vievät minun yksinkertaisen logiikkani perusteella pohjan muutamilta seurakuntaviroilta, joita on olemassa. Näitä ovat ainakin johtava pastori, kirkkoherra, piispa ja paavi. Nämä virat ovat lähinnä vallanhimoisia varten, joilla ei ole muuta tekemistä seurakunnassa. Ihmisen elämää helpottaisi valtavasti, kun pääsisi irti ylenemisen tarpeesta. Kun huomaamme lopulta, että Jumala ei nosta meitä toista tärkeämmäksi kuitenkaan, niin voimme huokaista helpotuksesta ja tehdä vain sellaisia valintoja, joiden ansiosta työllämme voisi olla oikeasti merkitystä.

Edellisen asian sukulaisena mahtaileva elämä on yksi ihmisen perusarvoista tässä maailmassa. Teemme useita sellaisia päätöksiä esimerkiksi hankinnoissamme, että voisimme mahtailla muiden ihmisten silmissä. Tämä on toki hyvin ymmärrettävääkin. Elämme sosiaalisessa maailmassa ja haluamme näyttää hyvältä muiden silmissä. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa. On mukavaa sopeutua joukkoon. Valitettavasti mahtailussamme on kyse hyvin pinnallisista asioista. Haluamme omistaa hienoja ja kalliita asioita, koska kuvittelemme sen kertovan meistä hyvää. Monen hankinnan kohdalla huomattavasti halvempi ostos täyttäisi meidän tarpeemme, mutta valitsemme jotain hienompaa, että voisimme elää mahtailevaa elämää. Kalliimpi ostos vaatii meiltä enemmän tuloja tai säästämistä jossain muussa asiassa. Itse mietin ihmetellen, että miksi haluaisin tehdä enemmän töitä mahtaillakseni jollakin hienommalla, kun halvempikin riittää. Isän rakkaus ei ole tällaisessa elämässä (1.Joh.2:15-17). Jumalan hyvyys on niin valtavaa, että se muuttaa (ehkä vähitellen) meidän arvomme päinvastaisiksi taloudellisissa asioissa. (1.Tim.6:6-10, Matt.6:19-21) Tähän liittyviä jakeita löytyisi vielä paljon enemmänkin.

Hiukan edelliseen liittyen yksi maailman yleinen arvo on rakentaa elämä mahdollisimman varmalle pohjalle. Teemme valinnat opiskelun ja työmme suhteen varmistaaksemme mahdollisimman varman toimeentulon itsellemme. Tämän lisäksi keräämme säästöä, turvaudumme vakuutusyhtiöihin ja teemme yksinkertaisesti kaikkemme, että elämämme olisi turvallista. Kuuntelemme uutisia huolestuneina, koska ne kertovat välillä asioista, jotka horjuttavat turvallisuuttamme. Jeesus puhui kalliolle rakentamisesta, mutta Hän ei tarkoittanut tuollaista kalliota, joka perustuu ihmisen omaan viisauteen (Matt.7:24-27). Väitän, että suurin osa uskovistakin länsimaissa perustaa oman turvallisuutensa tuollaisiin inhimillisiin järjestelmiin. Jeesus laittaa tässäkin asiat nurinpäin. Hän opastaa meitä etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja luottamaan siihen, että Jumala huolehtii kaikesta muusta (Matt.6:25-34). Tämä tarkoittaa sitä, että uskallamme tehdä elämänvalinnat Hänen ohjauksessaan. Jos tunnistamme turvan Jumalassa, uskallamme kulkea Hänen ohjauksessaan. On eri asia puhua Jumalan huolenpidosta pelkkänä kliseenä, kuin että oikeasti luottaa Hänen huolenpitoonsa. Kun vieraannumme Jumalasta, vieraannumme myös Hänen huolenpidostaan. Luottaessamme Jumalan huolenpitoon, säästämme valtavan määrän energiaamme. Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon ihmisiltä kuluu energiaa murehtimiseen ja huolehtimiseen? Luulen, että monesti siihen kuluu enemmän energiaa, kuin todelliseen elämään.

Yksi tämän maailman yleinen arvo on suvaitsevaisuus. Se tarkoittaa sitä, että haluamme hyväksyä toistemme erilaisuudet. Samalla haluamme kunnioittaa kaikkien uskomuksia siten, että kaikilla voi loppujen lopuksi olla oma totuus. Tämä on sosiaalista elämäämme ajatellen suuri helpotus. On ehkä myös helpottavaa ajatella, ettei oma löydetty totuus olekaan ainoa totuus. Jos väitän, että löytämäni totuus on ainoa totuus, se vaatii valtavan paljon todisteita. Uusi Testamentti antaa hyvin yksiselitteisesti meille sen käsityksen, että vain Jeesus voi pelastaa (1.Joh.5:19-21). Jos uskon Uuden Testamentin teksteihin, uskon myös, että ei ole muuta totuutta. Joka uskoo johonkin muuhun, hän on väärässä. Tämän takia uskovaiset ovatkin älyttömän ärsyttäviä tyyppejä. Tekisimme kristinuskosta paljon suositumman tai helpomman hyväksyä, kun hyväksyisimme, että joku toinenkin uskonto voi pelastaa, mutta sitä me emme tee. Ja sen lisäksi Uusi Testamentti näyttää meille, että on olemassa eksytyksiä kristinuskon sisällä. Toisin sanoen, joku voi olla kristitty, mutta eksyksissä. Tässäkään ei Uusi Testamentti opeta meille suvaitsevaisuutta. Eksytykset eksyttävät, mutta Jeesus pelastaa meidät, kunhan otamme Hänet vastaan täydellä sydämellä. Tämä haastaa minua valtavasti. Väitän löytäneeni totuuden pelastuksesta ja, että minä omistan tuon pelastuksen. Olenko siitä niin varma, että pystyn ymmärtämään, että muulla tavalla ajattelevat ovat väärässä? Jos olen epävarma, minusta tulee luultavasti väittelijä. Jos sisälläni on syvä varmuus, minulla ei ole tarvetta tuputtaa asiaa väkisin kenellekään. Haistaessani, että keskustelu on menossa väittelyksi, voin toivottaa ystävällisesti toiselle mukavaa päivänjatkoa tai voimme puhua jostain muusta.

Uskovaisen ystävyys on aitoa välittämistä. Moni ihmissuhde, valitettavasti seurakunnissakin, perustuu siihen, että jutellaan vain helpoista aiheista. Omasta pahasta olosta ei haluta puhua. Mieluummin sulkeudutaan, kuin kerrotaan rehellisesti asioista. Tai toisaalta, jos nähdään toisessa jotain huolestuttavaa, ei haluta siitä sanoa, ettei vain rikottaisi suhdetta. Minä arvostan sellaisia ihmisiä, jotka kehtaavat sanoa suoraan, jos näkevät minun tekevän jotain väärin tai ajattelevan väärin. Se on paljon syvempää välittämistä, kuin se, että jätetään puhumatta vaikeista asioista, ettei tulisi välirikkoa. Ihmissuhteista puuttuu usein rehellisyys. Ilman rehellisyyttä ei päästä kovin lähelle toista ihmistä. 

Maailman arvo on keskittyä pinnallisesti kaikkeen. Jos alan kokea itseni heikoksi tai huonommaksi, yritän jollain ulkonaisella konstilla näyttää itsestäni jotain parempaa. Uskovaisella asiat saavat mennä päinvastaisesti. Saan kokea heikkoutta ja kohdata omat kipuni. Voin olla niiden kanssa täysin rehellinen. Saan mennä rakastavan Isän läheisyyteen sellaisena kuin olen. Ja Hän eheyttää minua sisältäpäin. Ja kun menen jonkun ihmisen luokse, hän ei näe minussa välttämättä ulkoisia menestyksen merkkejä, mutta hän voi kohdata ihmisen, jonka ilo, rauha ja rakkaus ovat paljon syvempää kuin, mitä tämä maailma voi antaa.

Isän sylissä on ihmeellistä olla! Vaikka koen iloa monesta asiasta. On onnistumisen iloa, iloa kun saa jutella jonkun rakkaan kanssa, omien lasten tuomaa iloa, liikkumisen iloa, tekemisen iloa, iloa siitä, kun saa nauttia jostain hyvästä asiasta jne. En voisi siltikään kuvitella, että mikään voisi koskaan korvata sitä iloa, kun saa olla rakastavan Isän läheisyydessä.

Elokuisia kuulumisia

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään. Paljon olisi ollut kaikenlaista kirjoittamista, mutta silti on jäänyt kirjoittamatta. Eräs iäkäs seurakuntalainen kehotti minua kovasti kirjoittamaan kirjan siitä, millaista seurakuntaelämää olen nähnyt vuosien saatossa. Kirjaa en vielä ole valmis kirjoittamaan, mutta ehkä tänne blogiin voisin aina jotain kirjoittaa.

Pakko kertoa tähän väliin, että perheessämme on tapahtumassa nyt iso muutos, kun tyttäreni aloitti opiskelun Kuortaneen urheilulukiossa. Hän siis asuu Kuortaneella arkiviikot, joten me muut jäimme kolmestaan kotiin ihmettelemään, että miten tämä elämä jatkuu. Tähän liittyy paljon kaikenlaisia tunteita, mutta en ala niitä nyt tähän jäsentelemään. Päällimmäisenä on kuitenkin ilo siitä, että Lotta pääsi opiskelemaan sellaiseen kouluun, joka luultavasti sopii todella hyvin hänelle.

Hengellinen työ on mielestäni äärimmäisen kiinnostavaa. Ajattelen, että parhaimmillaan juuri hengellisellä työllä me voimme olla valtavaksi hyödyksi ihmisille. Voimme auttaa masentuneita pääsemään masennuksesta ja rohkaisemaan niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat rohkaisua. Voimme auttaa monenlaisten riippuvuuksien kanssa painivia. Ja uskon, että evankeliumin on tarkoitus muuttaa ihmisten elämää. Sen on tarkoitus tuoda rakkautta sinne, missä ei ole enää jaksettu tai osattu rakastaa. Evankeliumin on tarkoitus tuoda iloa ihmisten elämään ja rauhaa. Voi kuinka ihanaa ja ihmeellistä on löytää valtava sisäinen rauha Jumalan läheisyydessä!

Olen ollut nyt lähes kokonaisen vuoden Jalasjärven helluntaiseurakunnan osa-aikainen työntekijä. Mitään suurta ja näkyvää edistymistä ei ole vielä tapahtunut ja edelleen olemme hyvin pieni seurakunta. Minua kuitenkin ilahduttaa valtavasti, jos näen, että joku seurakuntalainen on silmin nähden iloinen. Tai jos joku oikein huokuu sisäistä rauhaa. On aivan mahtavaa nähdä, kun joku on aidosti ystävällinen toiselle tai avulias. On upeata nähdä, kun pariskunnat näyttävät tykkäävän toisistaan syvästi tai äidit ja isät rakastavat lapsiaan koko sydämestään. Uskon, että tällaisia asioita Jumala haluaisi synnyttää seurakunnissa. Tiedän, että meille kaikille on helpompaa keskittyä vain omiin tarpeisiin ja antaa omien tunteiden viedä itsekkäästi omaan suuntaansa. Jumalan edessä voimme kuitenkin syttyä rakastamaan ja kiinnostumaan muista.

Toivoisin myös, että voisimme seurakuntana osoittaa ympärillä oleville, ettei se usko niin vaikea asia ole. Luulen, että olemme uskovina rakentaneet aivan turhan ison kuilun uskovien ja muiden välille. Olisi kivaa, kun voisimme osoittaa, että tähän uskoon on sittenkin helppo tarttua ja se antaa meille valtavan paljon. Lopulta Jeesuksesta tulee meidän kuninkaamme, Herramme ja paimenemme, mutta se tuntuu paljon luonnollisemmalta ja turvallisemmalta, kun olemme oppineet tuntemaan Hänet. Hän ei pilaa elämäämme, vaan muuttaa sen paremmaksi antaen samalla sille syvemmän merkityksen.

Olemme seurakuntana pitäneet useita hyvin pieniä tilaisuuksia. Rukousilloissamme on pieni uskollinen porukka, joka käy säännöllisesti. Sunnuntaisissa tilaisuuksissa ei juurikaan ole sen suurempaa ruuhkaa ollut. 20 hengen ylitys on melko harvinaista. Paras yleisömäärä oli järjestämässämme Nina Åströmin konsertissa, jossa oli reilu 50 ihmistä. Olemme kuitenkin elossa ja jatkamme toimintaamme tarmokkaasti. Olen useita kertoja ihmetellyt, miten hyvin pienestä porukasta kertyy suuri kolehti! Tuntuu käsittämättömältä, kun koolla on esimerkiksi hiukan yli 10 ihmistä ja kolehtiin kertyy silti useita satoja euroja. Tämäkin osoittaa minulle, että seurakunnassamme on ihmisiä, joiden sydän on altis palvelemaan ja uhraamaan Jumalalle. Meidän seurakunnassamme ei puhuta kolehtipuheita eikä vedota yleisöön, että saataisiin isompi rahalahja. Antajat antavat puhtaasti omasta tahdostaan ja se on ihmeellistä nähdä, miten kuukausi toisensa jälkeen saamme kulut maksettua.

Toivon, että voisimme seurakuntana olla vastaamassa ihmisten tarpeisiin ja tarjoamassa hyvää sanomaa, joka voi muuttaa ihmisten elämää.

Järjestimme seurakuntana 6.8. pehmismyynnin jalasjärveläisillä Mukulamarkkinoilla. Myimme noin 200 pehmistä. Meillä ei ollut tarvetta tehdä myyntivoittoa, vaan halusimme vain myydä hyvän mielen pehmiksiä ihmisille. Teimme kaikille halukkaille mahdollisimman isoja pehmiksiä samalla hinnalla ja lupasimme jo mainostaessa, että saa tulla hakemaan lisää, jos liian pienestä pehmiksestä jää paha mieli. Kuulimmekin joidenkin sanovan, että nyt näkivät kesän isoimman pehmiksen. Jotkut ottivat kuvia niistä. Varaamamme värkit riittivät juuri sopivasti ja vesisade alkoi myös juuri sopivasti vasta markkinoiden loputtua. Tämä tempaus täytyy uusia ensi vuonna!

Viime keväänä tein rohkean päätöksen liittyen omaan työhöni. Työni koostuu monesta eri asiasta. Olen ollut nykyisen seurakuntatyöni lisäksi koululaisuintien opettaja, kansalaisopiston vesijumppien vetäjä, syksyisten ja keväisten uimakoulujen järjestäjä, kaupungin järjestämien kesäuimakoulujen opettaja sekä opettajien ja avustajien sijaisena kouluilla. Päätin monestakin syystä jäädä pois syksyisten ja keväisten uimakoulujen vetovastuusta. Tuo oli melko suuri osa omaa toimeentuloani. Oli mielenkiintoista nähdä, että heti tuon päätöksen konkretisoituessa minulle on tullut muutamia kutsuja eri seurakuntiin puhumaan. Olin kesäkuulla Seinäjoen helluntaiseurakunnan perheleirillä pitämässä raamattutunteja aikuisille, heinäkuulla olin puhumassa Ilmajoen helluntaiseurakunnassa. Syyskuulla olen menossa Teuvan vapaaseurakuntaan ja Mäntän helluntaiseurakuntaan. Sen kummemmin en voi tietää, että aukeaako tällaisia töitä enemmänkin, mutta nämä ovat hyvin kiinnostavia mahdollisuuksia.  

Olen ihastellut viime aikoina sitä, miten Jumala haluaa olla meidän elämämme jokaisessa hetkessä. Me usein saatamme työntää epäuskollamme Hänet sivuun, mutta Hän haluaisi kuulua oleellisena osana arkeamme. Valitsemalla uskon epäuskon sijaan voimme huomata, miten Hän täyttää elämäämme Hänen hyvyydellään!

Oikein mukavaa syksyn alkua kaikille!

Miltä tuntuu olla lähellä Jeesusta?

 

Luulen, että moni ajattelee uskovaisen uskon perustuvan siihen, miten jotkut ihmiset ovat tehneet vaikutuksen häneen. Itse olen kasvanut uskovaisessa perheessä ja siksi, moni voi kuvitella, että olen manipuloitunut uskomaan Raamatun Jeesukseen. Joku ehkä ajattelee, että uskovaisen perheen lapsi ei kovin helposti pysty tai halua kyseenalaistaa uskoaan. Kuvitellaan, että me työnnämme uskoa kyseenalaistavan tieteen pois, koska emme halua uskomme horjuvan. Ehkä pahin harhaluulo on, että puhuisimme Jeesuksesta siksi, että näin meidät on opetettu ajattelemaan.

Olen miettinyt usein sitä, mitä minulle tapahtui ollessani 12-vuotiaana muiden lasten kanssa leirillä olevassa rukousillassa. Ymmärrän hyvin, että ulkopuolinen saattaa ajatella, että lasten rukousillassa voi suuret tunteet ryöpsähdellä ja pienen lapsen päässä voi tapahtua kaikenlaista. Jos kyse olisi ollut kohdallani vain tunnemyrskystä, niin se olisi haalistunut ja unohtunut melko nopeasti. Pystyn vieläkin muistamaan sen, miten koin pienenä ihmisenä kohtaamisen suuren Jumalan kanssa. Se on käsittämätön asia, kun tähtiä ja maailman ihmeellisyyttä ja suuruutta katsellessamme ymmärrämme, että Jumala on todella suuri. Hänen käsivarsillaan lepää koko tämä kaikkeus. Ja siitä huolimatta Hän näyttää olevan äärimmäisen kiinnostunut pienistä ihmisistä. Kaksi niin erilaista todellisuutta: pieni ja rajallinen ihminen sekä suuri ja täydellinen Jumala. Silti juuri nuo kaksi sopivat täydellisesti toisilleen. Jumala on syvästi rakastanut ihmisiin, jotka Hän on luonut tänne omaksi kuvakseen.

Jumalan läheisyydessä on ihmeellistä olla. Siihen liittyy niin monia ulottuvuuksia ja valtavia vaikutuksia. Siihen liittyy ihmeellinen täyteys. Siihen liittyy valtava sisäinen rauha, joka työntää pois kaikki murheet. Siihen liittyy käsittämätön rakastetuksi tulemisen tunne. Siihen liittyy se, että elämäntarkoitus kirkastuu: emme ole täällä itseämme tai omia nautintojamme varten, vaan rakastamisen vuoksi. Siihen liittyy ihmeellinen sisäinen vahvistuminen ja tarmokkuuden löytyminen. Jumalan läheisyydessä ihminen tunnistaa, että mikään muu tässä maailmassa ei voi antaa hänelle niin paljoa, kuin Jumala omassa todellisuudessaan. Rakkaus Jumalaan ei tarvitse toisen ihmisen opetusta eikä manipulointia. Rakastuakseen Jumalaan ihminen tarvitsee vain pienen kosketuksen Jumalalta.

”Sun läsnäolossas mun sydän huokaisee: Ei kaltaistas oo, ei kaltaistas oo…”

Armo käy oikeudesta!

 

Luin hiljattain paikallislehdestämme, että Jalasjärven entinen kunnanjohtaja yhdessä toisen osallisen kanssa oli pyytänyt, että hänen velkansa Kurikan kaupungille annettaisiin anteeksi. Tuo velka on yli miljoona euroa ja kasvaa korkoa yli 80 000 euroa vuodessa. Velka oli tullut maksettavaksi heille käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksellä, koska heidän katsottiin syyllistyneen törkeään avustuspetokseen ja tämä aiheutti silloiselle Jalasjärven kunnalle valtavan velan. Myöhemmin Jalasjärvi liitettiinkin lopulta Kurikan kaupunkiin. Kaupungin hallitus päätti, ettei velkaa anneta anteeksi. Armoa pyydettiin vedoten terveydentilaan, ikään ja maksukyvyttömyyteen. Tuo lehtiartikkeli ja tapahtumien muistelu alkoi puhutella minua voimakkaasti. Tiedän, että Jalasjärvi joutui suureen ahdinkoon noiden tapahtumien seurauksena, mutta en silti käsitä, miksi näille miehille ei voitu jo antaa velkaa anteeksi. Tulin tuosta kirjoituksesta surulliseksi ja luulen, etten ole ainoa.

Raamattu on täynnä kaunista kuvausta siitä, miten Jumala on jatkuvasti halukas antamaan meille anteeksi. En ole mistään muusta yhteydestä löytänyt niin voimakasta ja suurta rakkautta, kuin Raamatusta ja Jumalan luota. Hän on jatkuvasti halukas tekemään hyviä asioita meidän elämässämme.

Kun seuraamme ihmisten elämää lähellä tai kaukana, näemme valitettavasti usein valtavan paljon armottomuutta. Viime aikoina on ollut paljon kädenvääntöä Suomessa siitä, että voiko Raamattua siteerata missä tahansa ja jos siteeraa niin voiko se olla jonkun ihmisryhmän pilkkaamista ja jopa rikollista toimintaa. Minun olisi kaikkein helpointa tässä pitäytyä vain perinteiseltä tuntuvassa uskovien kannassa, että tietenkin meidän täytyy sanoa synti synniksi niin kuin se on Raamattuun kirjoitettu. Tuntuu tutulta ja turvalliselta vain todeta, että tuo on syntiä ja synti pitää sanoa synniksi. Mutta joku tässä kuitenkin mättää.

Tässä vaiheessa täytyy selventää, että vaikka joidenkin on sitä vaikeata ymmärtää, niin meille uskoville Raamattu on opaskirja. Uskovaiset haluavat uskoa Raamattuun ja elää sen mukaisesti. Moni uskovainen lukee Raamattua päivittäin ja etsii sen kirjoituksista jatkuvasti viisautta elämäänsä. Ja me uskovaiset emme suostu kyseenalaistamaan mitään tekstin kohtaa. Emme pystyisi elämään niin, että erottelemme tekstistä toiset kohdat paikkansapitäviksi ja toiset vääriksi. Uskon, että Raamattu on hyvä ja uskottava kirja ihan joka kohdasta.

Mutta tuntuu siltä, että me uskovaiset emme joskus tajua sitä, että kaikki suomalaiset eivät lue Raamattua päivittäin. Kaikille Raamattu ei ole elämän tärkein opaskirja. Suomi ei oikeasti ole kovin kristillinen maa ja me kaikki tiedämme sen. Uskon, että suurin osa suomalaisista etsii elämänviisautensa jostain muualta kuin Raamatusta. Tämän asian huomioiden joudun kysymään ihan uudella tavalla, että mikä on Raamatun merkitys minulle.

Voisin löytää Raamatusta valtavan määrän ohjeita ja syntiluetteloita, mutta ketä varten ne ovat. Uskon, että ne ovat minua itseäni varten, koska minä sitä Raamattua luen. Jos ihminen ei ole löytänyt ihanaa Jumalan läheisyyttä ja vaikutusta omaan elämäänsä, en suosittele häntä lukemaan Raamatun syntiluetteloita. Me emme omassa voimassamme pääse synneistämme eroon. Kuvitellaanpa, että minä esimerkiksi huomaan Kolossalaiskirjettä lukiessani, että kiivastuminen (Kol.3:8) on asia, josta pitäisi päästä eroon. Haluan siis elää Jumalan mielen mukaisesti ja siksi yritän kovasti päästä eroon kiivastumisesta. En kuitenkaan onnistu siinä, vaan alan kokea, että minulla on ihan selkeä taipumus kiivastua tietyissä tilanteissa. Lopulta pyydän päästä tutkimuksiin ja saankin selville, että kiivastuminen on minun synnynnäinen ominaisuuteni. On oikeastaan tosi hyvä tulla tuohon tulokseen, koska on aina parempi ymmärtää, ettemme omassa voimassa voi syntejämme voittaa. Lopulta menen Jumalan eteen pyytäen, että Hän auttaisi minua tässä. On ihana ymmärtää rukous sellaisena, joka vaikuttaa meihin, eikä sellaisena, jolla me yritämme vaikuttaa Jumalaan.

Mitä Jumala mahtaa tehdä tuon minun synnynnäisen ominaisuuteni kanssa? Toteaako Hän, että taisi luodessaan vähän mokata? Että korjataan tuo juttu nyt viimein! Uskon, että Jumala tuntee meidät läpikotaisin. Hän tietää, millaisiksi Hän meidät loi, eikä Hän tehnyt virhettä. Toisaalta syntikin on toki synnynnäinen ominaisuus Raamatun mukaan eli syntiinlankeemuksen seurauksena koko ihmiskunta on synnin alaisuudessa. Mutta jos tuo minun kiivastuminen onkin ihan kemiallisesti tai biologisesti todennettava? Onko se sitten joku rappeuma tai sairaus? On toki totta, että ihmisiä syntyy myös sairaina. Voisiko kiivastuminenkin olla samankaltainen syntiinlankeemuksen seurauksena tuleva perinnöllinen sairaus? En usko, että meidän tarvitsee tuollaisia asioita sairauksiksi todeta. Tiedän kuitenkin, että Jumalan edessä on todella ihanaa olla! Voimme viedä kaikenlaiset ongelmat ja kysymykset Hänen eteensä ja viipyä Hänen läheisyydessään niin, että Hän auttaa meitä. Hän ei tyrmää meitä meidän vikojemme vuoksi, vaan Hän armahtaa ja auttaa niin, että lopulta voimme huomata, että Hän ei ole tehnyt luodessaan virheitä, vaan Hänellä oli sittenkin ihana suunnitelma meidän elämäämme. Tämä oli siis esimerkki siitä, miten uskon Jumalan toimivan meidän elämässämme.

Joskus olen kuullut uskovien voivottelevan, että kyllä on kauheaksi mennyt tämä maailma, kun epäraamatulliset asiat ovat tulleet hyväksytyiksi ja laillisiksi. Ja jotkut ovat valtavan huolissaan, että saammeko enää vapaasti luetella Raamatun syntiluetteloita. Haluan muistuttaa, että alkuseurakunta aloitti toimintansa paljon vaikeimmissa olosuhteissa. Alkuseurakunnan aikana ihminen saattoi menettää henkensä, jos hän tunnusti Jeesuksen Herrakseen. Me saamme vapaasti tunnustaa Jeesuksen Herraksemme. Ja sitä paitsi minä en ainakaan ole kokenut kehotusta luetella julkisesti Raamatun syntiluetteloita. En myöskään usko, että se auttaisi yhtään missään asiassa. Uskon, että minun egoni täytyy kestää se, että suurin osa ympärilläni elää ihan eri säännöillä, kuin minä. En tarvitse Raamattua tai Jumalaa vallankäyttövälineeksi! Jumala ei koskaan ole tullut minua lähelle, että voisin käyttää Häntä vallan välineenä. Eikä Raamattua ole kirjoitettu, että voisimme ohjata muita ihmisiä. On eri asia, jos joskus voimme Jumalan hyvyyden ja Raamatun ihanien sanojen avulla antaa jotain hyvää toisille ihmisille, mutta valtaa me emme tarvitse, se on varma.

Loppupäätelmänä haluan kertoa, miten minä toimin, kun seurakuntaamme tulee ihminen, joka ihan julkisesti osoittautuu esimerkiksi kiivastuvaksi ihmiseksi, hän tekee jotain, josta Raamattu kehottaa pääsemään eroon. Kiivastuminen on muuten usein aika näkyvä tapahtuma eli sitä ei voi olla huomaamatta. Ensinäkin tehtäväni on keskittyä osoittamaan hänelle rakkautta. Ajattelen kaikessa, että Jumala haluaa armon käyvän oikeudesta ja siksi minun tehtäväni ei ole kertoa hänelle kuinka syntinen hän on. Saarnaan evankeliumia, joka osoittaa, että pääsemme Jumalan läheisyyteen Jeesuksen veren kautta. Entä, jos hän on julkisesti kiivastuva vielä 10 tai 20 vuoden päästä? Tehtäväni on edelleen rakastaa ja tehdä kaikki mahdollinen hänen hyväkseen. En tuomitse enkä heitä ensimmäistä kiveä, paitsi jos itse olen synnitön, eli en koskaan. Jos hän kysyy suoraan tuosta asiasta, voimme yhdessä käydä vaikka Kolossalaiskirjeen kohdan läpi ja todeta samalla, että Jumalan avulla me voimme tämän asian selvittää – niinhän tuo Kolossalaiskirjekin opettaa.

Suurin osoitus siitä, että emme ole kovin kristillisiä, on meidän armottomuus. Aito usko Jeesukseen saa alkunsa ja elää anteeksiantamisen voimalla! Kristityn elämässä armon pitäisi käydä oikeudesta!

Leipuri leipoo

 

Aina ei ole hyvä päivä. Joskus kaikki tuntuu menevän pieleen. Joskus myös toistuvat vastoinkäymiset pääsevät ihon alle. Tuntuu, että epäonnistumisten aiheuttama epätoivo paljastaa samalla omaa sisintä.  Epätoivon hetkillä huomaa sen, millaisten asioiden kanssa sitä eniten kamppailee yleensäkin elämässä.

En tykkää antaa itsestäni yltiöpositiivista kuvaa. On ihanaa toki kertoa elämän parhaista asioista, joita ovat Jumalan läheisyys, Hänen huolenpitonsa ja Hänen minulle antama perhe. Minulla ei ole kuitenkaan mitään syytä leikkiä urheata ja yrittää väittää, että näissä epämiellyttävissä hetkissä tunnen, että olen menossa kohti voittoja.

Kun uudestaan ja uudestaan suunnitelmat kariutuvat ja elämä laitetaan uusiksi, se syö miestä. Olen joutunut perumaan alkuvuoden aikana valtavan määrän asioita, joita olisin halunnut tehdä ja joita odotin. Koko ajan tilanteet ovat menneet uusiksi ja on pitänyt etsiä uutta suuntaa. Korona on toki sotkenut monen muunkin ihmisen elämää. Näiden lisäksi yksi erittäin epätoivottu epäonnistuminen kaatoi minut täysin maahan. Joskus yksi tapahtuma voi olla kuin miekanpisto. Tilanne oli minulle, kuin joku menneisyyden haamu olisi tullut sanomaan, että sinusta ei ole mihinkään. Kaikki ne ihmiset, jotka ovat julistaneet sinulle sinun surkeuttasi, ovat oikeassa. Ja tällainen maailmankuva vie sisäisen rohkeuden. Toisaalta toivoo, että pystyisi oman kätensä työntämään omaan sieluunsa ja muuttamaan ne asiat, joita minussa inhotaan. Toisaalta tajuaa, ettei itsensä muuttaminen ole mahdollista. Voin opetella parempia asenteita ja oppia virheistäni, mutta omaa persoonaani en pysty muuttamaan.

Kävelylenkilläni sanoin Jumalalle: ”Jos voisin, pyytäisin, että kuorma-auto tulisi ajamaan ylitseni.” Olen huomannut, että olen jatkuvasti todella lähellä tällaista ajatusta. Oikeastaan joka päivä toivon toisaalta, ettei minun tarvitsisi elää täällä enää. Tässä maailmassa on jotain todella tuskallista. En reagoi näihin tunteisiin siten, että jättäisin lenkkeilyn, söisin epäterveellisemmin, sotkisin elämänrytmini tai pilaisin terveyteni jollain muulla tavalla. En halua tuhota elämääni, vaan vaalia sitä, mutta joskus toivon silti pääseväni pois.

Elämässä on yksi ylivertainen asia, joka tuntuu helpolta ja hyvältä: Jumalan läheisyys. Jumalan rakkaus on selkeätä ja luotettavaa. Jumalan edessä ei tarvitse yrittää kelvata. Jumala hoitaa rakkaudellaan vaikka kukaan ihminen ei meitä hyväksyisi. Jumala ei työnnä ketään pois. Jumala ei paina meitä koskaan alas.

Vaikeiden aikojen kohdatessa meitä, voimme loppujen lopuksi luottaa siihen, että Jumala on leipomassa meidän elämässä jotain hyvää. Meidän ei kannata lannistua. Jumala suunnittelee meidän elämäämme jotain. Hän miettii, mitä ainesosia tarvitaan siihen, että Hänen suunnitelmansa onnistuu. Jumala johdattelee asioita oikeaan suuntaan. Hän huolehtii, että saamme oikeat oivallukset, oikeita ihmiskohtaamisia, oikeita ajoituksia asioille ja ne vaikeudetkin ovat vain kypsyttämässä Jumalan leivosta meidän elämäämme.

Ajatellessani oman elämäni päättymistä, jota toivoin rukoillessani kävelylenkillä, tajusin, että minulla on kolme ihmistä, joille minun pitäisi sanoa vielä jotain. Ajattelin, että minun täytyisi varmistaa, että vaimoni voi hyvin ja molemmat lapseni voivat hyvin. En halua jättää heidän elämäänsä aukkoa. Siinä onkin se ensimmäinen syy, miksi halusin jäädä tänne. Sitten ajattelin, että haluaisin jättää hyviä jälkiä ihmisten elämään. En tarvitse yhtään enempää rahaa tai omaisuutta. En unelmoi suurista saavutuksista, mutta jos elän täällä haluaisin jättää hyviä jälkiä ihmisten elämään. Haluaisin paljastaa, että on olemassa persoona, joka rakastaa ihmistä loppumattomalla rakkaudella. Siinä on elämäni tarkoitus. En nauti yhtään näistä päivistä. Kaikki on mennyt koko ajan pieleen. Olen yrittänyt ottaa hyviä askeleita, mutta aina olen astunut kuin tyhjän päälle. Elämä ei tunnu tällä hetkellä hyvältä. Mutta sisimmässäni tunnen, että Jumala on innostunut leipomaan jotain. Hän haluaa jättää hyviä jälkiä ihmisten elämään. Hän haluaa osoittaa rakkauttaan niille ihmisille, jotka vielä luulevat, että kristinuskossa on kyse vain uskonnosta tai kristillisistä perinteistä.

Ihmissuhteet ovat meille kaikille vaikeita. Emme aina tiedä, mitä se toinen ihminen oikeasti ajattelee. Usein satutamme toinen toisiamme, koska olemme ymmärtäneet väärin. Tai sitten se mitä teemme satuttaa toista, vaikka emme tarkoita sitä. On vaikeata oppia luottamaan toiseen ihmiseen. Toinen luulee, että olemme työntämässä häntä pois elämästämme, vaikka oikeasti kaipaamme häntä kaikkein eniten. Ehkä juuri ihmissuhteiden vuoksi elämä täällä maan päällä on joskus niin tuskallista. Sitä haluaisi aina uskoa toisen ihmisen hyvyyteen, mutta joskus juuri siinä aiheuttaa itselleen eniten kipua. Jumalan hyvyyteen voi luottaa aina.

Kuppi oikein päin vuoteen 2022

 

10-vuotiaat lapset sanoivat ennen uskonnon tuntia, että uskonto on maailman tylsin aine. Uskonto on kuulemma tylsää, koska siinä puhutaan aina Jeesuksesta ja Jumalasta. Teimme sillä tunnilla ajatuskartan Jeesuksesta. Kirjoitimme siihen muun muassa, että Jeesus käveli veden päällä, muutti veden viiniksi, paransi sairaita ja herätti kuolleita. Kysyin oppilailta, että mikä näistä oli se tylsä juttu.

Nykyään, jos puhuu Jeesuksesta tavallisessa arjessa, minut luokitellaan noloksi tai jotenkin vähä-älyiseksi. Kuitenkin, kun luen Jeesuksesta Raamatusta, en löydä Hänestä yhtään noloa kohtaa. Hän teki kaiken ihan uskomattoman hyvin. Hän toi olemuksellaan valoa tähän maailmaan. Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus olivat kuin suurenmoinen loppuhuipennus ihmeelliseen tarinaan. Ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, tarina ei edes päättynyt siihen. Jeesus sanoi jo ennen kuolemaansa ja muistutti ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsilleen, että Hän lähettää Pyhän Hengen meille. Pyhä Henki tekee evankeliumista totta myös tänään. Tämä on tuttu tarina, mutta Jeesus kantoi meidän syntitaakat ristille ja kärsi meidän puolestamme sen rangaistuksen, joka kuuluisi meille. Jeesus teki tuon kaiken voidakseen vapauttaa meidät synneistä ja, että sen kautta voisimme elää joka päivä lähellä Jumalaa. Pyhä Henki voi olla totta joka päivä meidän elämässämme.

Uskon, että Jumala haluaa siunata meitä ihan jatkuvasti. Me olemme kuin juomalasi, jonka Jumala haluaa täyttää hyvyydellään. 

Jumala haluaa olla joka päivä läsnä meidän elämässämme. Hän haluaa sytyttää meidän sydämen elämään tätä päivää ihan täysillä. Hän haluaa, että sydämemme voi olla täynnä unelmia, joiden kanssa voimme elää täynnä intoa.

Joskus meille käy niin, että meillä on kuitenkin kuppi väärin päin! Ajattelen, että on kolme hyvin selkeätä tapaa kääntää kuppi väärinpäin. Jumala haluaisi meitä kyllä siunata ja auttaa, mutta nurinpäin olevaan kuppiin on vaikeata saada mitään sisälle.

1.    Raamattu sanoo, että Jumala haluaa vahvistaa meitä sisäisesti. (Efe.3:16, 2.Kor.4:16, Efe.6:10, 1.Piet.5:10) Kun Jumala kohtasi Gideonin, Hän sanoi ensimmäisenä Gideonille hänen olevan urhea sankari (Tuom.6:12). Gideon oli piilossa vihollisilta ja hän vähätteli itseään ja oma sukuaan. Jumala halusi kuitenkin vahvistaa Gideonia. Liian monta kertaa me alamme purkaa Jumalan työtä meissä. Alamme vähätellä itseämme tai omia mahdollisuuksiamme vaikka Jumala on tehnyt työtään meissä, että olisimme vahvoja. Jumala haluaa olla heikoissa väkevä. Muista aina, että kun vähättelet itseäsi, vähättelet samalla Luojaasi.

2.   Raamattu on aivan täynnä opetusta siihen, että me ymmärrettäisiin lähimmäistemme arvokkuus. Jumalan ajatus on sataprosenttisesti se, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Silti niin helposti me suljemme sydämemme toiselta ihmiseltä. Joskus loukkaannumme, kun meitä kohdellaan ikävästi. Josksus näemme toisessa jotain epämiellyttävää, halveksittavaa, noloa tai jotain sellaista, jonka takia pudotamme mielessämme tuon ihmisen arvoa. Aina, kun teemme niin, me käännämme samalla kuppiamme väärin päin. Jos haluat pitää kupin Jumalan edessä oikein päin niin avaa sydämesi kaikille ihmisille ympärilläsi ja opettele näkemään heidät hyvässä valossa!

3.   Kun Jumala oli ohjannut israelilaiset Mooseksen johdolla suuren meren läpi kuivin jaloin, israelilaisille tuli pian kova nälkä. Jumala oli juuri tehnyt valtavan ihmeen kansansa keskuudessa, mutta muutaman päivän päästä israelilaiset unohtivat sen kaiken ja alkoivat valittaa Jumalan edessä. He ajattelivat kuolevansa erämaassa. Uskon, että Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle jotain hyvää. Uskovaiset voivat nähdä elämässään paljon hetkiä ja tapahtumia, joissa Jumala on suuressa hyvyydessään vaikuttanut. On älyttömän tärkeätä muistuttaa itselleen siitä, mitä Jumala on meille tehnyt ja antanut. Kiitollinen sydän on kuin kuppi oikein päin Jumalan edessä. ”Ylistä Herraa, minun sieluni, äläkä unohda, mitä hyvää hän on tehnyt.” Ps.103:2

Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille lukijoilleni ihanan siunattua ja Jumalan rakkauden täyttämää vuotta 2022!!

Ylihengellisyys

 

Kuinka hengellinen sinä olet? Oletko tarpeeksi hengellinen vai liian vähän hengellinen? Voiko joku olla liian hengellinen? Urheilija voi joskus mennä ylikuntoon, kun hän treenaa liikaa tai lepää liian vähän. Tällöin elimistö ei ehdi palautua treeneistä. Ihminen voi siis urheilla liikaa. Mutta voiko ihminen rakastaa Jeesusta liikaa?

Uskon, että meistä jokainen on saattanut joskus nähdä ihmisen, jolle hengellisyys tuntuu olevan kaikki kaikessa. Joka tilanteessa jotenkin tulee selväksi, että tuo ihminen kaipaa hengellisyyttä jokaiseen hetkeen. Lopulta tuo hengellisyyden kaipuu voi kääntyä myös ihmistä vastaan. Ihminen saattaa olla ahdistunut ja vaivautunut, kun elämässä ei olekaan hänen mielestään riittävästi hengellisyyttä. Hengellisyys saattaa myös luoda ihmiselle paineita ja isoja odotuksia itsestään. Samalla, kun luomme itsellemme isoja odotuksia, luomme helposti niitä myös lähimmäisillemme. Lopulta olemme ikävässä kierteessä, kun elämä ei koskaan muutu hengellisten ihanteidemme mukaiseksi. Haluaisimme kulkea joka päivä yliluonnollisten ihmeiden ja hengellisten siunausten maailmassa. Saatamme jossain vaiheessa ajautua myös siihen, että koemme merkityksellisiksi vain ne hetket elämässämme, kun puhumme Jumalasta, rukoilemme, luemme Raamattua tai toteutamme jotain muuta hengellistä tehtävää.

Minä uskon, että Jumalaa ei voi rakastaa liikaa! On älyttömän ihanaa ja sykähdyttävää, kun joku rakastuu Jumalaan! On valtavan kaunista luovuttaa koko elämä Jumalan käsiin ja kertoa Hänelle, että Hän saa ohjat elämästämme. Ja uskon vahvasti siihen, että Jumala tulee meitä vastaan, kun me Häntä lähestymme. Hän haluaa siunata meitä ja antaa meille voimaansa. Rukous on, kuin sytytyslanka, jolla Jumala haluaa sytyttää koko elämämme liekkeihin. Mitä kaikkea voimme siis tehdä rakkaudesta Jumalaan? On upeata lukea Raamattua, rukoilla ja käydä hyvässä seurakunnassa. On ihanaa kuulla Jumalan puhetta. Uskon kuitenkin, että lopulta kaikki, mitä Jumala meissä tekee, tähtää arkeen. Hän ei halua yleensä siirtää meitä yhtään mihinkään. Joskus hämäännymme luulemaan, että Jumalan tarkoitukset ovat jossain muualla ja jotenkin toisenlaisessa elämässä. Yleensä, Jumala kuitenkin haluaa siunata meitä kaikessa siinä, missä me nyt elämme. Hän ei halua siirtää meitä johonkin muualle, vaan Hän haluaa, että Hänen hyvyytensä voi täyttää meidän todellisen arkemme.

Oletko koskaan miettinyt, mitä Jeesus teki ensimmäisenä Pietarille, joka oli koko maailmanlaajuisen kristillisen seurakuntamme tärkeä perustajajäsen? Oikeastaan ensimmäinen asia oli se, että Jeesus nosti Pietarin hänen senhetkisen ammattiuransa huipulle (Kts. Luuk.5:1-7). Pietari oli kalastaja. Hän oli varmasti vuosien aikana harjoitellut ja opiskellut, että voisi olla mahdollisimman hyvä kalastaja. Kun Jeesus kohtasi Pietarin ja tuli Pietarin veneeseen, tapahtui jotain todella outoa. Pietari oli työkavereittensa kanssa kalastanut koko yön saamatta mitään, mutta Jeesuksen käskystä he heittivät vielä uudestaan verkot vesille. Verkko tuli niin täyteen kaloja, että niitä nostettaessa kahteen veneeseen, veneet meinasivat upota.

Jumala haluaa tulla meidän tavalliseen arkeemme. Hän haluaa antaa erityisen siunauksen meidän työllemme. On ihanaa olla oman uran huipulla! Rakastan sitä tunnetta, kun saan mennä töihin ja kohdata ihmisiä. Rakastan sitä, kun saan tehdä parhaani ja samalla tuntea, kuinka sisimpäni täytetään sellaisella rohkeudella, rakkaudella ja tarmokkuudella, että välillä ei tiedä miten päin sitä olisi.

Viime viikon tiistaina koin erityisen Jumalan voiman elämässäni. Olin hiukan pakoillut kodin siivousta, jolle olisi ollut jo korkea aika. Vaimoni oli ahkeroinut monissa kotiaskareissa ja itse koin vähän syyllisyyttäkin, kun en ollut siivonnut. Tiistaiaamuna olin kuitenkin hyvin väsynyt ja ajattelin ensin, että en tee mitään koko aamupäivänä. Sinä päivänä minun työni alkoivat vasta iltapäivällä. Rukoillessani väsyneenä aamulla, koin yhtäkkiä, että olin ihan älyttömän täynnä tarmokkuutta. Keräsin petivaatteet ja pudistelin ne pihalle, sitten imuroin lattian, pudistelin matot, moppasin lattiat ja pesin vessat. Meidän moppimme oli jäänyt ylipitkäksi ja edellisellä siivouskerrallani olin yrittänyt vääntää sen takaisin sopivan kokoiseksi, mutta en ollut saanut sitä. Sinä päivänä kuitenkin tartuin mopin varteen ja väänsin sen samantien oikean mittaiseksi. Sitten aloitin kirjanpitotyöt. Yleensä inhoan toimistotöitä, mutta tuona tiistaina tein ison kirjanpitourakkani todella sujuvasti. Edelliskerralla meidän tulostin oli hajalla niin, etten saanut sitä ollenkaan käyntiin. Olin yrittänyt kaikella lailla käynnistää sen, mutta en onnistunut. Tuona tiistaina sain tulostimen käyntiin heti pienellä kikkailulla. Seuraavaksi menin ulos halkomaan kirveellä yli kuution verran polttopuita. Kun vaimoni saapui kotiin, hän hämmästeli, että miten olin ehtinyt tehdä niin monta asiaa. Olin itsekin ajatellut, että en minä kaikkea tuota voi millään ehtiä tekemään. Samalla olin kuitenkin kuullut sisäisen äänen, että kylläpäs ehdin. Tein siivouksen niin huolellisesti, kuin osasin, mutta kaikki tuntui ihmeellisen helpolta. Uskon, että jotain tällaista Jumala haluaa tehdä meidän elämässämme.

Ajaudumme ylihengellisyyteen, kun ajattelemme, että Jumalan siunaukset ovat jossain muualla. Voimme ajatella, että ehkä Jumala antaa meille ihmeellisiä näkyjä ja ilmestyksiä. Ehkä rukous vie meidät jonnekin ihmeellisiin maailmoihin. Minäkin joskus rukoilin Jumalalta, että voisin nähdä enemmän näkyjä ja ilmestyksiä. Ihmettelin, että miksi näen niitä niin vähän. Nyt olen tajunnut, että minun elämäni on täynnä ihania näkyjä. On ihanaa nähdä omien lasten touhailua arjessa. On ihanaa nähdä heidän upeita onnistumisiaan eri tilanteissa. On upeata herätä aamulla näkemään oma vaimo aamutouhuissaan. Uimaopettajana saan jatkuvasti nähdä lasten oppimista. Joskus on todella sykähdyttävää laittaa uimalasit päähän ja seurata lasten liikkeitä pinnan alta. Erityisesti tällä viikolla olin liikuttunut yhden lapsen kehittymisestä. On ollut todella antoisaa seurata, kuinka hän on vähitellen oppinut voittamaan pelkonsa ja jännityksensä. Pienet arjen asiat voivat olla todella tyydyttäviä. Ajattelin, että onneksi minusta ei tullut kunnanjohtajaa tai jotain firman pomoa. En olisi ollenkaan onnellinen, jos en saisi olla vaikuttamassa näin läheltä toisten ihmisten elämässä. Tällä viikolla katselin vesijumppani osallistujia jumpan lopussa. Tuli todella hyvä mieli siitä, kun näin miten heidän posket punottivat, kun olivat niin kovasti jumpanneet.

Jos luulemme, että Jumalan siunatessa elämäämme, jotkut osat elämästämme jäävät vähemmän tärkeiksi, olemme ymmärtäneet väärin. Tiedän, että moni uskovainen isä tai äiti ajattelee, että on tärkeätä pysyä vahvasti uskossa, mutta kun lapset tuntuvat lipuvan omille teilleen niin annetaan heidän mennä. Voimme toimia heidän esirukoilijoinaan, mutta kun ensimmäinen kasvatussuunnitelmamme ei kerran toiminut heihin niin antaa heidän mennä. Jumala ei tee meistä luovuttajia! Uskon, että kun perheessä asiat alkavat mennä huonompaan suuntaan, on aika mennä Jumalan eteen. On aika kysyä Jumalalta, että mitä meidän vanhempien pitäisi oppia. Jumala auttaa meitä luopumaan meidän kovuudestamme. Hän auttaa meitä olemaan ymmärtäväisiä omien lastemme kanssa. Jumala haluaa, että me onnistumme lastemme kanssa. Ei meidän tehtävä ole heitä pakottaa mihinkään, mutta vanhemmuus on meidän elämämme tärkeimpiä tehtäviä. Jumala haluaa antaa voimansa ja siunauksensa siihen.

Ylihengellisyys on sitä, kun me pakenemme arkea, sen tuomia haasteita tai kipeitä tunteita hengellisyyteen. Haluamme hengellisyyttä enemmän, että arkea olisi vähemmän. Jumala taas haluaa siunata meitä kaikilla hengellisillä siunauksillaan, että voisimme elää arkea suurella voimalla ja innolla.

Ei meidän tarvitse tasapainoilla hengellisyyden ja maallisten asioiden välillä. Joku kansankynttilä antoi joskus minulle ohjeen hengellisyyteen liittyen, että kaikkea pitää olla sopivasti. Äärimmäisyydet ovat aina huonoja. Siinä on paljon viisautta, mutta Jumalan suhteen meidän ei tarvitse tehdä minkäänlaisia kompromisseja. Voimme luottaa Häneen täysin, rakastaa Häntä kaikesta sydämestämme ja luovuttaa kaikkemme Hänelle.

Voit aloittaa päiväsi rukoilemalla rakkaudesta Jumalaan. Voit huolehtia itsestäsi ja terveydestäsi rakkaudesta Jumalaan. Voit huolehtia perheestäsi ja läheisistäsi rakkaudesta Jumalaan. Voit tehdä parhaasi töissä, nauttien siitä, rakkaudesta Jumalaan. Jumala voi olla joka hetki sinun kanssasi kaikessa, mitä teet. Hän ei halua tehdä sinusta ahdistunutta tai luovuttajaa. Hän haluaa tehdä sinusta vapautuneen, onnellisen ja voittajan.

Tätä kirjoittaessani sydämeni sykkii rukoukselle. Rukoileminen on ihanaa! Emme voi mistään saada koskaan mitään parempaa, kuin se mitä saamme rukouksessa. Samalla muistan monet hetket, jolloin olen tajunnut, että Jumala on ohjannut minut rukouksesta tekoihin. Rakkaudesta Jumalaan menen ajoissa nukkumaan, että voin seuraavanakin päivänä tehdä hyviä asioita. Rakkaudesta Jumalaan kirjoitan rohkaisevan viestin ystävälleni. Rakkaudesta Jumalaan hoidan monia käytännön asioita entistä paremmin. Rakkaudesta Jumalaan olen läsnä tässä hetkessä ja tyytyväinen tähän hetkeen. Tänne Jumala minut loi näiden ihmisten keskelle ja näitä asioita tekemään.

Toivotan sinulle Jumalan voiman täyttämää arkea!