Valmis Joulu

Joulu meni jo ohi. Ehditkö sinä saada sen valmiiksi? Ehditkö nauttia kaikista niistä asioista, joista jouluna kuului nauttia? Unohtuiko kenties jotakin? Tuliko loppusuoralla jo stressi, että ehtiikö saada kaiken kuntoon? Joka vuosi meitä toki muistutetaan, että joulun idea ei ole siinä hössöttämisessä, vaan jossain ihan muussa. Joulun idea on lähimmäisen huomioimisessa ja yhdessä olossa. Suurimmalle osalle meistä tuo muistutus on kuin yksi tehtävä lisää meidän tehtävälistaan. On kova työ saada kaikki lahjat ostettua, talo siivottua ja koristeltua, jouluruoat valmiiksi oikeaan aikaan jne. Nuo toki monelta vielä onnistuvatkin, mutta sitten pitäisi myös nauttia tästä kaikesta ja olla huomaavainen lähimmäinen. Kaikkein vaikeinta on, ettei edes saisi riidellä.

Minun kaltaisille ihmisille nuo tehtävälistat eivät kolahda kovin isosti alkuunkaan, mutta minunkin pitää seurata, kun muut hössöttävät. Ja sitä seuratessa pitäisi kuitenkin pitää yllä joulumieltä. Joku kirjoittamaton sääntö muistuttaa, että jos tekee mieli sanoa suoraan omia mielipiteitään tai purkaa kiukkuaan, niin sitä ei saa tehdä jouluna. Pitää pinnistellä ja odottaa tavallista arkea, että sitten voi kertoa, että tältä minusta tuntuu oikeasti.

Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että uskon kyllä, että jossain on ihmisiä, jotka ihan aidosti nauttivat rakastavassa ilmapiirissä jouluperinteistä. Uskon, että sekin on mahdollista. Silloin jouluperinteissä ei ole mitään vikaa. On upeata tehdä kaikenmoista joulujuttua yhdessä ja samalla nauttia toisen ihmisen seurasta. Ainakin elokuvissa tuo näyttää onnistuvan ;)

Minua kiinnostaisi tietää, että kuinka moni suomalainen voi rehellisesti joulun jälkeen todeta, että päivät olivat todella ihania. Jos ei saisi valehdella, niin kuinka monen suomalaisen mielestä joulupäivät olivat edes yhtä kivoja kuin normaalit arkipäivät. Monella voi olla mielessä se onnistumisen elämys, että tein miljoona asiaa ja sain joulun valmiiksi, mutta kuinka moni aidosti nautti joulusta?

Jouluperinteet voivat olla myös piilopaikkoja, jonne kätkeydymme, ettei tarvitsisi kohdata lähimmäistä tai ettei paljastuisi se, miten meillä perheessä oikeasti menee. Luodaan jokin kaava niihin päiviin, ettei niin kovasti tulisi esiin ne kipeät tunteet ja käsittelemättömät riidat. Tehdään sääntöjä, joita noudattaessamme tulisi vähän sellainen tunne, ettei tämä laiva sittenkään ole uppoamassa.

Ennen joulua mietin mielessäni, mikä oli minun suurin toiveeni jouluksi. En tykkää syödä itseäni kipeäksi. Minulle tavaralahjat eivät ole ollenkaan tärkeitä. Suurin toiveeni voisi olla, että voisin omien läheisteni kanssa puhua asioista suoraan ja avoimesti. Voisimme käydä läpi rakentavasti sitä, miten meillä menee ja miten tähän on tultu. Voisimme auttaa toista ymmärtämään, miksi toimimme niin kuin toimimme. Voisimme vahvasti tiedostaa, ettei kenelläkään ole koko totuutta asioista, vaan jokaisella on se oma puoli kerrottavana ja koko totuus on siinä, kun nämä palaset kootaan yhteen.

Uskallan väittää, että joulun päätähti on vahvasti sitä mieltä, että meidän pitäisi opetella elämään toistemme kanssa! Hän haluaisi meidän harjoittelevan toinen toistemme kunnioittamista. Ei meidän kuulu työntää ikäviä tunteita jonnekin piiloon! Ei se ole oikein, että yritämme olla tekoiloisia ja tekotyytyväisiä, jos sisällämme on paha olo. Asioista on tärkeätä saada puhua. Kukaan ei oikeasti pysty kieltämään omia tunteitaan. Sen yrittäminen vain pahentaa asiaa.

Onko meillä olemassa sellaisia läheisiä, joille me riitämme pelkällä olemisella? Voisiko olla niin, että joku läheisesi odottaa, että sinä pysähtyisit ja vain olisit hänen kanssaan? Ystävyys, jota täytyy suorittaa ei taida olla kovin vahva ystävyys! Voimme jouluna kuvitella, että on tärkeätä saada kaikki valmiiksi, että joulu menee hyvin. Totuus voi ollakin ihan toisenlainen! Voi olla, että meidän läheisimmät ihmiset odottavat kaikkein eniten, että me vain pysähdymme ja ehdimme oikeasti huomaamaan heidät. Nyt tullaankin lopulta tärkeään kysymykseen: Mitä sinä näet siinä läheisessäsi? Onko sinulle kaikkein helpointa huomata hänen virheensä? Tuskailetko nähdessäsi, että hän on toisenlainen, kuin haluaisit hänen olevan? Jos se on näin, niin silloin ymmärrän, miksi niiden jouluperinteitten kanssa pitää hössöttää! Jos me oikeasti näemme toisessa ihmisessä hänen virheensä suurina ja keskitymme niihin, niin taidamme olla todella huonoja lähimmäisiä tälle. Mikään joululahja tai jouluruoka ei korjaa sitä haavaa, jonka teemme toiselle ihmiselle, kun näemme hänet huonossa valossa ja siksi muistutamme hänelle koko ajan siitä, miten virheellinen ihminen hän on. Eikä tässä auta se, että vain päätämme olla kannustavampia, vaikka sisimmässämme ajattelemme edelleen enemmän hänen heikkouksiaan. Pystymmekö ihan aidosti sydämestämme sanoa puolisollemme, lapsillemme, sisarillemme, vanhemmillemme tai muille läheisille, että olemme äärettömän onnellisia siitä, että he ovat juuri sellaisia kuin ovat? Pystymmekö aidosti keskittyä heihin hyvässä valossa?

Monella meistä on sellainen käsitys Jumalasta, että meidän pitää muuttua kelvataksemme Hänelle. Lisäksi meillä on helposti käsitys, että jotkut tunteet pitää vain työntää sivuun, jos haluamme olla uskovaisia. Voi olla yllättävää, mutta Jumala ensinäkin rakastaa meitä juuri siksi, keitä me olemme. Emme pysty lisäämään Hänen rakkauttaan meitä kohtaan millään elämänmuutoksella. Ja voi olla myös yllättävää, että Jumala ei koskaan halua kieltää meiltä meidän tunteita. Hän ei koskaan halua tehdä meistä väkivalloin iloisia, jos oikeasti koemme surua. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala haluaa kohdata meitä juuri niissä tunteissa, joissa olemme. Meidän ei tarvitse yrittää väkisin päästä toisiin tunteisiin kelvataksemme. Mielestäni on ihanaa tietää, että joka päivä voin varmasti tietää, että Jumala haluaa olla minua lähellä. Hän haluaa kohdata minua ja Hänen rakkautensa on minulle ihanaa lääkettä, jonka voimalla saan elää. Minun ei tarvitse itse yrittää yltää johonkin suuriin mittoihin kelvatakseni Hänelle, vaan Hän haluaa kohdata minut tällaisena kuin olen. Tämä on totta myös sinulle! Tällaisen rakkauden Jumala haluaisi antaa virrata meidän perheissä ja ihmissuhteissa – ei vain jouluna, vaan ihan joka päivä!

Kohti täyttä potentiaalia, osa 2

 

Me elämme erikoista aikaa. Korona on sekoittanut maailmaamme ja emme tiedä, miten kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen. Moni ihminen on menettänyt työnsä koronan vuoksi. Olen yksi niistä, jonka työt ovat katkolla koronan vuoksi. Joulukuulle tuli käytännössä kaksi työtuntia, joista voin laskuttaa ja eilen saatujen tietojen perusteella 11.1.2021 aikaisintaan voi työni jatkua.

On mielenkiintoista huomata, miten ihmiset reagoivat koronan aiheuttamiin muutoksiin eri tavoin. Jotkut ovat vihaisia päättäjille, jotkut noudattavat pilkun tarkasti kaikkia suosituksia, jotkut ovat hämillään löytämättä omaa kantaansa asioihin. Joillekin tämä on suututtavaa tai masentavaa aikaa, jotkut näyttävät elävän niin kuin mitään muutosta ei olisi tapahtunutkaan.

Minua sykähdyttää Raamatussa Joosefin elämä valtavasti! Hän sai Jumalalta kaksi unta jo nuorena poikana. Nuo unet ennustivat Joosefille suuria asioita tulevaisuudessa. Unet saadessaan Joosefin elämässä kaikki oli hyvin. Hän oli isänsä suuressa suosiossa ja koko perheellä meni hyvin. Sitten hänen elämäänsä tuli sotkemaan veljien kateus, niin kuin korona meidän elämäämme. Ensin hänet heitettiin kaivoon, sitten myytiin orjaksi Egyptiin. Orjuudessa näyttää siltä, että Joosef edelleen tiesi mihin suuntaan hän oli matkalla ja hän näyttää toimivan hyvin tarkasti omien arvojensa mukaan. Jo orjuudessa ollessaan Joosef edistyi ja sai kokea Jumalan siunausta. Hän saa suuren suosion isäntänsä edessä ja niinpä hänen asemansa paranee. Tuossa vaiheessa Joosef luultavasti kuvitteli, että hiljalleen hän kulkisi kohti uniensa toteutumista. Sitten kuitenkin iski ”korona” uudestaan! Valheellisen syytöksen vuoksi Joosef joutuukin vankilaan! Tässä vaiheessa voimme ymmärtää, että Joosefin oli hyvin vaikeata koota itseään uudestaan! Hänellä oli varmasti suuri kiusaus käpertyä jonnekin nurkkaan ja antaa katkeruuden vallata elämä. Luultavasti Joosef ensin kamppailikin epätoivoisten ajatustensa kanssa. Raamatun mukaan hän kuitenkin ryhdistäytyi myös vankilassa ja sielläkin hän saavutti vankilan päällikön suosion. Joosef oli myyty orjaksi 17-vuotiaana ja vasta 30-vuotiaana hänet haettiin vankilasta selittämään Faaraon unet. Sen seurauksena hänestä tuli lopulta koko Egyptin hallitsija Faaraon pyynnöstä. 13 vuotta oli kuitenkin pitkä aika etsiä aina uudestaan voima toimia omien arvojensa mukaan menettämättä toivoa.

Kun sain 2.12. tietää, että uimahallit taas suljetaan, se vaikutti minuun välittömästi. Mieleni oli keskittynyt siihen, että hoidan loppuvuoden työt suunnitellusti ja yhtäkkiä kaikki suunnitelmat romuttuivat. Näyttää siltä, että mieleni tarvitsi muutaman päivän prosessoinnin tajutakseni, että mihin nyt keskittyisin. En voinut välttyä synkiltäkään ajatuksilta. Rakastan työtäni valtavasti ja nyt en saanutkaan sitä tehdä loppuun tänä vuonna. Elämääni liittyy myös samankaltainen odotusaika, joka Joosefilla oli. On olemassa unelma, jota olen välillä yrittänyt kaikin voimin irrottaa itsestäni, ettei se piinaisi minua, mutta tuo unelma ei ole suostunut kuolemaan. Tuohon unelmaani liittyen marraskuulla näin jälleen umpikujan merkit.

On ehkä vaikeatakin selittää sitä, mitä se tarkoittaa, jos 14-vuotiaana sydämeen syntyy unelma, joka ei suostu mitenkään kuolemaan. Et haluaisi tuhlata elämääsi tuon unelman kanssa, jota et omin voimin onnistu saavuttamaan, mutta et pysty sitä myöskään irrottamaan itsestäsi. Se vain elää, vaikka mitä tapahtuisi. Se unelma on niin suuri osa minua, että jokaisen, joka oikeasti haluaa tuntea minut, hänen täytyy tietää myös siitä, tai sitten hän ei tunne minua kunnolla.

Siihen jäin työttömäksi samalla, kun olen nähnyt selvät umpikujan merkit oman lähtemättömän unelmani kanssa. Miten siihen reagoisi? Haluan kertoa omasta reagoinnistani…

On paljon asioita, joihin en pysty vaikuttamaan. Voisin käyttää voimani harmitellakseni, miten mikään ei tunnut menevän toivotusti! Voisin yrittää löytää syyllisiä! Voisin valittaa siitä, miten mielestäni koronaan on reagoitu epäjohdonmukaisesti. Uskon kuitenkin, että lopulta kaikella on tarkoituksensa. Laitoin facebookiin alla olevan kuvan symboloimaan sitä, mitä uskoin Jumalan minulle puhuneen.

On lopulta niin paljon asioita, joihin voin vaikuttaa! Voin keskittyä ymmärtämään omia lapsiani enemmän! Voin keskittyä siihen, miten voisin olla parempi isä heille. Voin keskittyä avioliittoomme! Miten voisin rakentaa meidän suhdettamme entistäkin vahvemmaksi? Voin lujittaa suhdettani Jumalaan! Voin keskittyä kuuntelemaan ja ymmärtämään entistäkin paremmin Hänen ajatuksiaan! Voin syödä terveellisemmin! Olen innostunut kasviksista ja syönyt viime päivinä enemmän kasviksia, kuin ehkä koskaan. Olen vakiinnuttanut päivärytmiäni, että saisin nukuttua paremmin ja nyt olen nukkunut jo viisi yötä todella hyvin. Olen keskittynyt juoksuharjoituksiini paremmin. Olen korjannut juoksutekniikassani sellaisia asioita, joita en ole koskaan ennemmin pystynyt korjaamaan. Inhottava nilkkavaiva tuntuu antavan periksi, kunhan keskityn juoksemaan paremmalla ryhdillä ja rytmillä.

En innostunut elämäntapamuutoksesta siksi, että on kiva yrittää olla tosi urheilullinen tai tosi täydellinen jossain. Kyse ei ole sellaisesta. Innostuin siitä, koska tajusin, että minä voin vaikuttaa niin monella tavalla siihen, että kuljenko kohti omaa unelmaani. Voin haaveilla korkeista talon seinistä vain, jos keskityn myös perustuksiin ja pohjakerroksiin.

Tajusin, että voimme käpertyä sohvalle, kun asiat menevät mönkään ja etsiä aina uusia elokuvia ja sarjoja Netflixistä jämähtääksemme sinne tai sitten voimme astua elämämme ohjaajiksi. Mikään asia ei todellakaan ole tänä vuonna tuntunut onnistuvan. Tekisi mieli vain kysellä, että miksi! Mutta vastauksia ei tunnu tulevan. Ehkä tämä on kuitenkin juuri meidän aikamme! On meidän aikamme osoittaa, kuinka vahvoja ja luotettavia me olemme.

En ole suunnitellut itsemurhaa, enkä ole itsetuhoinen, mutta on sekin totta, että unelmien särkyessä sitä välillä toivoisi jotenkin vahingossa lipsahtavan auton alle tai muuta vastaavaa. Loppuun asti ajatellessa tuota joka kerta sisimmässäni syttyy jotakin. En aio luovuttaa! Minulle on annettu jotain, jota haluan antaa eteenpäin. On sittenkin niin paljon hetkiä elämässä, joissa koen tekeväni jotain sellaista, miksi minä synnyin. Haluan valpastua! Elämäni ei tarvitse olla suorittamista, vaan sittenkin merkityksellistä elämää 24/7!

Jos putoan kaivoon, nousen sieltä, jos jään orjuuteen, teen työni kuitenkin niin hyvin, että asemani muuttuu. Jos joudun vankeuteen, löydän sielläkin elämälleni suunnan. Oikeastaan mikään tai kukaan ei voi viedä sitä voimaa ja tarkoitusta, joka minulle on annettu.

On aika keskittyä oikeisiin asioihin! Voimat kuluvat, jos keskitymme asioihin, joita emme pysty muuttamaan. Huominen on liian kaukana! Tänään on aika elää omalla täydellä potentiaalilla – sittenkin!

Kohti täyttä potentiaalia, osa 1

Tervetuloa kanssani matkalle! Minulla on tunne, että todella moni asia elämässäni on hiljalleen johtanut minua tähän pisteeseen. Tuntuu, kuin vähitellen palapelin palaset olisivat asettuneet paikoilleen ja nyt olen tässä päivässä aloittamassa tätä projektia. Tässä projektissa tulen puhumaan ihmisyyden monista osa-alueista: liikunnasta, ystävyydestä, elämän hallinnasta, elämän arvoista, uskosta, ravitsemuksesta, fyysisestä ja henkisestä jaksamisesta jne. Missään asiassa en ole asiantuntija, mutta meidän on helppo lukea tietoa monista hyvistä lähteistä, löytää vastauksia ja sen jälkeen lähteä matkalle!

Keskiviikkona 2.12.2020 sain WhatsApp-viestin, jossa kerrottiin uimahallien menevän kiinni koronan vuoksi. Olen toiminimiyrittäjä, joka teen talvikaudella kaikki työni uimahallilla, joten tuo viesti tarkoitti minulle käytännössä, että kaikki työt loppuivat kokonaan. Edellisen kerran näin kävi maaliskuun puolivälissä. Rahallisesti tämä tilanne ei minua toistaiseksi huolestuta. Olo oli kuitenkin sellainen, kuin matto olisi viety taas altani. Vääjäämättömät kysymykset alkoivat täyttää mieltäni: ”Kuka minä olen? Mitä minä haluan tehdä? Mihin haluan olla menossa? Todennäköisesti työt palaavat taas arkeeni vuoden vaihteen jälkeen, mutta nyt on taas yhtäkkiä paljon aikaa pohtia elämän suuria kysymyksiä.

Huomasin ajattelevani ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sitä, miten se koostuu monesta osatekijästä. En tiedä kuinka pitkä projekti tästä tulee, mutta tänään aloitan työttömyyden usuttamana sarjan, jossa pohdin, miten ihminen voisi kulkea kohti täyttä potentiaaliaan. Tämän blogin lisäksi teen vastaavaa sarjaa myös Youtube-kanavalleni, joka on omalla nimelläni.

https://www.youtube.com/watch?v=bd2xMlCxUl0

Toivon, että jokainen osa voisi olla hyödyksi kenelle tahansa ja minkä ikäiselle tahansa, riippumatta siitä, oletko urheilija, sohvaperuna, uskovainen, ateisti, työssä käyvä, työtön, opiskelija, eläkeläinen, perheellinen, perheetön tai mitä tahansa. Uskon, että kuka tahansa meistä voi löytää valtavan määrän tietoa niistä aiheista, jotka liittyvät ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. En yritä olla asiantuntija missään asiassa, mutta aion jakaa omaa kokemustani.

Koen, että minulla itselläni on todella paljon opittavaa ja kehitettävää kulkeakseni kohti täyttä potentiaaliani. Lähden siis itsekin matkalle. Tällä hetkellä melkein kaikki asiat ovat rempallaan. Kehitettävää on ravitsemuksessa, unirytmissä, harjoitusohjelmassa, henkisen tasapainon vaalimisessa, asenteissa jne. Näiden vuoksi koen itseni välillä tosi väsyneeksi, ylimääräistä painoa on kertynyt, vasen nilkkani oireilee, toimin joskus vastoin omia arvojani ja helpoin mitattava asia näkyy juoksuharjoittelussani. Torstaina 3.12. juoksin 10 kilometrin vauhtikestävyyslenkin. Se oli minulle jonkinlainen lähtötason arviointi tässä projektissa. Käytin kymppiin hiukan alle 36 min, joka tarkoittaa kolmea perättäistä kuupperintestiä, joissa juoksin keskimäärin 3333 metriä. Tämän projektin aikana haluaisin nähdä, että tuo 10 kilometrin aika paranisi tasaiseen tahtiin. Mainittakoon, että juoksen nimenomaan paljasjalkakengillä, koska haluan nähdä, mihin minä pystyn, enkä sitä mihin ihminen pystyy paremmilla kengillä.

Pyrin ottamaan muutaman asian käsittelyyn joka kerta ja korjata niitä.

Ensimmäinen asia, johon olen keskittymässä, on se, kuka minä ihan oikeasti olen. Me määritämme minuutemme helposti omaan ammattiimme, harrastukseen tai johonkin asemaan. Sen takia minullekin työni keskeytyminen yllättäen oli kova isku. Täytyi alkaa pohtia asioita syvemmin. Mikä minut saa pysymään kasassa? Mitkä asiat minussa ovat niin totta, että niitä kunnioittaessani elämässäni säilyy ryhti? Löysin itsestäni kolme tärkeätä osaa, jotka selvästi ovat vahvasti osa minua: 1. Jumala ja usko Häneen on elämäni pohja 2. Haluan olla rakastava lähimmäinen 3. Elämäni on helpointa rakentaa juoksemisen ympärille, koska juokseminen on jotain, mitä haluan tehdä jatkuvasti.

Noiden kolmen asian huomaaminen helpotti minua valtavasti! Huomaan, että jos esimerkiksi en rukoile koko päivänä tai teen jotain, minkä tiedän olevan vastoin Jumalan tahtoa, alan voida pahoin. Tai jos vietän itsekkäästi päiviä keskittyen vain omiin tarpeisiini, tulen onnettomaksi. Ja yllättävää kyllä, jos juoksen epäsäännöllisesti tai teen puolihyviä harjoituksia, rikon jälleen omaa perustaani. Joku tilastotulos 10 vuoden takaa ei tee minua tänään onnelliseksi, vaan se, että saan olla tänään juoksija. Jos haluan todella elää hyvän päivän, keskityn tekemään mahdollisimman hyvän juoksuharjoituksen. Huomaan myös, että minulle on tärkeätä rukouksen lisäksi saada ylistää eli keskittyä rakastamaan Jumalaa. Laulan kotona usein rakkauslauluja Jeesukselle tai sitten laitan kuulokkeet voidakseni kuunnella ihania ylistyslauluja. Mitkään muut laulut tai mikään muu juttu ei voi korvata sitä, että saan viettää aikaa lähellä rakastavaa Jumalaa. Huomaan myös, että minulle on todella tärkeätä karistaa kaikki negatiiviset ajatukset toisia ihmisiä kohtaan ja keskittyä siihen, miten voin olla rakentamassa jotain hyvää, koska se tekee minut onnelliseksi. Kukaan ihminen ei ole pelkästään paha! Jokainen ihminen on sittenkin rakastettava, vaikka hän tekisi pahoja asioita. Kun tiedostan sisimmässäni, että maailmassa ei ole yhtäkään vihollista minulle, tiedän maailmani olevan oikein päin. Toki tähän periaatteeseen tarvitsen rakastavan Jumalan läheisyyttä.

Kun nämä arvot saavat johtaa sopivassa suhteessa elämääni, voin olla onnellinen. Kun voin aamulla ajatella, että herään tänään rakastamaan Jumalaa, rakastamaan ihmisiä ja juoksemaan, voin olla innostunut ja motivoitunut. Siksi järjestän määrätietoisesti elämääni sille mallille, että nämä asiat saavat toteutua jatkuvasti.

Toinen asia, jota haluan korjata elämässäni, on elämän rytmi. Huomasin, että juoksuharjoittelu lisääntyy minulla aina silloin, kun on aikaa enemmän. Sitten, kun työsesonki on pahimmillaan, juokseminen vähenee. Työsesongin myötä myös elämänrytmi sekoittuu. On aamuja, jolloin joudun pakottamaan itseni heräämään aiemmin kuin toisina aamuina. Menen nukkumaan turhan vaihtelevasti. Näistä johtuen yöuneni ovat usein huonot. Herään useimmiten klo 00-02 käydäkseni vessassa ja sitten en saa nukuttua moneen tuntiin. Myös viikonloppu muuttaa rytmiäni. Harjoittelen useimmiten silloin, kun se parhaiten sopii, joten hyvin harvoin juoksen kahtena peräkkäisenä päivänä samaan kellonaikaan. Tämä vaikuttaa myös siihen, että syön epäsäännöllisesti koska milloinkin. Eli toisin sanoen oikein mikään ei ole säännöllistä. Kauan aikaa mietittyäni keksin melko aukottoman suunnitelman, jonka avulla voisin muuttaa sittenkin elämäni säännölliseksi. Vaikka työajat vaihtelevat päivittäin ja useimmiten minulla on 2-3 eri työjaksoa päivän aikana, löysin jokaiselle päivälle sopivan ajankohdan harjoittelulle ja sen kautta ateriarytmikin vakiintuisi.

Päätin tästä lähin pyrkiä heräämään siten, että ehdin juoksu- tai kävelylenkille klo 6-7 viitenä aamuna viikossa ennen aamupalaa. Yhtenä päivänä pidän juoksusta vapaata ja yhtenä päivänä teen niin sanotun pitkän harjoituksen eli juoksen iltapäivällä vain yhden harjoituksen. Sijoitan nämä päivät viikossa siten, että ne sopivat töiden suhteen oikeisiin päiviin. Iltapäiväharjoituksen pystyn aloittamaan siis kuutena päivänä viikossa klo 14-15. Huomaan, että lasten harrastukset tuovat joitakin poikkeuksia silloin tällöin tuohon rytmiin, mutta ajattelen, että on hyvä, jos on olemassa tuollainen perusrunko, josta vain harvoin poiketaan. Odotan innolla sitä, että säännöllisen rytmin kautta pystyn nukkumaan öitäni paremmin ja olen päivisin virkeämpi. Uskonkin vahvasti, että jokaisen ihmisen olisi tärkeätä löytää itselleen säännöllisyyttä syömiselle, nukkumiselle ja ehkä myös liikunnalle – ei itsensä kiusaksi, vaan omaksi hyödyksi.

Kolmantena asiana keskityn omassa ruokavaliossani joihinkin asioihin. Uskon, että voisi olla paljonkin korjattavaa, mutta tässä vaiheessa pyrin löytämään ruokavaliooni kasvisosastolta kaikkia sateenkaaren värejä, kuten asiantuntijat suosittelevat. Sen lisäksi pyrin ohjaamaan lisätyn sokerin käyttöä. En aio luopua sokerista kokonaan, koska se tuntuisi ensinäkin hullun radikaalilta muutokselta minulle, enkä edes tietäisi miten onnistuisin täyttämään energiavarastoni ilman sokeria. Uskon, että sokerin käytön tulisi olla kohtuullista ja sitä tulisi saada vain järkevään aikaan. Esimerkiksi viime viikolla 20 kilometrin juoksuharjoitukseni aikana koin, että energiat alkoivat loppua, koska harjoitus oli ollut kuluttava sisältäen 10 kilometrin vauhtikestävyysjuoksun. Päästessäni autolleni söin sekä proteiinipatukan, että tummaa suklaata, joissa molemmissa oli lisättyä sokeria. Oloni parantui nopeasti ja jaksoin todella hyvin odottaa noin tunnin, että pääsin ruokapöytään. Uskonkin, että meidän kannattaisi ajatella syömisestä niin, että sellaisen syöminen on useimmiten hyvä, jos syömisen jälkeen on hyvä olo. Päivässä on paljon sellaisia hetkiä, jolloin ei missään tapauksessa kannattaisi syödä sokerisia tuotteita tai ainakaan pelkästään sellaisia. Herkuttelun jälkeen voi olla hetken aikaa hyvä olo, mutta myöhemmin olotila muuttuu ja sellainen ei ole terveellistä.

Kaikkien muutosten kohdalla uskon, että meidän kannattaa olla harkitsevia. Usein maltilliset muutokset ovat parempia, kuin se, että yritämme muuttaa kerralla kaikkea. Toki suurten elämän arvojemme kohdalla uskon, että on tärkeätä päästä mahdollisimman nopeasti elämään omien arvojemme mukaan.

Oikein mukavaa joulunodotusta kaikille!