Kipua ja rakkautta

Rikkinäisyyksien ja monien kipeiden haavojen kanssa mies haluaa halata omaa rakasta poikaansa. Hän haluaa sanoa ja miljoona kertaa muistuttaa, kuinka rakas ja tärkeä ihminen tuo pieni ihme on. On selvää, että täydellistä isää ei tuo poika ole saanut, mutta jos jotain jäisi isältä käteen tulevaa aikuistumista varten niin se, että poika on aivan ainutlaatuinen ja suunnattoman tärkeä. Tuntuu siltä, kuin pojan koko olemus muistuttaisi jatkuvasti, että rakkaus, kannustavat sanat, lämminsydämisyys, lempeys, toisen huomioiminen ja toisen arvokkuuden ymmärtäminen kuuluvat tähän maailmaan elintärkeänä osana. Tai ne ovat asioita, joita tämä maailma tarvitsee. Halatessa tuota poikaansa rikkinäinen mies tuntee tekevänsä, jotain sellaista, millä tätä maailmaa ihan oikeasti rakennetaan. Maailman jokainen poika tarvitsee isäänsä. Isällä on aivan erityinen mahdollisuus säästää poikaansa kivuilta ja ehkä rakentaa hänestä sellainen järkähtämätön ja peloton mies, joka on valmis tekemään isoja asioita tässä maailmassa.

           Elämässä voi käydä niin, että melko kokonaisvaltaisesti se maailma, johon olemme uskoneet alkaa yhtäkkiä paljastua kamalan kylmäksi, hauraaksi ja voimattomaksi. Mies voi kasvaessaan tulla siihen tulokseen, että ne ihmiset, joihin luotti, eivät olleetkaan luottamuksen arvoisia. Se todellisuus, johon luotti, ei ollutkaan totta. Kristillisyys on äärimmäisen kaunis ja uskottava todellisuus, kun luemme siitä Raamatusta. Siihen liittyy upeita lupauksia. Raamattu puhuu ilosta, rakkaudesta ja rauhasta todella paljon. Raamattu jopa antaa elämään tarkoituksen, kun sitä luemme. On selvää, että meidän on ymmärrettävä, että kukaan kristitty ei voi olla täydellinen ja kuka tahansa voi kompastella ja kaatua. Voi olla kuitenkin huolestuttavaa, jos ihmisenä huomaamme, että baareissa käyvät ihmiset välittävät toisistaan enemmän kuin seurakunnissa käyvät ihmiset. On huolestuttavaa, jos huomaamme, että ihmiset ovat rehellisempiä seurakunnan ulkopuolella, kuin sen sisäpuolella. Ja kaikkein huolestuttavinta on huomata, että perheet seurakunnissa voivat huonommin kuin sen ulkopuolella.

           Sana rakkaus voi tuntua todella haalealta ja mitäänsanomattomalta, kun luemme Raamattua, jos kukaan meistä ei ole oikeasti siihen törmännyt. Jos koko elämänkokemuksemme kirjo ei sisällä missään vaiheessa todellista kosketusta aitoon jumalalliseen rakkauteen, emme ole kovinkaan vaikuttuneita sanasta rakkaus. Onko olemassa vain sitä puolisoiden tai ystävien välistä rakkautta, joka perustuu molemminpuoliseen hyötymiseen? Rakastammeko vain silloin, kun tiedämme itse siitä hyötyvämme? Millä asenteella seurakunnat toimivat? Ihmiset janoavat rakkautta, joka korjaa haavoja, rakkautta, joka antaa voimaa nousta ylöspäin. Haluaako joku seurakunta tai joku ihminen seurakunnassa antaa lähimmäiselleen jotain ihan ilman mitään odotuksia? Onko se OK, että ihminen hakee apua seurakunnasta mutta ei kuitenkaan tule tilastonumeroksi seurakunnan menestystä todistamaan. Onko se OK, että ihminen turvautuu sinun apuusi kivun hetkellä, mutta ei siltikään toimi elämässään sinun odotustesi mukaan.

           Seurakunta voi olla joskus todella kylmä paikka. Voi olla niin, että seurakunta on koko paikkakunnan masentavin ja ahdistavin paikka. Olemmeko kenties käsittäneet väärin sen, mihin Jumala on meidät kutsunut? Onko kristillisyydestä tullutkin meille jonkinlainen suojamuuri, jonka kylmiin arvoihin voimme suojautua pysyäksemme jääräpäisinä mielensä pahoittajina. Uskon niin, että aito rakkaus näkyy ja tuntuu kilometrien päähän. Samalla tavalla myös rakkaudettomuus näkyy ja tuntuu kilometrien päähän.

           Olen mutustellut jo vuosia pientä lausetta Raamatusta, jonka Paavali sanoo Filippiläisille kirjeessään: ”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon.”(Fil.4:5) Paavali oli sydämeltään evankelista. Hän haaveili jatkuvasti, että evankeliumi leviäisi kaikkialle ja hän tiesi, että useimmiten paras evankeliointitapa oli pelkästään se, että ihmiset näkisivät muutoksen niissä ihmisissä, jotka elivät Jumalaa lähellä. Olen tajunnut, että lempeyden ja rakkauden sytyttäminen on yksi Pyhän Hengen suurimmista haaveista uskovan elämässä. Olen joutunut joissain tilanteissa kysymyksen eteen, jonka uskon Pyhän Hengen minulta kysyneen: ”Lukeeko Raamatussa, että tulkoon teidän röyhkeytenne kaikkien ihmisten tietoon vai tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon?” Koen, että Pyhä Henki jatkuvasti ohjaa huomaamaan toisen ihmisen. Ja kuten ehkä arvaatkin, tässä on minun kohdallani ollut kovasti työmaata!

           Koin kamalan pettymyksen joskus. Minun elämääni ravisteli rajusti se, kun aloin tajuta, ettei kaikki ollutkaan ihan sitä, miltä se näytti. En voinutkaan enää hyvällä omalla tunnolla pitää kiinni niistä tutuista asioista ja uskomuksista, joihin olin luottanut. Jotkut kristityt haluavat tehdä koko uskostaan jonkinmoisen kuplan. Kaikki on oikeasti ihan hirveässä ristiriidassa, mutta silti halutaan kuvitella, että näin on hyvä.

           Melkein menetin oman uskoni tässä rajumyrskyssä. Minuun alettiin suhtautua kuin luopioon tai katkeroituneeseen uskovaan. Totuus oli kuitenkin vain se, että hälytyskellot olivat soineet. Elämää piti alkaa rakentaa ihan uudella tavalla. Jossain vaiheessa oikeasti luulin menettäväni koko uskon, mutta sitten aloin huomata jotain. Jumalan rakkaus alkoi vaikuttaa. Aloin tajuta, että elämän ei tarvitsekaan olla niin kylmää. On ollut uskomatonta huomata, että vaikka Jumala vihaakin syntiä, Hän silti rakastaa jokaista syntistä.

           Jumalan läheisyydessä on valtavan paljon kauniita ajatuksia toisia ihmisiä kohtaan. Jos oikeasti olet ollut lähellä Jumalaa, niin et heti seuraavaksi ole tuomitsemassa toista ihmistä hänen väärien tekojensa takia. Päinvastoin sinä mietit, miten voisit nostaa tuota ihmistä. Jumalan läheisyydessä aurinko paistaa paljon kirkkaammin. Jumalan läheisyydessä kaikki on paljon kauniimpaa. Jumalan läheisyydessä emme mieti vain sitä, mitä me voisimme saada, vaan ajatukset kääntyvät toisinpäin: Mitä voisimme antaa toisille ja jopa mistä voisimme luopua toisten hyväksi!

           Jumalan rakkaus on sittenkin totta! Jumalan rakkaus on sellaista, joka ei odota hyötyä itselleen. Sinä ja minä voimme seurustella tuollaisen rakkauden kanssa!  

           Tähän tekstiin liittyy yhtä aikaa todella paljon kipua ja samalla todella paljon iloa ja syvää innostusta. Voi kuinka ihanaa on tällaisena rikkinäisenä ja haavoittuneena kätkeytyä Jumalan rakastavaan syliin. On ihanaa olla Isän lapsi ja tunnistaa se, kuinka Hänen rakkautensa ohjaa rakastamaan omaa perhettä ja sen jälkeen kaikkia ihmisiä, jotka vastaan tulevat.