Osa 4 ja 5/311 Kustavi ja Pirkkala

Lauantaiaamuna 3.8. starttasimme koko perheen kanssa klo 7 ja ajoimme Kustaviin. Kustavissa oli lohimarkkinat ja lohihölkkä. Kustavissa on vakituisia asukkaita vain reilu 900, mutta väkimäärä moninkertaistuu kuulemma kesäisin, koska siellä on niin paljon kesämökkejä. Myös nuo markkinat näyttivät vetävän hurjan paljon väkeä. Lohihölkässäkin taisi olla lähes sata osallistujaa. Hölkässä oli lyhyempi matka reilu 5 kilometriä ja pidempi matka lähes 12 kilometriä. Ilmoittautuessani kyselin, että kummalla matkalla olisi kovempia juoksijoita. Sitä ei osattu arvioida, joten päädyin juoksemaan pidemmän matkan. Lyhyen matkan nopein oli minua hiukan jäljessä, kun heidän reittinsä erkani pidemmästä. Hänen kanssaan olisi voinut tulla melko tiukka kilpailu. Pitkällä matkalla toiseksi nopein hävisi minulle 8 minuuttia. Maisemat olivat kuitenkin hienot ja olin tyytyväinen, kun pystyin juoksemaan mäkisellä reitillä alun 10 kilometriä alle 35 minuutin.

               Pirkkalahölkkä oli keskiviikkona 7.8. Sinne ajoin autolla yksin. Pirkkalassa on yli 19 000 asukasta. Pirkkalahölkkä oli todella hyvin järjestetty. Kuulosti siltä, että järjestäjien yhteistyö toimi erinomaisesti. Kuuluttaja oli kilpailun hengessä erinomaisesti mukana ja hänen kannustava asenteensa sai varmasti muutkin hyvälle tuulelle. Maalin lähellä opastajana toiminut mies oli myös aivan ällistyttävän hyvä kannustamaan. Juoksijoita oli ehkä yli 300 ja silti tuolla miehellä riitti ääntä ja energiaa kannustaa ja innostaa juoksijoita opastaessaan heitä urheilukentälle ja maaliin. Pirkkalahölkässä oli myös kovia juoksijoita. Jäin 10,6 kilometrin matkalla viidenneksi. Minulla ei ollut ihan paras päivä, koska jalat tuntuivat väsyneiltä jo alkuvaiheessa ja reitin isot ylämäet olivat melkoisia koettelemuksia, mutta pääsin maaliin.

               Nyt olen viidessä kunnassa kiertänyt ja olen huomannut, että tästä on tullut myös esirukousprojekti. Rukoilen aina ennen juoksutapahtumaa kyseisen paikkakunnan puolesta. En ole luonnostani hirveän näkyvä tai kuuluva ihminen ja siksi saatan olla aika huomaamaton noissa juoksutapahtumissa. Toivon kuitenkin, että voisin edes esirukouksilla tuoda siunauksia sinne missä kuljen. Toki haaveeni olisi, että joskus voisin kiertää Suomen kuntia siten, että voisin saarnata ihmisille Jeesuksesta. En haluaisi koskaan tyrkyttää, mutta haluaisin antaa mahdollisuuden tulla kuuntelemaan hyvää sanomaa.

               Me emme tarvitse kuollutta uskontoa. Israelilaiset olivat saaneet Mooseksen kautta suurenmoisia asioita Jumalalta. Heillä oli ensin teltassa ja myöhemmin temppelissä kaikkeinpyhin, jossa Jumalan läsnäolo oli. Heillä oli juutalaiset säännöt ja tavat, joita he toteuttivat vuodesta toiseen liittyen eri juhliin ja päiviin. Kerran vuodessa ylipapin piti käydä kaikkeipyhimmässä tekemässä tietyt toimitukset. Hänen jalkaansa sidottiin köysi siltä varalta, että hän kuolisi Jumalan läsnäolossa. Mikäli ylipappi kuolisi, hänet voitaisiin vetää köydellä ulos. Juutalaiset olivat oppineet pelkäämään Jumalaa, koska Jumala ei sallinut syntiä eikä leväperäisyyttä. Mooseksen aikana ihmisiä kuoli kansasta, koska he eivät totelleet Jumalaa. On upeata ajatella Jumalan läsnäoloa tuossa kaikkeinpyhimmässä. Jumala oli todellinen israelilaisille! Hän halusi siunata kansaansa ja olla heitä lähellä. Kuten voimme Vanhasta Testamentista lukea, Israelin kansa oli kuitenkin jatkuvasti tottelematon. Voimme huomata myös, että Jumala suunnitteli uutta liittoa ihmisten kanssa. Hän väsyi israelilaisten tottelemattomuuteen. Kun Jeesus syntyi Israeliin, juutalaisten uskosta oli tullut pelkkä kuollut uskonto. He kiinnittivät huomionsa aivan vääriin asioihin. He eivät etsineet Jumalaa koko sydämestään, mutta kaikenlaiset säännöt ja perinteet olivat heille tärkeitä. Uudessa Testamentissa kerrotaan, että Jeesuksen kuollessa temppelin esirippu repesi ylhäältä alas! Tuon esiripun piti suojata Jumalan läsnäoloa kaikkeinpyhimmässä. Jeesuksen kuolema kuitenkin paljasti, että Jumalan todellisuutta ei enää ollut siellä. Jumala halusi aloittaa uuden liiton Jeesuksen ristinkuoleman kautta!

               Jumala ei koskaan halunnut perustaa uskontoa. Hän ei halunnut, että kristinuskosta tulisi sellainen opeteltava asia, jonka opimme, kunhan luemme ja kuuntelemme. Hän ei halua, että keskitymme kristillisten perinteiden vaalimiseen, vaan Hän haluaa, että löydämme Hänet itsensä! Jumala haluaa olla totta meille! Hän haluaa tulla meitä lähelle. Ei se toki haittaa, jos joku haluaa tutkia teologiaa ja tulla jotenkin superviisaaksi monenlaisten opinkappaleitten kanssa, mutta Jumala itse haluaa olla meille totta! Hän ei halua, että pelkästään kuulemme Hänestä tai luemme Hänestä. Hän haluaa olla meille todellinen. Jos olemme menettäneet Hänet, olemme menettäneet kaiken sen mukana. On typerää yrittää ylläpitää oppia pelastuksesta, jos olemme työntäneet Pelastajan pois läheisyydestämme. Jos olemme uimataidottomina vedessä, meitä ei auta tieto siitä, miten joku voisi meidät kuljettaa rantaan. Tarvitsemme todellisen pelastajan, emmekä vain teorioita. Seurakunnat ja jokainen meistä voimme kadottaa Pelastajan, jos esimerkiksi maalliset rikkaudet ja tavarat nousevat meille tärkeämmiksi. Yhteiskuntamme vauraus ja hyvinvointi saattavat eksyttää meidät pois Pelastajan luota. Maallinen omaisuus on tyhjyyttä verrattuna siihen täyteyteen, joka on Jumalassa. Todellinen ilo ja täyteys ovat Jumalassa!

               Minua puhuttelee Paavalin sanat, kun hän sanoo voivansa elää sekä runsaudessa, että niukkuudessa. Hän oli oppinut selviämään köyhyydessä ja osasi elää myös rikkaampana. Tähän liittyen luin muutama päivä sitten lapselleni tarinan Roope Ankasta. Roope Ankan suvulla oli säännöllinen kokoontuminen. Heillä oli juhlaillallinen MacAnkkojen kanssa, mutta ennen illallista heillä oli jonkinlainen ”itaruuskisa”. Testattiin, että kuka pystyi halvimmalla käymään kaupungilla ja ostamaan tietyt tarpeet juhlaa varten. Minua kiehtoi tuo kilpailu! Kilpailijat tekivät tiettyjä valintoja saadakseen mahdollisimman halvalla tarvitsemansa. Toki kisaan liittyi Roopen tyyliin kuuluen myös älytöntä tinkimistä. Sitä en niinkään ihaile, mutta on jotenkin kiehtovaa, että omilla valinnoillamme voimme säästää. Ollessani joskus Portugalissa yksin, nautin siitä, että minulla oli tietty määrä rahaa käytettävissä. Oli kiehtovaa miettiä, miten saa rahat riittämään joka päivälle. Joskus kotonakin olen laskenut, että millainen ruokavalio voisi tulla mahdollisimman halvaksi.

               Vaimoni Johanna ei yleensä lue itse kirjoittamiani blogeja, vaan minä saan lukea ne hänelle ääneen. Tällä kertaa jätän tämän viimeisen kappaleen lukematta, koska haluan tehdä pienen yllätyksen hänelle. Olemme keränneet tätä kirjoittaessani Johannan kanssa mustikoita tämän kesän aikana yhteensä 46 sangollista eli 460 litraa. Kiitos Jumalalle hyvistä mustikkapaikoista! Mustikoita kerätessä minulle tulee aina mieleen 10-vuotiskihlapäivämme tapahtuma vuonna 2013. Olin rukoillut, että löytäisin hyvän mustikkapaikan ja sitten mieleeni oli tullut eräs tien mutka, johon jättäisin autoni. 10-vuotiskihlapäivänämme Johannan kanssa pysäytimme auton juuri tuohon tien mutkaan. En ollut koskaan etsinyt mustikoita sieltä päinkään. Lähdimme kumpikin eri suuntiin etsimään mustikoita. Tovin päästä tajusin, että tästähän on romantiikka kaukana, kun en edes tiedä missä kaunis vaimoni on. Lähdin etsimään ja aloin huudella häntä. Ensin en saanut vastausta ollenkaan. Sitten nousin pienen mäen päälle ja siellä huomasin, että Johanna olikin tuon mäen toisella puolella. Mäen päällä huomasin myös, että tuon mäen päällä oli valtavat määrät mustikoita. En ole koskaan ennen tuota päivää, enkä sen jälkeenkään löytänyt niin hyvää mustikkapaikkaa. Keräsimme siitä pieneltä alueelta yli 20 sangollista mustikoita itsellemme ja vinkkasin paikasta myös ystäville, jotka keräsivät useita sangollisia itselleen. Tuo tapahtuma opetti minulle, että parhaat onnistumiset eivät löydy, kun etsin niitä omin päin kaukana vaimostani. Jumalan siunaus, parhaat onnistumiset ja menestys löytyvät, kun olemme vaimoni kanssa ensin löytäneet toisemme. En halua siis yrittää omin päin yhtään mitään. En halua unelmoida enkä tehdä suunnitelmia kuvitellen, että voin tehdä kaiken yksin. Jumala on tarkoittanut minut elämään ja onnistumaan yhdessä minun ihanan vaimoni kanssa. Olemme myyneet tänä vuonna sangollisia mustikoita perkaamattomina. Johanna teki kuitenkin diilin yhden ostajan kanssa, että hän perkaa sangollisen ja saa sitä vastaan hieronnan. Ennen Pirkkalahölkkään lähtöäni päätin yllättää Johannan, joka oli töissä. Yleensä inhoan perkaamista, mutta nyt halusin kokeilla, mitä siitä tulee. Laitoin vielä saarnan itselleni kuunneltavaksi samalla, kun perkasin. Saarna puhuikin sopivasti siitä, miten voimme pitää perheemme ehjinä ja hyvinvoivina. Aloin jo melkein tykätä perkaamisesta ja sain kuin sainkin sangollisen peratuksi. Nautin yleensä siitä, kun saan tehdä jotain toisen hyväksi. Joskus on upeata siivota tai tiskata yllätykseksi. Pirkkalahölkässä olisi ollut kolmelle parhaalle Citymarketin lahjakortteja palkinnoksi. Ajaessani sinne ajattelin jo sieluni silmin, että olisipa ihanaa antaa rakkaalle vaimolle lahjakortti. No…. Jäin viidenneksi. Paluumatkalla minulla sitten välähti. Alan säästää arjen valinnoissa ja kerään pienen lahjarahan vaimolleni. On totta, että meillä kaikki rahat ovat yhteisiä, mutta usein käy niin, että perheellisinä mietimme, voimmeko käyttää rahojamme johonkin omiin juttuihimme, vaikka emme toisiamme kiellä ostamastakaan. Johanna ei mitenkään odota minulta mitään eikä minulla ole sellainen olo, että hän minulta vaatisi jotain tällaista. Kyse ei ole jonkun asian hyvittämisestä. Jotenkin vain hän on sellainen ihminen, että nautin siitä, kun näen hänen silmänsä loistavan. On upeata nähdä, kun hän touhuaa jotain täydellä innolla. Hän on viime aikoina ommellut kaikenlaisia hienoja vaatteita ja ehkäpä hän voisi käyttää tuon rahan johonkin siihen liittyvään. Olen melko pitkään syönyt päivittäin proteiinipatukoita. Ne ovat helppoja välipaloja, kun päivä on vauhdikas. Päätin, että niissä pystyn tästä lähin säästämään. Yksi banaani maksaa noin 25-30 senttiä kun taas proteiinipatukka maksaa 1,19 euroa. Kävin läpi myös kaikkea muuta ja innostuin tästä projektista. Voin ehkä säästää 3-4 euroa päivässä. Sitten voin siirtää sen rahan aina eri tilille, koska en käyttänyt sitä. Kuukaudessa olisin säästänyt jo ehkä 100 euroa. Kirjoitin tästä tänne vain siksi, että haluan herätellä sinuakin. Moni meistä on ehkä tottunut, että voi maksaa sitä ja tätä tuota tässä yltäkylläisyydessä koska vaan. 100 euroa sinne tai tänne. Ei tunnu missään. Voisiko meidän rahoilla olla jotain erityistä käyttöä jossakin. Voisimmeko oikeasti antaa elämämme Jumalan käyttöön. Onko meille oikeasti niin tärkeätä kellua elämän helppoudessa ja yltäkylläisyydessä vai haluaisimmeko löytää suunnan, jota kohti kuljemme? Unelmat eivät aina toteudu. Kaikki ei mene aina niin kuin ajattelemme! Kiehtovaa tässä on se, että meidän ei tarvitse yrittää muuttaa muita. Meidän ei tarvitse yrittää manipuloida ympäristöämme, että unelmamme toteutuisivat. Meidän todellinen mahdollisuutemme on mennä itseemme ja tutkia, miten me itse voimme sittenkin tehdä mahdolliseksi sen, mikä tuntui mahdottomalta. Tiedän, että tuo suunnittelemani satasen lahja on vain rahaa ja vain 100 euroa! Ehkä tuossa on kuitenkin ajatus tärkeä. Taidanpa kirjoittaa myös pienen rakkauskirjeen sen mukaan. Olkoon se vaikka virallinen vastaus siihen rakkauskirjeeseen, jonka hän lähetti minulle ala-asteella…

Voit löytää lisää samankaltaisia ihmisiä näiden sivujen kautta:https://www.krik.fi/