Heippa!
Aloitin maanantaina 16.8. seurakuntapalvelijan työt
Jalasjärven helluntaiseurakunnassa osa-aikaisena. Seurakunnassamme ei ole ketään
muuta palkallista työntekijää. Seurakuntamme on hyvin pieni muutaman kymmenen
jäsenen yhteisö, jossa koko toiminta pyörii hyvin vahvasti vapaaehtoisvoimin ja
vapaaehtoisten lahjoitusten varassa.
Tämä työ on minun elämäni suuri unelma. Tällaisesta olen
haaveillut noin 14-vuotiaasta lähtien. Monta kertaa olen yrittänyt unohtaa tai
tukahduttaa tämän unelman, mutta en ole onnistunut. Nyt 37-vuotiaana monien
vaiheiden jälkeen saan olla tekemässä unelmieni työtä ja tämä on ihanaa.
Seurakuntapalvelijan työn lisäksi opetan koululaisia uimaan koululaisuinneissa,
pidän uimakouluja iltaisin ja pidän vesijumppaa. Rakastan myös näitä muita
töitä ja tuntuu ihanteelliselta ratkaisulta koota oma toimeentulo tällaisista
elämääni rikastuttavista työmuodoista.
Tästä lähin pyrin kirjoittamaan päiväkirjaa seurakuntapalvelijan
työstäni noin kerran viikossa loppuvuoden ajan.
Viikolla 33 sain keskustella neljän seurakuntalaisen kanssa.
Seurakunnassa käy helposti niin, että opimme tuntemaan seurakuntamme vain sen
perusteella, kuka siellä puhuu tai laulaa. Yleisöstä emme osaa välttämättä
kertoa, kuin lukumäärän. Olen itsekin usein sanonut, että kuulun pieneen
maalaisseurakuntaan. Jo ensimmäisen työviikkoni keskustelujen ansiosta aloin
ymmärtää paljon syvemmin omaa seurakuntaani. On ihastuttavaa vain kuunnella ja
päästä selville, millaisia ihmisiä meidän seurakunnassamme on. Jokainen on
erilainen. Jokaisen elämä puhuu eri tavalla Jumalan hyvyydestä. Jokaisella
näyttää olevan aivan omanlainen tärkeä rooli Jumalan suunnitelmissa. On ollut
ihanaa nähdä, että seurakunnassamme on uskollisia esirukoilijoita, jotka
rakastavat rukousta ja haluavat elää jatkuvasti lähellä Jumalaa. Toisaalta on
ollut upeata huomata, että seurakunnassamme on syvää Raamatun tuntemista. Joku
tutkii Raamattua lukien hebreankielellä sitä ja hän pystyy kertomaan
esimerkiksi, mitä tarkemmin ottaen joku tietty sana Raamatussa tarkoittaa.
Koen, että tällaiset erityiset lahjat ovat todella arvokkaita seurakunnassamme.
Erään ihmisen sanat jäivät myös syvälle sydämeeni puhuttelemaan hivellen
sieluani. Hän sanoi: ”Olen hiljainen ihminen, enkä osaa tai halua puhua missään
julkisesti. Käyn mielelläni seurakunnassa, mutta haluan olla hiljaisesti mukana
ja sen pitäisi riittää.” Tajusin, että vaikka hän olisikin hiljaa, niin joku
hänen tasaisessa olemuksessaan puhui minulle. Tajusin, että hän on yksi erittäin
tärkeä pala seurakuntamme palapelissä.
Koen, että seurakunnassamme on viime aikoina rukoilijat ja
rukous syttynyt aivan erityisellä tavalla. Sen tuntee, kun rukouksen tuli palaa
jossain yhteisössä. Se rauhoittaa minua ja toisaalta antaa voimaa joka hetkeen.
Keskiviikon rukousillassamme on yleensä ollut pitkän aikaa vain noin 2-5
henkilöä paikalla. Nyt keskiviikkona seurakuntamme ovi alkoi käydä yllättävän
tiuhaan. Meitä oli lopulta 12 ihmistä paikalla. Illan vetäjä puhui ihanasti
sanojen voimasta. Hän luki Raamatun jakeita ja puhui siitä, että Jumala haluaa,
ettemme satuta toisiamme sanoillamme, vaan pikemminkin rakennamme ja
kannustamme toisiamme. Tuohon rukousiltaan tuli myös yksi sellainen ihminen,
joka ei ollut käynyt koskaan helluntailaisten tilaisuudessa. Ihmettelin hänelle
hänen rohkeuttaan sanoen, että usein meille ihmisille on tosi jännittävää mennä
jonnekin ihan uuteen ja outoon juttuun mukaan. Hän vastasi, että kyllä hän on
pahemmissakin tilanteissa ollut. Tämä oli siis samalla meille palaute
ulkopuolelta tulleelta! Jossain on ollut pahempaa, kuin meidän
rukousillassamme. Me helluntailaiset puhumme usein Jumalan antamilla kielillä
rukoushetkissämme välillä aika kovaäänisestikin ja siksi hiukan jännitin, että
mitähän kyseinen henkilö tästä tuumasi. Hän vaikutti mukavan rennolta tyypiltä
vielä tilaisuuden jälkeenkin.
Sunnuntain Hyvän sanoman iltaa varjosti hiukan etukäteen koronatilanteen
paheneminen Jalasjärvellä. Meillä on lupa ottaa jopa 50 ihmistä tiloihimme,
kunhan turvavälit toteutuvat ja maskeja pidetään. Osassa tuon illan mainoksistamme
puhuttiin jopa 10 hengen kokoontumisrajoituksesta vaikka se ei suoranaisesti
meitä koskenut. Ajattelin, että ehkä iltaan ei tule ketään. Siinä tilaisuudessa
oli minun tarkoitus puhua ensimmäistä kertaa seurakuntapalvelijan roolissa.
Olin järjestellyt penkit ja tuolit niin, että turvavälit olisi helppo säilyttää
ja omien laskujeni mukaan tiloihimme voi ottaa noin 25 ihmistä turvallisesti
koronarajoitukset huomioiden. Toki, jos tulee paljon perheitä, jotka voivat
olla lähellä toisiaan, voisi mahtua hiukan enemmänkin. Olin positiivisesti
yllättynyt, että loppujen lopuksi tilaisuuteemme tuli yhteensä 15 henkilöä!
Ilta myös kuvattiin, joten facebookin kautta on ollut myös muutamia katselijoita.
Tilaisuuden aloitti oma äitini ja teki sen kyllä tosi hienosti. Musiikista
vastasi Maija-Liisa Noppa Seinäjoelta ja hän lauloi todella kauniisti. Olin
itse kokenut jo valmistautumisessani, että rukouksen ilmapiiri teki sen
helpoksi. Koin todella vahvaa Jumalan läheisyyttä koko tuon tilaisuuden ajan ja
minun oli helppoa puhua. Jumalan läheisyydessä tuntuu helpolta hengittää ja
olla. Siinä on sellainen ihmeellinen rauha ja lepo. Moni muukin sanoi
tilaisuudesta, että kokivat Jumalan läheisyyden. Oman puheeni voit käydä
kuuntelemassa Youtube-kanavallani: Saarna 22.8.2021
Seuraavalla viikolla jatkuu keskustelut seurakuntalaisten kanssa ja keskiviikkona meillä on ensimmäinen Nouse ja loista-ilta, jossa katsomme opetusvideon (linkki opetusvideoihin: https://nousejaloista.fi/) ja juttelemme yhdessä siihen liittyvistä asioista. Mitä kaikkea tuo viikko tuokaan tullessaan…
