Osa 1/311 Isojoki

Osa 1/311 onnistui mukavasti. Kangasjärvi on aivan uskomattoman hieno paikka. Vesi on todella kirkasta, leirintäalueen ranta on hyvin hoidettu ja alue tuntuu satumaiselta paikalta. Blogin lopusta löydät muutamia kuvia käynnistämme. Paikalla oli monia tuttuja ja mukavanoloista porukkaa sekä leppoisa ilmapiiri. Juoksun järjestäjillä tuntui olevan sopivan rento ja hauska asenne ja he hoitivat hommansa kyllä erinomaisesti.

Juoksukisassa oli mukavasti porukkaa ja juoksun alussa huomasin, että mukana oli monta kovatasoista menijää. Minulla oli mukana Vivon paljasjalkakenkien lisäksi myös Niken lenkkarit. Alkuverryttelyn aikana yritin selvitellä, että pystynkö ohutpohjaisilla paljasjalkakengillä juoksemaan koko reitin. Kivikkoiset soratiet ovat pahimpia paljasjalkajuoksijalle. Paljasjalkakengät tuntuvat jalkojen hyvinvoinnille ylivoimaisesti parhailta, joten päätin riskeerata ja juosta niillä, vaikka alkuverryttelyssä en nähnyt koko reittiä. Reitti oli todella vaihtelevaa. Matkalla juostiin hiekkatietä, latupohjaa, polkua ja asfalttia pitkin, mutta missään vaiheessa ei tullut ongelmia ohutpohjaisten kenkien vuoksi. Viimeisten kilometrien aikana kuntoa testattiin pitkällä ylämäkiosuudella. Miesten ja naisten sarja juoksi noin 6,8 km ja käytin aikaa omaan osuuteeni noin 23 min 20 s. Toiseksi tullut pysyi tiukasti lähietäisyydellä loppuajan ollessa 23:35. Keskivauhti oli minulla noin 3:27-3:28. Lotta juoksi alle 16-vuotiaitten tyttöjen sarjan voittoon. Heidän matkansa oli 4,2 km ja molemmat reitit kiersivät Kangasjärven.

Ilmoittaessani Lottaa ja itseäni tuohon kisaan, minulta kysyttiin kuntaa tai seuraa. Päätin tällä kertaa ilmoittaa kunnan, vaikka edustammekin myös Jalasjärven Jalasta seurana. Ilmoitin kunnaksi Kurikan, johon Jalasjärvi on liittynyt muutama vuosi sitten. Tästä minua soimasi eräs Jalasjärveläinen mies kovasti. Me ei kuulemma olla edelleenkään kurikkalaisia, vaan jalasjärveläisiä. Tuosta tulikin mielenkiintoinen keskustelu ja oman pohdinnan paikka. Miksi meidän on niin vaikea taipua kurikkalaisiksi. Ymmärrän toki, että olemme kiintyneet omaan kotikuntaamme, joka on ollut niin pitkään Jalasjärvi. Mutta toisaalta maailma muuttuu ja palatessamme kotiin Kauhajoen kautta Tokerotietä, rajalla seisoi Kurikan kyltti, eikä Jalasjärven. Muutaman nuorenkin kanssa tästä keskusteltiin ja todettiin, että Kurikan Ryhdin ja Jalasjärven Jalaksen väliset pelit esimerkiksi jalkapallossa, lentopallossa tms. ovat kuin Suomi-Ruotsi-maaotteluita, joissa on tunteet voimakkaasti pelissä. Olisin toisaalta olettanut, että nuoret nielisivät ensimmäisenä muutoksen, mutta ei se siltä vaikuta. Melkein tuntuu, että jalasjärveläiset ovat oppineet vihaamaan kurikkalaisia ja ehkä myös toisinpäin. Minä taas olen varma, että kurikkalaiset ovat aivan yhtä ihania ja mukavia ihmisiä kuin jalasjärveläiset. Luulen, että niin päättäjissä, seuratoiminnassa, yhdistystoiminnassa tai missä tahansa asiassa virheitä ja onnistumisia on molemmilla. Mielestäni meidän on aika niellä ylpeytemme ja sulautua Kurikkaan sekä toimia yhdessä yhteisten asioiden hyväksi.

           

Olen joskus kuullut jonkun sanovan toiselle: ”Sä oot mulle pelkkää ilmaa!” Tuon on tarkoitus olla mahdollisimman loukkaavasti sanottu. Mutta asiaa voi ajatella toiseltakin kantilta. Lähtöviivalla en ehkä vielä tunnista niin voimakkaasti sitä tarvetta, mutta jo muutaman 100 metrin juoksun jälkeen haluan keskittyä hengittämiseen. En halua vastata pitkiin kysymyksiin, koska haluan hengittää mahdollisimman paljon ilmaa. Kangasjärvijuoksussa juoksimme usean miehen kanssa alkumatkaa yhdessä, mutta ei siellä juteltu. Kaikki keskittyivät hengittämiseen. Mitä pidemmälle juoksu eteni, sitä tärkeämmältä tuo hengittäminen tuntui. Maaliin päästyämme pysähdyimme hengittelemään hetkeksi. Ilman saaminen tuntuu maalissa todella tärkeältä. Palkintojen jaon jälkeen juoksin laiturille ja hyppäsin veteen. Veden alla on mukavaa olla hetken aikaa, mutta viimeistään puolen minuutin kuluttua tekee mieli nousta pinnalle hengittämään. Me tarvitsemme ilmaa jatkuvasti. On hassua ajatella, että elimistö toimii niin, että hengitämme keuhkoillamme ilmaa ja keuhkoista ilmassa oleva happi kulkeutuu veren mukana sydämeen, josta sydän pumppaa hapen lihaksiin. Tuota toimintoa haluamme kehittää tehokkaammaksi, jos haluamme pärjätä kestävyysurheilussa. Mutta teimmepä mitä tahansa tai emme yhtään mitään, niin tarvitsemme happea.

           

En osaa sanoa, miltä happi näyttää. Katsellessani ympärille en näe ilmaa enkä happea, mutta tiedän sitä olevan, koska pysyn elossa. Jotkut sanovat, etteivät ole valmiita uskomaan mihinkään, elleivät näe sitä. Se on toki toimiva ajatusmalli monessa kohtaa, mutta ilman kohdalla se ei toimi. Se ei toimi myöskään Jumalan kohdalla. Raamatun mukaan me elämme, liikumme ja olemme Jumalassa. (Apt.17: 28) Olen varma siitä, että koko meidän olemassaolomme perustuu Jumalaan. Ilman Häntä emme voisi olla olemassa. Joku sanoo eläneensä ilman Jumalaa jo vuosia. On mahtavaa, että Jumala armahtaa meitä meidän tietämättömyydessämme ja on voinut armahtaa meitä vielä senkin jälkeen, kun emme ole etsikkoajasta huolimatta uskoneet Häneen. Totuus on kuitenkin se, että ilman Häntä me emme voisi olla edes olemassa.

           

Ja nyt tulee se kaikkein ihastuttavin kohta tässä jutussa. Tullessamme uskoon, me huomaamme olevamme riippuvaisia Hänestä. Mitä pidemmälle elämme Hänen kanssaan, sitä syvemmin tajuamme tarvitsevamme Häntä. Rukouksesta tulee meille hengittämistä! Ajaudumme välillä hetkiin, jossa kaikki näyttää synkältä ja olemme ihan kuin hukassa. Mutta kuinka ihanaa onkaan uudestaan ja uudestaan tulla hengittämään Jumalan läheisyyteen. Meidän ei tarvitse keksiä minkäänlaisia korvikkeita Jumalalle! Meidän ei tarvitse leikkiä hengellistä tai täyttää omia tyhjiöitämme jollain muulla. Jumala haluaa olla meille se happi, jota me saamme hengittää jatkuvasti. Hän haluaa olla meidän täyteytemme. Väitän, että tässä on yksinkertainen, mutta täydellisesti toimiva onnellisuuden salaisuus!

           

Ensi viikolla minun on tarkoitus juosta Karijoella 12.7. Karijoki on Isojoen vieressä oleva hiukan yli 1200 asukkaan paikkakunta. Siellä juoksutapahtuman nimi on Kolmen kunnan juoksu ja lähtöpaikkana Ohriluoman kylätupa. Juoksumatkana on 7 km.