lauantai 13. marraskuuta 2021

Ylihengellisyys

 


Kuinka hengellinen sinä olet? Oletko tarpeeksi hengellinen vai liian vähän hengellinen? Voiko joku olla liian hengellinen? Urheilija voi joskus mennä ylikuntoon, kun hän treenaa liikaa tai lepää liian vähän. Tällöin elimistö ei ehdi palautua treeneistä. Ihminen voi siis urheilla liikaa. Mutta voiko ihminen rakastaa Jeesusta liikaa?

Uskon, että meistä jokainen on saattanut joskus nähdä ihmisen, jolle hengellisyys tuntuu olevan kaikki kaikessa. Joka tilanteessa jotenkin tulee selväksi, että tuo ihminen kaipaa hengellisyyttä jokaiseen hetkeen. Lopulta tuo hengellisyyden kaipuu voi kääntyä myös ihmistä vastaan. Ihminen saattaa olla ahdistunut ja vaivautunut, kun elämässä ei olekaan hänen mielestään riittävästi hengellisyyttä. Hengellisyys saattaa myös luoda ihmiselle paineita ja isoja odotuksia itsestään. Samalla, kun luomme itsellemme isoja odotuksia, luomme helposti niitä myös lähimmäisillemme. Lopulta olemme ikävässä kierteessä, kun elämä ei koskaan muutu hengellisten ihanteidemme mukaiseksi. Haluaisimme kulkea joka päivä yliluonnollisten ihmeiden ja hengellisten siunausten maailmassa. Saatamme jossain vaiheessa ajautua myös siihen, että koemme merkityksellisiksi vain ne hetket elämässämme, kun puhumme Jumalasta, rukoilemme, luemme Raamattua tai toteutamme jotain muuta hengellistä tehtävää.

Minä uskon, että Jumalaa ei voi rakastaa liikaa! On älyttömän ihanaa ja sykähdyttävää, kun joku rakastuu Jumalaan! On valtavan kaunista luovuttaa koko elämä Jumalan käsiin ja kertoa Hänelle, että Hän saa ohjat elämästämme. Ja uskon vahvasti siihen, että Jumala tulee meitä vastaan, kun me Häntä lähestymme. Hän haluaa siunata meitä ja antaa meille voimaansa. Rukous on, kuin sytytyslanka, jolla Jumala haluaa sytyttää koko elämämme liekkeihin. Mitä kaikkea voimme siis tehdä rakkaudesta Jumalaan? On upeata lukea Raamattua, rukoilla ja käydä hyvässä seurakunnassa. On ihanaa kuulla Jumalan puhetta. Uskon kuitenkin, että lopulta kaikki, mitä Jumala meissä tekee, tähtää arkeen. Hän ei halua yleensä siirtää meitä yhtään mihinkään. Joskus hämäännymme luulemaan, että Jumalan tarkoitukset ovat jossain muualla ja jotenkin toisenlaisessa elämässä. Yleensä, Jumala kuitenkin haluaa siunata meitä kaikessa siinä, missä me nyt elämme. Hän ei halua siirtää meitä johonkin muualle, vaan Hän haluaa, että Hänen hyvyytensä voi täyttää meidän todellisen arkemme.

Oletko koskaan miettinyt, mitä Jeesus teki ensimmäisenä Pietarille, joka oli koko maailmanlaajuisen kristillisen seurakuntamme tärkeä perustajajäsen? Oikeastaan ensimmäinen asia oli se, että Jeesus nosti Pietarin hänen senhetkisen ammattiuransa huipulle (Kts. Luuk.5:1-7). Pietari oli kalastaja. Hän oli varmasti vuosien aikana harjoitellut ja opiskellut, että voisi olla mahdollisimman hyvä kalastaja. Kun Jeesus kohtasi Pietarin ja tuli Pietarin veneeseen, tapahtui jotain todella outoa. Pietari oli työkavereittensa kanssa kalastanut koko yön saamatta mitään, mutta Jeesuksen käskystä he heittivät vielä uudestaan verkot vesille. Verkko tuli niin täyteen kaloja, että niitä nostettaessa kahteen veneeseen, veneet meinasivat upota.
Jumala haluaa tulla meidän tavalliseen arkeemme. Hän haluaa antaa erityisen siunauksen meidän työllemme. On ihanaa olla oman uran huipulla! Rakastan sitä tunnetta, kun saan mennä töihin ja kohdata ihmisiä. Rakastan sitä, kun saan tehdä parhaani ja samalla tuntea, kuinka sisimpäni täytetään sellaisella rohkeudella, rakkaudella ja tarmokkuudella, että välillä ei tiedä miten päin sitä olisi.

Viime viikon tiistaina koin erityisen Jumalan voiman elämässäni. Olin hiukan pakoillut kodin siivousta, jolle olisi ollut jo korkea aika. Vaimoni oli ahkeroinut monissa kotiaskareissa ja itse koin vähän syyllisyyttäkin, kun en ollut siivonnut. Tiistaiaamuna olin kuitenkin hyvin väsynyt ja ajattelin ensin, että en tee mitään koko aamupäivänä. Sinä päivänä minun työni alkoivat vasta iltapäivällä. Rukoillessani väsyneenä aamulla, koin yhtäkkiä, että olin ihan älyttömän täynnä tarmokkuutta. Keräsin petivaatteet ja pudistelin ne pihalle, sitten imuroin lattian, pudistelin matot, moppasin lattiat ja pesin vessat. Meidän moppimme oli jäänyt ylipitkäksi ja edellisellä siivouskerrallani olin yrittänyt vääntää sen takaisin sopivan kokoiseksi, mutta en ollut saanut sitä. Sinä päivänä kuitenkin tartuin mopin varteen ja väänsin sen samantien oikean mittaiseksi. Sitten aloitin kirjanpitotyöt. Yleensä inhoan toimistotöitä, mutta tuona tiistaina tein ison kirjanpitourakkani todella sujuvasti. Edelliskerralla meidän tulostin oli hajalla niin, etten saanut sitä ollenkaan käyntiin. Olin yrittänyt kaikella lailla käynnistää sen, mutta en onnistunut. Tuona tiistaina sain tulostimen käyntiin heti pienellä kikkailulla. Seuraavaksi menin ulos halkomaan kirveellä yli kuution verran polttopuita. Kun vaimoni saapui kotiin, hän hämmästeli, että miten olin ehtinyt tehdä niin monta asiaa. Olin itsekin ajatellut, että en minä kaikkea tuota voi millään ehtiä tekemään. Samalla olin kuitenkin kuullut sisäisen äänen, että kylläpäs ehdin. Tein siivouksen niin huolellisesti, kuin osasin, mutta kaikki tuntui ihmeellisen helpolta. Uskon, että jotain tällaista Jumala haluaa tehdä meidän elämässämme.
Ajaudumme ylihengellisyyteen, kun ajattelemme, että Jumalan siunaukset ovat jossain muualla. Voimme ajatella, että ehkä Jumala antaa meille ihmeellisiä näkyjä ja ilmestyksiä. Ehkä rukous vie meidät jonnekin ihmeellisiin maailmoihin. Minäkin joskus rukoilin Jumalalta, että voisin nähdä enemmän näkyjä ja ilmestyksiä. Ihmettelin, että miksi näen niitä niin vähän. Nyt olen tajunnut, että minun elämäni on täynnä ihania näkyjä. On ihanaa nähdä omien lasten touhailua arjessa. On ihanaa nähdä heidän upeita onnistumisiaan eri tilanteissa. On upeata herätä aamulla näkemään oma vaimo aamutouhuissaan. Uimaopettajana saan jatkuvasti nähdä lasten oppimista. Joskus on todella sykähdyttävää laittaa uimalasit päähän ja seurata lasten liikkeitä pinnan alta. Erityisesti tällä viikolla olin liikuttunut yhden lapsen kehittymisestä. On ollut todella antoisaa seurata, kuinka hän on vähitellen oppinut voittamaan pelkonsa ja jännityksensä. Pienet arjen asiat voivat olla todella tyydyttäviä. Ajattelin, että onneksi minusta ei tullut kunnanjohtajaa tai jotain firman pomoa. En olisi ollenkaan onnellinen, jos en saisi olla vaikuttamassa näin läheltä toisten ihmisten elämässä. Tällä viikolla katselin vesijumppani osallistujia jumpan lopussa. Tuli todella hyvä mieli siitä, kun näin miten heidän posket punottivat, kun olivat niin kovasti jumpanneet.



Jos luulemme, että Jumalan siunatessa elämäämme, jotkut osat elämästämme jäävät vähemmän tärkeiksi, olemme ymmärtäneet väärin. Tiedän, että moni uskovainen isä tai äiti ajattelee, että on tärkeätä pysyä vahvasti uskossa, mutta kun lapset tuntuvat lipuvan omille teilleen niin annetaan heidän mennä. Voimme toimia heidän esirukoilijoinaan, mutta kun ensimmäinen kasvatussuunnitelmamme ei kerran toiminut heihin niin antaa heidän mennä. Jumala ei tee meistä luovuttajia! Uskon, että kun perheessä asiat alkavat mennä huonompaan suuntaan, on aika mennä Jumalan eteen. On aika kysyä Jumalalta, että mitä meidän vanhempien pitäisi oppia. Jumala auttaa meitä luopumaan meidän kovuudestamme. Hän auttaa meitä olemaan ymmärtäväisiä omien lastemme kanssa. Jumala haluaa, että me onnistumme lastemme kanssa. Ei meidän tehtävä ole heitä pakottaa mihinkään, mutta vanhemmuus on meidän elämämme tärkeimpiä tehtäviä. Jumala haluaa antaa voimansa ja siunauksensa siihen.

Ylihengellisyys on sitä, kun me pakenemme arkea, sen tuomia haasteita tai kipeitä tunteita hengellisyyteen. Haluamme hengellisyyttä enemmän, että arkea olisi vähemmän. Jumala taas haluaa siunata meitä kaikilla hengellisillä siunauksillaan, että voisimme elää arkea suurella voimalla ja innolla.

Ei meidän tarvitse tasapainoilla hengellisyyden ja maallisten asioiden välillä. Joku kansankynttilä antoi joskus minulle ohjeen hengellisyyteen liittyen, että kaikkea pitää olla sopivasti. Äärimmäisyydet ovat aina huonoja. Siinä on paljon viisautta, mutta Jumalan suhteen meidän ei tarvitse tehdä minkäänlaisia kompromisseja. Voimme luottaa Häneen täysin, rakastaa Häntä kaikesta sydämestämme ja luovuttaa kaikkemme Hänelle.

Voit aloittaa päiväsi rukoilemalla rakkaudesta Jumalaan. Voit huolehtia itsestäsi ja terveydestäsi rakkaudesta Jumalaan. Voit huolehtia perheestäsi ja läheisistäsi rakkaudesta Jumalaan. Voit tehdä parhaasi töissä, nauttien siitä, rakkaudesta Jumalaan. Jumala voi olla joka hetki sinun kanssasi kaikessa, mitä teet. Hän ei halua tehdä sinusta ahdistunutta tai luovuttajaa. Hän haluaa tehdä sinusta vapautuneen, onnellisen ja voittajan.

Tätä kirjoittaessani sydämeni sykkii rukoukselle. Rukoileminen on ihanaa! Emme voi mistään saada koskaan mitään parempaa, kuin se mitä saamme rukouksessa. Samalla muistan monet hetket, jolloin olen tajunnut, että Jumala on ohjannut minut rukouksesta tekoihin. Rakkaudesta Jumalaan menen ajoissa nukkumaan, että voin seuraavanakin päivänä tehdä hyviä asioita. Rakkaudesta Jumalaan kirjoitan rohkaisevan viestin ystävälleni. Rakkaudesta Jumalaan hoidan monia käytännön asioita entistä paremmin. Rakkaudesta Jumalaan olen läsnä tässä hetkessä ja tyytyväinen tähän hetkeen. Tänne Jumala minut loi näiden ihmisten keskelle ja näitä asioita tekemään.

Toivotan sinulle Jumalan voiman täyttämää arkea!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uskovaisuus on enemmän kuin pinnan kiillotusta!

Voimme nähdä pinnallisia eroja uskovaisten ja ei-uskovaisten välillä. Voimme huomata, että uskovaiset ehkä kiroilevat vähemmän ja eivät naut...