Saat nojata

Jouduin kohtaamaan yllättävästi epämiellyttäviä tilanteita tänä keväänä. En voi kertoa tarkemmin asiasta, mutta jouduin todella epävarmaan olotilaan. Muutama yö meni pilalle ja tuon tilanteen johdosta huomasin, kuinka toisaalta epävarmalla pohjalla kaikki elämässäni ovat. Huomasin itseni hyvin pieneksi jälleen. Tunsin olevani hyvin ahtaalla ja siinä ahtaudessa jotenkin yritin saada edes hengitettyä normaalisti. On aika hauska huomata kuinka jotkut laulun sanat voivat tuollaisessa tilanteessa osua täsmällisesti kohdalleen. Kyseessä on itseasiassa tuo sama laulu, jonka linkitin viimeistä edelliseen blogiini. Nuo laulun sanat löytyivät tuosta kappaleesta jonkinlaisiksi oljenkorsiksi, joihin sain tarttua: ”Kun aamu nousee mustissaan, niin pieneksi saa tuntemaan. Saat nojata minuun…”

            On todella hämmästyttävää, miten suurella mielikuvituksella Yläkerrasta ohjaillaan ja puhutaan meille ihmisille. Jumalalla ei ole vain muutama tapa puhua, vaan ehkä satoja tai tuhansia eri tapoja! Koin ensiksikin, että minulla oli lupa nojata Isän käsivarteen ja luottaa, että kaikki on Hänen kädessään. Aloin hiljalleen luottaa yhä enemmän ja enemmän, että näinhän se on. Näin se on mennyt aina ennenkin! Miksi se ei nyt niin menisi. Kului useita päiviä ja sitten aivan yllättäen ja yllättävältä taholta tuli sellainen ratkaisu tilanteeseen, että en voinut kuin ihmetellä. Aluksi ajattelin, että ei tämä voinut olla edes totta. Se oli minulle suurenmoinen osoitus siitä, että minun ei tarvitse murehtia. Ja muuten: Kun katselen elämääni taaksepäin, voin muistella monia tilanteita, joissa vastaavalla tavalla asiat järjestyivät siten, että itselleni jäi vahva tunne siitä, että Yläkerrasta niitä asioita ohjailtiin. Voisin kertoa vuoden 2018 tapauksia, 2017, 2016, 2015 jne. Toki oma muistini on hiukan riittämätön, mutta moni tilanne on jättänyt sydämeen jäljen ja muistutuksen rakastavan Isän huolenpidosta.

            Mikään ei voi olla niin ihanaa ja sytyttävää, kuin se, kun saa huomata Isän huolenpidon ja rakkaudenosoitukset. On upeata huomata, että Hän kuuntelee meidän rukouksia! Joskus jonkun tilanteen vaivatessa, minulle tulee sellainen älynväläys, että voinkin muuten rukoilla tämän asian puolesta! Ja jo rukousvaiheessa tunnistan jonkun tietynlaisen olotilan, jonka myötä tiedän saavani vastauksen. Tiedän, että jotain tapahtuu. Sitten vain jään odottelemaan mielenkiinnolla, millainen vastaus minulle annetaan. Viimeksi eilen näin jotenkin niin selvän vastauksen. Ja tuokin oli ihan ehkä yhdestä minuutista kiinni, että osuiko vastaus kohdalleen vai ei. Haluaisin kertoa tarkemminkin, mutta tänne internetiin ei viitsi kaikkea kertoa niin avoimesti, koska tänne kirjoitettuja sanoja voidaan niin helposti ymmärtää väärin. Joka tapauksessa minua vaivasi eräs asia, jonka jälkeen rukoillen vein sen asian Jumalan eteen ja sitten hyvin täsmällisesti tuohon asiaan annettiin vastaus. Se ei ollut mikään sellainen, että niin olisi joka tapauksessa käynyt. Se ei ollut mitenkään odotettavissa ollut ratkaisu. Se vain tuli, koska joku tiesi, miten asioita voi johdatella juuri sopivasti.

            Kun loin tämän blogisivuston, ajattelin, että haluan kannustaa ihmisiä uskomaan omiin mahdollisuuksiin ja löytämään toivoa omaan elämäänsä. Kuitenkin koko tämän kannustukseni ja ideologiani takana on se, että sinulla ja minulla on oikeus nojata suurenmoisen Isän käsiin! Hän on meidän todellinen ratkaisumme oikeasti. Minä en uskalla elää ilman nojautumista Häneen. Siihen on montakin syytä! Ensinäkin koen, että olen ihan hukassa ilman Isää. Alan tuntea itseni kamalan tyhjäksi ja onnettomaksi ilman Häntä. Lisäksi minulla ei ole mitään muitakaan hienoja systeemejä tässä elämässä, mihin nojautua! Hänen suuruutensa ja hyvyytensä jotenkin on se, mihin halusin jo nuorena nojautua. En ollenkaan halua asettaa elämääni minkään muun varaan kuin Hänen. Minusta on hienoa, että monella nuorella on intoa opiskella ja valmistua johonkin ammattiin. En halua ketään lannistaa siinä, mutta minä en osannut innostua opiskelusta. Jotenkin Jumalan hyvyys on vienyt minun mielenkiintoni. Tarkoitan, että minä olen halunnut opiskella sitä, millainen Hän on ja miten Hän johdattaa elämääni. Koen, että Hän alkoi tehdä asioita elämässäni ja se kiinnostaa minua niin paljon, etten halua hukata elämääni muuhun. Olen varma, että monelle esimerkiksi yliopisto-opiskelu sopii vallanmainiosti ja silti he voivat elää lähellä Jumalaa. Mutta minulle on ollut tärkeätä tutkia vain sitä, millaista tietä Hän minua johdattaa ja mitä elämässäni tapahtuu Hänen kanssaan. Kuten suurin osa lukijoistani varmaan tietääkin, minulla on kyllä ammatti ja työ. Ja koen hyvin tärkeäksi tehdä työni mahdollisimman hyvin. Koen, että on tärkeätä kehittää itseään omassa ammatissaan ja pyrkiä parhaaseen. Koen, että työpaikoissamme, meidän tulisi keskittyä koko yhteisömme parhaaseen unohtaen kaikki eripuraisuudet. On oman koulutuksen haaskaamista, jos työpaikallamme keskitymme toistemme nokittamiseen. Sanonpa niinkin, että Jumalan korkeakoulussa opetetaan, että kun meitä satutetaan tai meitä kohtaan toimitaan ikävästi, meidän tehtävämme on kostaa hyvällä. Meidän tehtävämme on keskittyä siihen, miten voisimme tehdä mahdollisimman paljon hyvää sille ihmiselle, joka meitä satuttaa.

            Kaikkein parhaat opinnot tulevat taivaan Isältä! En tarkoita, että me vain lukisimme Raamattua ja toteaisimme, että noin hienosti meidän pitäisi toimia. Tarkoitan, että Isä haluaa opettaa meitä käytännössä. Hän haluaa näyttää meille, miten nuo Raamatun mahtavat ihanteet voisivat toimia meidän elämässämme. Meistä ei tarvitse tulla superihmisiä koska uskon noiden ihanteiden toimivan, kunhan uskallamme nojata aivan täysin Jumalaan. Kaikki hyvyys on oikeasti Hänessä. Tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne on normaalia, jos olemme Hänestä kaukana. Silloin me vain yritämme täyttää elämäämme kaikenlaisella, että emme joutuisi kohtaamaan tyhjyyttämme. Mutta Jumalassa meillä on kaikki.

Minulla tuli luvattoman pitkä tauko edellisen blogin kirjoittamisesta. Joskus sen kunnollisen ajan löytäminen tähän tuntuu vaikealta. Joskus taas rohkeus kirjoittamiseen on hiukan heikko.

Olen juossut nyt melko paljon enemmän kuin pitkään aikaan. Aloitin juoksemaan 8.4. lähtien 120 kilometrin viikkoja. Toki siinä välissä oli SM-maastoviikko, jolloin juoksin vähemmän (noin 90 km), että olisin hyvässä vireessä kisoissa. Viimeisen 8 viikon aikana olen kuitenkin juossut keskimäärin noin 118 km/vko. Tällä tahdilla saavuttaisin vuodessa 6000 kilometriä ja se on myös tavoitteeni. Juoksukisat ovat menneet edellisiä vuosia paremmin. Janakkalassa 5.5. SM-maastojen 4 kilometrin matkalla yleisessä sarjassa sijoituin 24:nneksi ja se oli elämäni toiseksi paras sijoitus. Vuonna 2008 olin Vammalassa SM-maastoissa 18.

            Helsingissä kävin juoksemassa 18.5. Helsinki City Running Day:ssa 5 km. Lähtöviivalla sanoin kaverille, että pitäisikö yrittää seurata Camilla Richardsonia. Camilla osoittautuikin sinä päivänä juuri sopivaksi vastukseksi. Juoksin välillä hänen edellään, välillä rinnalla ja välillä perässä. Noin 1,5 km ennen maalia Camilla alkoi lisätä vauhtia ja itselläni jalat tuntuivat väsyneiltä ja raskailta. Taisin jäädä muutaman kymmenen metriä, mutta viimeisten satojen metrien aikana kiihdyttelin ja sain Camillan kiinni. En toki mennyt ohi, joten elämäni toisen kerran hävisin pitkän matkan juoksussa naiselle. 5 kilometrin katujuoksun aika oli 16:28.

            Kurikassa oli 25.5. vuoden 2020 SM-maastojen reitillä urheilukentän ympärillä avoimet pm- ja sisumaastot. Siellä yleiseen miesten sarjaan osallistui itseni lisäksi vain kaksi miestä. Meillä matkaksi oli ilmoitettu 6 kilometriä, eli kiersimme noin 2 kilometrin reitin kolmeen kertaan. Etukäteen arvelin jääväni molemmille kilpakumppaneilleni, koska viime vuosina olen heille hävinnyt kaikissa kisoissa. Tällä kertaa olinkin kakkonen ja juoksu kulki aivan mukavasti. Aikani oli 19:10, joka kuulostaa hyvältä ajalta SM-maastoreitin 6 kilometrille, mutta tuo matka ei ollut täyttä 6 kilometriä. Oma GPS näytti 5,58 km, mutta kaverini mittari näytti noin 5,8 km, joka lienee lähempänä totuutta. Reitillä on sopivasti mäkisyyttä ja alustakin vaihtelee. Se ei ole ihan niin rankka kuin Janakkalan reitti, joka oli ehkä rankin kymmeneen vuoteen, mutta mielestäni Kurikan reitti on juuri sopiva.

            Huomaan nauttivani juoksusta yhä enemmän ja enemmän. Kevyet lenkit kulkevat koko ajan helpommin ja helpommin. Vähän kuin olisi mopon selässä. Huomaan myös, että paljasjalkakengät sopivat jalolleni parhaiten. Radalla tykkään kyllä juosta kilpailut ja kovat treenit piikkareilla, mutta taidan lisätä paljasjalkakengillä juoksua muilla alustoilla entisestään, koska se tuntuu jaloille paremmalta. Kovavauhtisesta juoksusta en ole ihan varma. Joskus tuntuu, että en pääse paljasjalkakengillä kovemmissa vauhdeissa hyvään askellukseen ollenkaan. Toisaalta tärkeätä tuntuu olevan, että juoksu pitää lähteä aina rentoudesta käsin. Minkäänlainen väkinäisyys ei siihen sovi, jos haluaa kehitystä.

Toivotan erinomaista kesää kaikille lukijoilleni!