Valmis Joulu

Joulu meni jo ohi. Ehditkö sinä saada sen valmiiksi? Ehditkö nauttia kaikista niistä asioista, joista jouluna kuului nauttia? Unohtuiko kenties jotakin? Tuliko loppusuoralla jo stressi, että ehtiikö saada kaiken kuntoon? Joka vuosi meitä toki muistutetaan, että joulun idea ei ole siinä hössöttämisessä, vaan jossain ihan muussa. Joulun idea on lähimmäisen huomioimisessa ja yhdessä olossa. Suurimmalle osalle meistä tuo muistutus on kuin yksi tehtävä lisää meidän tehtävälistaan. On kova työ saada kaikki lahjat ostettua, talo siivottua ja koristeltua, jouluruoat valmiiksi oikeaan aikaan jne. Nuo toki monelta vielä onnistuvatkin, mutta sitten pitäisi myös nauttia tästä kaikesta ja olla huomaavainen lähimmäinen. Kaikkein vaikeinta on, ettei edes saisi riidellä.

Minun kaltaisille ihmisille nuo tehtävälistat eivät kolahda kovin isosti alkuunkaan, mutta minunkin pitää seurata, kun muut hössöttävät. Ja sitä seuratessa pitäisi kuitenkin pitää yllä joulumieltä. Joku kirjoittamaton sääntö muistuttaa, että jos tekee mieli sanoa suoraan omia mielipiteitään tai purkaa kiukkuaan, niin sitä ei saa tehdä jouluna. Pitää pinnistellä ja odottaa tavallista arkea, että sitten voi kertoa, että tältä minusta tuntuu oikeasti.

Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että uskon kyllä, että jossain on ihmisiä, jotka ihan aidosti nauttivat rakastavassa ilmapiirissä jouluperinteistä. Uskon, että sekin on mahdollista. Silloin jouluperinteissä ei ole mitään vikaa. On upeata tehdä kaikenmoista joulujuttua yhdessä ja samalla nauttia toisen ihmisen seurasta. Ainakin elokuvissa tuo näyttää onnistuvan ;)

Minua kiinnostaisi tietää, että kuinka moni suomalainen voi rehellisesti joulun jälkeen todeta, että päivät olivat todella ihania. Jos ei saisi valehdella, niin kuinka monen suomalaisen mielestä joulupäivät olivat edes yhtä kivoja kuin normaalit arkipäivät. Monella voi olla mielessä se onnistumisen elämys, että tein miljoona asiaa ja sain joulun valmiiksi, mutta kuinka moni aidosti nautti joulusta?

Jouluperinteet voivat olla myös piilopaikkoja, jonne kätkeydymme, ettei tarvitsisi kohdata lähimmäistä tai ettei paljastuisi se, miten meillä perheessä oikeasti menee. Luodaan jokin kaava niihin päiviin, ettei niin kovasti tulisi esiin ne kipeät tunteet ja käsittelemättömät riidat. Tehdään sääntöjä, joita noudattaessamme tulisi vähän sellainen tunne, ettei tämä laiva sittenkään ole uppoamassa.

Ennen joulua mietin mielessäni, mikä oli minun suurin toiveeni jouluksi. En tykkää syödä itseäni kipeäksi. Minulle tavaralahjat eivät ole ollenkaan tärkeitä. Suurin toiveeni voisi olla, että voisin omien läheisteni kanssa puhua asioista suoraan ja avoimesti. Voisimme käydä läpi rakentavasti sitä, miten meillä menee ja miten tähän on tultu. Voisimme auttaa toista ymmärtämään, miksi toimimme niin kuin toimimme. Voisimme vahvasti tiedostaa, ettei kenelläkään ole koko totuutta asioista, vaan jokaisella on se oma puoli kerrottavana ja koko totuus on siinä, kun nämä palaset kootaan yhteen.

Uskallan väittää, että joulun päätähti on vahvasti sitä mieltä, että meidän pitäisi opetella elämään toistemme kanssa! Hän haluaisi meidän harjoittelevan toinen toistemme kunnioittamista. Ei meidän kuulu työntää ikäviä tunteita jonnekin piiloon! Ei se ole oikein, että yritämme olla tekoiloisia ja tekotyytyväisiä, jos sisällämme on paha olo. Asioista on tärkeätä saada puhua. Kukaan ei oikeasti pysty kieltämään omia tunteitaan. Sen yrittäminen vain pahentaa asiaa.

Onko meillä olemassa sellaisia läheisiä, joille me riitämme pelkällä olemisella? Voisiko olla niin, että joku läheisesi odottaa, että sinä pysähtyisit ja vain olisit hänen kanssaan? Ystävyys, jota täytyy suorittaa ei taida olla kovin vahva ystävyys! Voimme jouluna kuvitella, että on tärkeätä saada kaikki valmiiksi, että joulu menee hyvin. Totuus voi ollakin ihan toisenlainen! Voi olla, että meidän läheisimmät ihmiset odottavat kaikkein eniten, että me vain pysähdymme ja ehdimme oikeasti huomaamaan heidät. Nyt tullaankin lopulta tärkeään kysymykseen: Mitä sinä näet siinä läheisessäsi? Onko sinulle kaikkein helpointa huomata hänen virheensä? Tuskailetko nähdessäsi, että hän on toisenlainen, kuin haluaisit hänen olevan? Jos se on näin, niin silloin ymmärrän, miksi niiden jouluperinteitten kanssa pitää hössöttää! Jos me oikeasti näemme toisessa ihmisessä hänen virheensä suurina ja keskitymme niihin, niin taidamme olla todella huonoja lähimmäisiä tälle. Mikään joululahja tai jouluruoka ei korjaa sitä haavaa, jonka teemme toiselle ihmiselle, kun näemme hänet huonossa valossa ja siksi muistutamme hänelle koko ajan siitä, miten virheellinen ihminen hän on. Eikä tässä auta se, että vain päätämme olla kannustavampia, vaikka sisimmässämme ajattelemme edelleen enemmän hänen heikkouksiaan. Pystymmekö ihan aidosti sydämestämme sanoa puolisollemme, lapsillemme, sisarillemme, vanhemmillemme tai muille läheisille, että olemme äärettömän onnellisia siitä, että he ovat juuri sellaisia kuin ovat? Pystymmekö aidosti keskittyä heihin hyvässä valossa?

Monella meistä on sellainen käsitys Jumalasta, että meidän pitää muuttua kelvataksemme Hänelle. Lisäksi meillä on helposti käsitys, että jotkut tunteet pitää vain työntää sivuun, jos haluamme olla uskovaisia. Voi olla yllättävää, mutta Jumala ensinäkin rakastaa meitä juuri siksi, keitä me olemme. Emme pysty lisäämään Hänen rakkauttaan meitä kohtaan millään elämänmuutoksella. Ja voi olla myös yllättävää, että Jumala ei koskaan halua kieltää meiltä meidän tunteita. Hän ei koskaan halua tehdä meistä väkivalloin iloisia, jos oikeasti koemme surua. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala haluaa kohdata meitä juuri niissä tunteissa, joissa olemme. Meidän ei tarvitse yrittää väkisin päästä toisiin tunteisiin kelvataksemme. Mielestäni on ihanaa tietää, että joka päivä voin varmasti tietää, että Jumala haluaa olla minua lähellä. Hän haluaa kohdata minua ja Hänen rakkautensa on minulle ihanaa lääkettä, jonka voimalla saan elää. Minun ei tarvitse itse yrittää yltää johonkin suuriin mittoihin kelvatakseni Hänelle, vaan Hän haluaa kohdata minut tällaisena kuin olen. Tämä on totta myös sinulle! Tällaisen rakkauden Jumala haluaisi antaa virrata meidän perheissä ja ihmissuhteissa – ei vain jouluna, vaan ihan joka päivä!