sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Henkinen matka

 

Juoksemisen ilotulitus on jatkunut ihanassa kevätsäässä. Lauantaina 3.4. juoksin 8 km/27:37. On tosi mukavaa nähdä, miten kunto hiljalleen paranee koko ajan. Nyt olenkin valmistautumassa alkavaan kilpailukauteen tai juoksutapahtumakauteen. Ensi lauantaina on tarkoitus juosta pm-maantiekilpailuissa Kauhajoella.



Koen, että juoksuharjoittelussa on samalla kyse henkisestä matkasta. Uskon, että se on jokaisella niin. Kehomme on meidän sisäisen minämme koti. On varmasti aina merkityksellistä, mitä teemme kehomme kanssa. On myös selvää, että aina ei voi vain kehittyä fyysisesti. Jossain vaiheessa ikä vaikuttaa niin, että kuntotekijät alkavat laskea. Henkisesti voimme kuitenkin kulkea koko ajan kohti parempaa. On hyvä, jos emme koskaan lopeta henkistä matkaamme. Voimme todeta, että edessä on aina parempaa. Mikään ei voi estää henkistä matkaamme. Voi olla, että kohtaamme ikäviä asioita paljonkin, mutta aina voimme lopulta löytää ulospääsyn ja mahdollisuuden kulkea eteenpäin. Joskus henkinen matkamme voi liittyä johonkin hyvin konkreettiseen asiaan, jota teemme. Joskus kasvamme henkisesti samalla, kun kaikki ympärillämme pysyy täysin samanlaisena. Me vain opimme kohtaamaan asiat paremmin.

Juokseminen on kuin rakentamista. On tärkeätä tehdä hyvät pohjatyöt eli rakentaa hyvä peruskunto. Emme voi myöskään juoksijoina rakentaa tyhjän päälle. Kuntotekijät kehittyvät askel askeleelta. Rakennamme, jotain, jonka päälle voimme rakentaa taas lisää. Emme voi vain kiitää kehitysvaiheiden ohi! Samalla on hassua huomata, että läheskään kaikki fyysinen kehittyminen ei näy päälle päin. Happi on vain alkanut kulkea kehossa tehokkaammin, mutta seistessäsi paikalla kukaan ei voi tietää muutoksesta. Lihakset ovat ehkä kehittyneet sitkeämmiksi, mutta sitäkään ei huomata ulkonäössäsi. Pystyt kuitenkin mittaamaan kehitystä esimerkiksi kellon avulla.

Kaikenlaisessa kehityksessä on tärkeätä, että emme juutu paikoillemme. Jos haluat nousta uudelle tasolle harjoittelussasi, on tärkeätä pystyä jättämään vanha taakse. On tärkeätä uskoa, että sinulle on mahdollista mennä eteenpäin ja löytää uusia saavutuksia.

Näin hiljattain autostani jonkun tuntemattoman lenkkeilijän. Huomasin nopeasti, että lenkkeilijälle juokseminen ei varmasti ole helppoa. Hänen ruumiin rakenteestaan pystyin päättelemään, että juokseminen ei ainakaan tällä hetkellä ole hänelle kovin luonteva tapa liikkua. Samalla kuitenkin mieleni täytti valtava arvostus tuota lenkkeilijää kohtaan. Näin hänessä valtavan hyvän asenteen. Tuli sellainen olo, että olisin halunnut mennä kehumaan häntä vuolaasti! Olisin halunnut sanoa hänelle, että on todella upeata nähdä, millä asenteella hän on liikkeellä!

Haluaisin haastaa sinua henkiselle matkalle! Puhuin viime blogissa elävän veden lähteestä, jonka Jumala haluaisi antaa meidän sisällemme. Yksi ihana piirre tuossa lähteessä on, että se saa meidät näkemään ihmiset hyvässä valossa. En halua tyrkyttää sinulle mitään. En halua ohjailla elämääsi mihinkään. Minulle uskossa ei ole kyse siitä, mihin seurakuntaan kuulumme, vaan siitä mitä meidän sisällä on.

En tiedä, miten suhtaudut tuohon lähteeseen. Ehkä et ole valmis kokeilemaan sitä. Voisit ehkä kuitenkin kanssani miettiä, mitä sinä näet toisissa ihmisissä. Onko sinun helppoa huomata hyvät asiat toisissa? Onko sinun helppoa antaa uusia mahdollisuuksia niille, jotka näyttävät aina valitsevan väärin. Uskonnollisuus ohjaa ihmisiä tuomitsemaan toiset. Uskonnon varjolla moni tekee elämästä kamalan mustavalkoista ja silloin näemme valoa vain yhdenlaisessa ihmisryhmässä. Jumala näkee valoa jokaisessa elävässä ihmisessä. Jumala on äärimmäisen kärsivällinen ihmiselle.

Se, mitä näemme toisessa ohjaa myös toimintaamme. Jos pystymme näkemään toivoa jokaisessa, voimme olla niitä, jotka jatkuvasti haluavat rakentaa ja korjata. Emme halua koskaan painaa alas tai työntää pois. On upeata huomata, että tuon toisen ihmisen arvo on niin käsittämättömän suuri, että vaikka hän tekisi, mitä, en milloinkaan haluaisi satuttaa häntä. Haluan olla se, joka antaa mahdollisuuksia, korjaa ja rakentaa.

Ensi viikolla taidan kertoa kuulumisia vuoden ekasta kisasta. Samalla aion kertoa viidestä rakkauden kielestä, jotka ovat kiehtoneet viime päivien aikana. Voit käydä testaamassa oman ja läheisten rakkauden kieltä näillä sivuilla:

5 rakkauden kieltä

 

Aurinkoista, lämmintä ja ennen kaikkea lämminsydämistä huhtikuun jatkoa!


ps. Käy katsomassa myös Youtubekanavani: 

Youtube-kanavani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uskovaisuus on enemmän kuin pinnan kiillotusta!

Voimme nähdä pinnallisia eroja uskovaisten ja ei-uskovaisten välillä. Voimme huomata, että uskovaiset ehkä kiroilevat vähemmän ja eivät naut...