Tyttäreni Lotta ehdotti joku aika
sitten, että pyöräilisimme Jalasjärveltä Paimioon (noin 275 km). Emme kumpikaan
tykkää erityisemmin pyöräilystä, mutta ilmeisesti jotenkin tuon idean
pähkähulluus sai meidät innostumaan ja toteuttamaan se. Viime viikolla vietimme
syyslomaa, joten meillä oli hyvin aikaa pyöräillä.
Lainasin äidiltäni polkupyörän ja
naapurilta kypärän. Lotalla oli jo tosi hyvä pyörä ja kypäräkin valmiiksi.
Lähdimme maanantaina 14.10. pyöräilemään klo 7:55. Ensimmäisen päivän
tavoitteeksi otimme pyöräillä 161,5 kilometrin päähän ”Sinun tähtesi”-
majataloon, joka on Sastamalassa. Laskimme, että päivänvaloa riittää klo 8:sta
hiukan yli kuuteen illalla. Niinpä meillä oli aikaa vähän yli 10 tuntia, jonka
aikana täytyy syödä hyvin, että jaksaa pyöräillä. Lähdimme suunnilleen 20
km/h-vauhdilla polkemaan, koska laskimme sen vauhdin riittävän. Noin 20
kilometrin pyöräilyn jälkeen alkoi molemmille tulla jo epätoivon tunteita.
Vauhdin pitäminen tuntui työläältä ja minulla varpaat jäätyivät, koska sukat
olivat ensin hiostuneet.
Jatkoimme kuitenkin polkemista ja
pääsimme Karvialle. Karvian jälkeen saimme hiukan paremman henkisen otteen
matkan taivaltamiseen. Oli motivoivampaa, kun olimme jo päässeet tutuista
maisemista vähän kauemmaksi ja alkoi tuntua, että edistymme matkassa.
Pyöräilimme pysähtymättä Kankaanpäähän asti (87,5 km) ja söimme siellä
Hesburgerissa. Olimme pyöräilleet noin 19 km/h keskimäärin, joten olimme
aikataulullisesti mukavasti niskan päällä. Kankaanpään jälkeen tiesimme, ettei
vauhdilla ollut niin tarkasti väliä ja etenimme rennolla mielellä. Kankaanpään
jälkeen alkoi kuitenkin mäkisempi osuus, joten väsymistä vastaan täytyi
taistella silloinkin. Viimeiset kilometrit ennen Kiikoisten ABC:ta alkoivat
tuntua tuskalliselta, mutta selvisimme sinne. Siellä taas söimme tukevasti ja
ostimme illaksi iltapalaa. Vielä oli matkaa noin 30 kilometriä vaikka takana
oli jo yli 130 kilometriä, joten edelleen väsymystä vastaan sai taistella.
Onnistuimme aikataulun kannalta täydellisesti. Saavuimme majataloon klo 18:30
ja ilta alkoi pimentyä juuri noihin aikoihin. Jo 20 minuutin päästä ulkona oli
pimeää ja ajaminen olisi ollut autotien varrella vaarallisempaa. Majatalossa
lepo oli se, mitä me tarvitsimme.
Tiistaiaamuna
heräsimme klo 7 jälkeen, puimme, pakkasimme tavarat ja söimme maukkaan
aamupalan, joka kuului edulliseen yöpymishintaamme. Klo 8 lähdimme pyöräilemään
toisen päivän urakkaa. Matkaa oli taivallettavana vielä 117 kilometriä.
Pyöräilimme ensin 50 kilometriä pysähtymättä ja söimme Alastarossa
Kahvila-Ravintola Karoliinassa. Sieltä matkaa oli Auraan 35 kilometriä ja
päätimme pysähtyä vielä sinne syömään. Aurasta meillä oli matkaa määränpäähän
32 kilometriä. Viimeiselle taipaleelle saimmekin Lotan serkun matkaseuraksi,
koska hän pyöräili meitä vastaan Auraan asti.
Pyörillä
tehtynä matkustaminen tuntuu tosi erilaiselta. Elämä ilman autoja muuttuisi
tosi paljon erilaiseksi. Autoilla olemme tottuneet pääsemään helposti aina
sinne, minne haluamme. Pyöräily vaati melko paljon tahtoa ja kärsivällisyyttä.
Laskimme myös huviksemme ainakin 10 asiaa, miten matkamme olisi voinut epäonnistua.
Pääsimme kuitenkin perille suunnitellusti ilman, että pyörän rengas olisi
hajonnut tai pyörän vaihteisto tai joku muu olisi hajonnut. Pysyimme itse
suunnilleen terveinä, joka myös oli oleellinen asia jaksamisen kannalta.
Päivänvalo ajamillamme teillä oli myös tärkeä asia. Pimeällä ajaminen olisi
ollut vaarallisempaa. Jos olisimme polkeneet jossain vaiheessa liian lujaa,
olisimme väsyttäneet itsemme ja sen jälkeen matkasta ei olisi tullut mitään.
Toisaalta matkalla ehti näkemään ja huomaamaan paljon enemmän asioita kuin
autosta yleensä huomaa. Koko reitti tuntui aivan erilaiselta, kuin mitä se
tuntuu autolla. Reitin suunnittelussa mahdollisimman lyhyen reitin löytäminen
tuntui paljon tärkeämmältä, kuin autoillessa. Kaiken kaikkiaan koko pyöräilystä
jäi positiivinen voittajafiilis ja ehdimme myös jutella matkan aikana
monenlaista.
Itse en ollut
ihan parhaassa kunnossa, kun viime viikolla normaalia rankemman työviikon
loppupuolella flunssa alkoi hiipiä ja ääni käheytyä. Luulin viikonloppuna sen
jo olleen voiton puolella, mutta näin ei ihan käynytkään. Pyöräilyn jälkeisenä
päivänä minulle nousi hiukan lämpöä ja ääni oli kadoksissa. Lepäsin
totaalisesti kolme päivää tekemättä juuri yhtään mitään ja nyt alkaa kunto jo
hiljalleen palata.
Olen usein
elämäni aikana pohtinut kristittyjä perheitä. Minua kiinnostaa se, miksi
kristityt perheet eivät tahdo onnistua olemaan onnellisia tai tasapainoisia.
Olen nähnyt monessa paikassa valtavan paljon ikäviä esimerkkejä siitä, kuinka
kristittyjen perheiden lapset kärsivät rakkaudettomuudesta. Joidenkin teorian
mukaan kyse on sielunvihollisen hyökkäyksestä eli perheet kärsivät, koska
sielunvihollinen tekee tuhojaan heidän perheissään. Tämän vuoksi, jotkut
kokevat tämän pelkästään hengellisenä taisteluna. Itse en kuitenkaan niinkään usko
tuollaiseen ajatteluun, enkä pidä tärkeänä kiinnittää huomiota siihen, mitä
sielunvihollinen yrittää. Kristittyjen lapset tarvitsevat ihan niitä normaaleja
asioita, joita jokainen lapsi tarvitsee. Jostain syystä kristityt vanhemmat
eivät näytä antavan lapsilleen näitä perusasioita. Sitten ihmettelemme, miksi
jonkun lapsi alkoholisoituu, joku taistelee masennuksen ja henkisten ongelmien
kanssa, joku ajautuu huumeisiin tai rikollisuuteen, joku yrittää itsemurhaa.
Monet reagoivat ahdistukseensa vain kituuttaen eteenpäin, mutta heistä näkee,
että jotain on jäänyt saamatta. Kodeissa pitäisi olla turvallista. Lapsia
pitäisi rakastaa ja rakkautta pitäisi osoittaa jatkuvasti. Perheen ongelmat
eivät tule ratkaistuksi siten, että viemme esirukouspyynnön seurakuntaan!
Joskus näyttää siltä, että saarnaajat säälivät enemmän kapinoivien lasten
vanhempia seurakunnassa, kuin näitä lapsia, jotka joutuvat sietämään suoraan
sanottuna helvetillistä lapsuutta. Jotain näyttää olevan siis pahasti pielessä
koko tuossa yhteisössä.
Isän ja äidin
katse jo sinänsä kertoo lapselle niin paljon. Jos välitämme jatkuvasti
katseillamme hyväksyvää ja ihailevaa rakkautta, on lapsen helpompi olla. Se,
että isä tai äiti käy seurakunnan tilaisuudessa puhumassa lähimmäisen
rakkaudesta, ei kuitenkaan täytä koskaan heidän lastensa rakkaudenkaipuuta.
Monet vanhemmat menettävät otteensa lapsestaan, koska eivät ole olleet läsnä
silloin, kun lapsi olisi sitä kaivannut. Jos vanhempien sydän on kylmä ja
rakkaudeton, on äärimmäisen vaikeata saada lapsen elämään nostetta!
Tasapainoiseen
perhe-elämään tarvitaan se, että perusasiat ovat kunnossa! Siihen ei tarvitse
huippukoulutusta tai huippuosaamista. Väitän, että lapsen syntyessä hän
pelkällä olemuksellaan tekee sellaisen vaikutuksen vanhempiinsa, että se
valmistaa vanhemmat tehtäväänsä. Jos kuitenkin vanhempien elämää sotkee esimerkiksi
kunnianhimo, rahanhimo, kauhea nautinnonhalu tai vääränlainen kristillisyys,
voi tuo suhde rikkoutua ikävällä tavalla. Jos vanhemmat menettävät kyvyn olla
läsnä perheen keskellä, on todennäköisesti ongelmia tulossa.
Raamattu
opettaa mielenkiintoisella tavalla vääristä profeetoista. Jeesus puhuu
vuorisaarnassaan todella mielenkiintoisia asioita. Minusta tuntuu, että suurin
osa kristityistä ei ole ollenkaan ymmärtänyt tätä kohtaa tai ei ole ottanut
huomioon sen merkitystä: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ”Herra, Herra”,
pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee minun taivaallisen Isäni
tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: Herra Herra, emmekö me sinun
nimessäsi profetoineet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun
nimessäsi tehneet paljon voimatekoja?” Silloin minä vastaan heille: Minä en ole
koskaan tuntenut teitä. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.””
(Matt.7:21-23)
Jeesus siis
ennustaa etukäteen ennen koko seurakunnan perustamista ja ennen omaa
ristinkuolemaansa, että tulee olemaan vääriä profeettoja, jotka tekevät ihmeitä
ja puhuvat Jeesuksen nimessä. Jeesus antaa ymmärtää, että ongelma on, että
heillä on väärä agenda. Kuka tahansa, joka tulee uskoon ja rukoilee Jeesusta ei
pääsekään taivaaseen, vaan pelkästään ne, jotka tekevät Isä Jumalan tahdon.
Tämä on mielenkiintoinen asia! Oikea agenda on Isän tahdon toteuttaminen omassa
elämässä. Meille on tullut tutuksi monenlaiset hengelliset vaikuttajat, jotka
ovat tehneet ihmeitä Jeesuksen nimessä, mutta sitten ovatkin eläneet pahassa
ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. On tapauksia, jotka ovat suorastaan
tragikoomisia ja ulkopuolisilla on todennäköisesti ollut hauskaa lukea näistä.
Joku saarnaa homoutta vastaan ja sitten onkin itse homo jne. Poikkeuksetta
keskustellessani uskovien kanssa, on uskovat sanoneet, että kyllä Jumalan
palvelija voi langeta. Tuntuu, että kukaan ei ole ottanut huomioon sellaista
vaihtoehtoa, että joku olisi alusta lähtien kiinni vääränlaisessa
kristillisyydessä ja levittänyt sitä. Edellä mainitussa Raamatun kohdassa
Jeesus sanoi, ettei ollut koskaan tuntenut kyseisiä vääriä profeettoja. Voimme
siis päätellä, että on olemassa kristillisyys, jossa puhutaan oikeista
asioista, kuten Jeesuksesta, mutta kuitenkin se on vääränlaista
kristillisyyttä. On olemassa muitakin voimia, jotka voivat tehdä ihmeitä
uskovien keskuudessa. Meidän on hyvä ottaa tämä huomioon!
Samassa
Raamatun kohdassa Jeesus sanoo vääristä profeetoista näin: ”Varokaa vääriä
profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat
raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette.” (Matt.7:15-16) Eli meitä
opastetaan seuraamaan hengellisen vaikuttajan hedelmiä. Tämä tarkoittaa tekoja
ja elämää. Millainen tuo ihminen on tässä oikeassa elämässä. Ja nyt, jos me
näemme kärsiviä ja rikkinäisiä perheitä seurakunnassa, meidän tulee kysyä, että
onko se hyvä hedelmä. Raamatun keskeisin ajatus hyvästä lienee yhdellä sanalla
sanottuna rakkaus. Jos perheissä on rakkautta, niin miten ne sitten kärsivät niin
paljon. Myös Paavali oli ymmärtänyt että perheen hyvinvointi paljastaa ihmisen
todellisen minän. Timoteuskirjeessä Paavali opastaa, että ”seurakunnan
kaitsijan tulee siis olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen,
kunniallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomari, eikä tappelija
vaan lempeä, ei riitaisa eikä rahanahne. Hänen tulee hallita hyvin oma kotinsa
ja kaikella arvokkuudella pitää lapsensa kuuliaisina. Jos joku ei pysty
hallitsemaan omaa kotiaan, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?”
(1.Tim.3:2-5) Jos tämä Raamatun kohta otettaisiin tosissaan, niin seurakunnissa
jouduttaisiin siirtämään moni työntekijä pois tehtävästään ja uskon, että se
tekisi hyvää tuolle perheelle!
Tässä olisi
hyvin terveellinen haaste meille kaikille vanhemmille! Ja varsinkin jos olet
vastuussa seurakunnassa ja opetat muita, onko kotonasi kaikki hyvin?
Koen, että
molempien lasteni syntymähetkellä minun käteeni annettiin valtava konekivääri täynnä
väkeviä rakkauspanoksia! Koen, että minun vastuullani on, että lapseni tietävät
olevansa tärkeitä. Minun vastuullani on huolehtia heistä! Minun vastuullani on
lohduttaa heitä ja tukea heitä. En pysty unohtamaan sitä voimallista hetkeä,
kun katselin lastani ensimmäistä kertaa syntymän jälkeen! Hän näytti siinä
hyvin hauraalta ja avuttomalta. Jotain älyttömän kaunista oli syntynyt ja
tulevien vuosien aikana tuo kaunis kasvaisi ja kehittyisi hiljalleen. Olen
tajunnut, että minun ei ole tarkoitus käyttää konekivääriäni umpimähkään! En
ole ainut ihminen maan päällä, joka rakastaa minun lapsiani. On tilanteita,
joissa minua ei edes tarvita, mutta sitten on paljon tilanteita, joissa minun
pitää ampua. Rakkauspanokset ovat eri muotoisia. Välillä panokseni ovat
lohdutusta, rohkaisua, tukea, syvää ihailua, kannustusta, huolehtimista jne.
Silloin, kun kukaan muu ei ole ampumassa tärkeitä panoksia, minun tehtäväni on
olla paikalla. Se ei suinkaan ole merkityksetön asia, että mitä minun
lapselleni kuuluu. Se on yksi tärkeimmistä elämäni kysymyksistä, koska jokaisen
ihmisen omat lapset ovat aivan erityisen merkittäviä lähimmäisiä heille. Jos
meillä on minkäänlaista käsitystä lähimmäisenrakkaudesta, niin omat lapsemme
tulevat sen huomaamaan. Jos minun lapseni aikoo luovuttaa ja menettää
elämänilonsa, en aio päästää häntä minun tähtäimestäni. Hän on minun koko
elämän ydinagendan prioriteettien kärjessä.
Äskeinen
kappale ei ollut mitenkään jonkun erityisen ihmisen kertomus. Kyse ei ollut
jostain poikkeuksellisesta hyvyydestä. Päinvastoin kyse on hyvin tavallisesta
ja arkisesta perusasiasta, että joku sydämestään rakastaa omaa lastaan. Näyttää
kuitenkin siltä, että se on yhä vähemmän tavallista. Et tarvitse jotain
hyvyyskoulutusta, että voisit olla rakastava vanhempi, koska Jumala loi meidät
rakastamaan. On vain todella kummallista, että siitä huolimatta niin älyttömän
moni uskovainen on hukannut totaalisesti kyvyn rakastaa omia lapsiaan. Moni on
tehnyt jopa jonkinasteisia hylkäämisiä, eli päättänyt, että lapsi ei tekonsa
vuoksi enää ansaitse välitöntä rakkautta. Tämä on todella huolestuttavaa.
Rakkaudessa ei saa olla mitään ehtoja, mutta silti kristityt rakastavat enemmän
niitä lapsia, jotka täyttävät heidän asettamiaan hengellisiä mittapuita.
Yllättäen vanhempien agenda ei olekaan rakastaa syvästi omaa lastaan, vaan kyse
on kulissien luomisesta. Lapset ovat vanhempiensa käyntikortteja, joten heidän
vikoilunsa suututtavat. Lasta yritetään houkutella tekemään valintoja, joilla hän
toisi vahvistusta perheen kulissiin. Eräässäkin tapauksessa äiti oli niin
häpeissään, kun lapsi oli lopettanut koulunsa kesken, ettei kehdannut kertoa
tästä sukulaisilleen. Kun lapsi kuulee, että tässä onkin kyse äidin kulissiajattelusta
ja häpeän tunteista, eikä lapsen omasta elämästä, on vaikea löytää enää
uudestaan luottamuksellista rakkaussuhdetta oman äidin kanssa.
Haluan kysyä,
että mitä merkitystä sillä on, mitä naapurit näkevät? Mitä merkitystä sillä on,
jos perhettäsi pidetään luopioina seurakunnassa? Kukaan naapureista tai
seurakunnasta ei kuitenkaan tule tekemään kotiaskareita puolestasi, joten
unohdetaan heidän mielipiteensä. Merkitystä on sillä, mitä sinun lapsellesi
kuuluu tänään! Voisitko sinä tänään kirkastaa hänen päiväänsä sinun
kiinnostuksellasi ja sinun kannustavilla sanoillasi? Tässä olisi kyse Jumalan
agendasta. Minä olen oppinut tykkäämään siitä, että seurakunnassa minua
pidetään luopiona ja seurakunnan ulkopuolella minua pidetään liian hengellisenä
tai vääräoppisena. On upeata, kun ei tarvitse miettiä sitä, mitä minusta ja
perheestäni ajatellaan. Saa keskittyä oikeasti tärkeisiin kysymyksiin.
Nykymaailmassa
ihmiset tuntuvat keskittyvän paljon enemmän siihen, minkä vaikutelman he
tekevät itsestään ja hyvin vähän siihen, mitä he todella ovat. Totuus itsestä
jää toisarvoiseksi, kun mietimme, mitä tänään laitamme someen. Mikä kuva
antaisi tänään hyvän vaikutelman minusta. Jos myös kristillisyys keskittyy
vaikutelmaan, eikä syvään totuuteen, niin silloin olemme eksyksissä.
Jeesus kutsuu
meitä ristinsä juurelle tunnustamaan, että olemme sisältä täynnä pimeyttä ja
kylmyyttä. Hänen ristinsä luona voimme saada valon ja lämmön sisällemme ja sitä
perheet tarvitsevat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti